Aamupalaihmisiä

Kyllä, olen sellainen. Nimittäin aamupalaihminen. Viikon paras hetki on ehdottomasti sunnuntaiaamu, kun eteen voi loihtia runsaan aamiaisen ja nauttia sen rauhassa sanomalehteä lukien. Sanomalehden sijaa ovat kyllä viime aikoina toimittaneet Hesarin nettisivut ja appi, jotka molemmat ovat olleet niin ahkerassa käytössä, että täytynee ottaa työn alle digilehden tilaaminen, jotta pääsen lukemaan ihan kaikki artikkelit ilman rajoituksia. Olen viime aikoina hehkuttanut Hesaria ehkä liiaksikin, mutta voin vakuuttaa, että tämä ei ole maksettua mainontaa.

On olemassa paljon ihmisiä, jotka eivät pysty syömään aamupalaa heti herättyään ja pelkkä kuppi kahvia riittää käynnistämään päivän. Minun mahani puolestaan murisee usein jo herätessäni enkä voisi kuvitellakaan lähteväni töihin, yliopistolle tai muuten liikenteeseen ilman, että tankkaisin aamulla jotain ennen lähtöäni. Töissä käydessänikin pyhitin vartin aamupalalle (ja somen ja uutisten selailulle), jonka jälkeen selvisin kylläisenä aina lounasaikaan saakka. Aamupalan tärkeydestä ja turhuudesta löytyy juttuja vaikka millä mitalla, mutta olen päättänyt tässä asiassa kuunnella vatsaani ja syödä yksinkertaisesti silloin, kun on nälkä.

Olen ehkä vähän konservatiivinen aamupalailija, koska kaiken maailman trendikkäät chia-vanukkaat ja acai ja smoothie bowlit eivät saa minussa aikaiseksi minkäänlaisia sydämentykytyksiä. Chia-vanukkaan testasin kaiken hypetyksen jälkeen, mutta se ei tehnyt pysyvää valtausta aamupalapöytääni. Smoothie bowlkaan ei edes ajatuksen tasolla kutkuttele makuhermojani, mutta ehkä testaan tämänkin trendin joskus jossain tarpeeksi hipsterissä kahvilassa, jotta voin muodostaa perustellun mielipiteen asiasta. Myönnän olevani tottumuksieni orja. Hedelmät ovat kivoja ihan sellaisinaan tai vaikka myslin seassa. 

Suomessa ehdoton arkiaamujeni suosikki oli perinteinen kaurapuuro raejuustolla ja mehukeitolla. Niin helppo ja nopea valmistaa ja nälkä pysyi loitolla aina sinne lounasaikaan saakka. Raejuustossa pitää olla vähintään 1,5% rasvaa, että se maistuu joltain ja mehukeiton sokerillista, koska keinotekoiset makeutusaineet ovat suoraan saatanasta. Kiitos Saksan raejuusto- ja mehukeittotarjonnan on tämä aamupalasuosikki jäänyt toistaiseksi historiaan ja useimmiten arkiaamuina lautaseltani löytyykin nyt Skyriä, maustamatonta jogurttia, mysliä ja marjoja.

Opiskeluaikoinani onnistuin koukuttautumaan kahvin juontiin ja aamulla tulikin aina tehtyä iso french press -kannullinen kahvia yhdessä kämppikseni kanssa jaettavaksi. Jossain vaiheessa kuitenkin huomasin, että vatsa ja verenpaine eivät kiitä kahvin litkimisestä, joten arkiaamujani siivittääkin  nykyään yleensä vihreä tee. Kun haluan nautiskella kunnolla, teen kahvia tai mustaa teetä (Twiningsin Lady Grey on ehdoton suosikkini!). Kahvin juonnin harventaminen on tehnyt siitäkin arkiaskareesta arjen luksusta ja nykyään nautinkin kahvikupposestani eri tavalla ja myös panostan parempiin kahveihin, kun pakettia ei tule juotua viikossa tyhjäksi. 

Sunnuntaina aamupalaihminen pistää elämän risaiseksi toinen toistaan herkullisempia ruokia notkuvalla aamupalapöydällä. Vaikka kaupat eivät ole Saksassa auki sunnuntaisin, aukaisevat leipomot ovensa jo aamuvarhaisella, jotta aamupalapöytään voidaan hakea tuoreet sämpylät ja kroissantit. Suomeen verrattuna saksalaiset syövät aamiaissämpylänsä usein makeilla lisukkeilla kuten erilaisilla hilloilla tai Nutellalla. Hillon kaveriksi sämpylänpuolikkaalle voidaan laittaa maitorahkaa (täysirasvaista versiota tietenkin) ja maitorahkan kaveriksi myös vaikka siirappia, jota täällä kutsutaan Goldsaftiksi eli kultamehuksi!

Saksan vaikutuksesta myös kananmunat  ovat löytäneet aamiaispöytääni uudelleen. Paistetut kananmunat (sunny side up, tietenkin!) tai hieman pehmeäksi keitetyt kananmunat papujen kanssa ovat sunnuntaiaamujeni uusi must(a). Kananmunafiilistelyni vuoksi olen viime aikoina hankkinut jopa munakupit ja  hyvin tarpeellisen turhakkeen, Eierschalensollbruchstellenverursacherin. Suora käännös tästä sanahirviöstä kuuluisi abouttiarallaa "kananmunankuoren oikean rikkoontumiskohdan aiheuttaja". Enää ei tarvitse miettiä miten keitetyn kananmunani kuorin, vaan Eierschalensollbruchstellenverursacher tekee sen puolestani. Hyvin käytetyt 20 euroa. 

Aamupalaihmisiä, onko meitä muita?

What a weekend!

Nyt on kyllä suhteellisen kuvapainotteista postausta luvassa, koska huh-huh mikä viikonloppu meille tänne suotiinkaan! Kihertelin ilosta jo perjantaina säätiedotusta katsoessani ja ulos lähtiessäni minut otti vastaan sellainen lämpöaalto, että oli pakko todeta kevään alkaneen toden teolla. Koko kaupunki tuntui viikonloppuna heränneen eloon, kahviloiden ja ravintoloiden terassit olivat jälleen täynnä ja bongasinpa jopa myös jo ensimmäiset grillaajat puistossa. Linnut pitävät sellaisia konserttoja, että minullakin on ollut vaikeuksia nukkua aamuisin mustarastaiden laulaessa ikkunan alla. Varsinainen luksusongelma.

Viikonloppu meni jälleen ihanan rennosti ja ilman suurempia suunnitelmia. Perjantai-illan uintien jälkeen kävimme samalla reissulla ruokaostoksilla isommassa marketissa ja vietimme loppuillan kotisohvalla. Lauantaina saimme nukkua pitkään ja puolilta päivin suuntasimme ensin palauttamaan lainassa olleen ompelukoneen ja sitten kaupungille pyörimään. Tarkoitus olikin käydä vaateostoksilla, mutta jotenkin shoppailuinto lopahti siinä lauantaipäivän ihmisvilinässä, että päädyimmekin vain kuljeskelemaan kaupungilla ja nauttimaan päivästä.

Olin esittänyt aiemmin viikolla vienon toiveen, että käytäisiin pitkästä aikaa rehellisesti mäkkärissä hampurilaisilla, mutta auringonpaiste ja lämmin sää houkuttelivat kovasti jäämään ulos, joten suuntasimmekin sitten astetta parempaan hampurilaispaikkaan, Hans im Glückiin, koska heillä oli terassipaikkoja tarjolla. Otin hampurilaisateriani oluella, joten voinko väittää korkanneeni jo terassikauden? Kotimatkalla poikkesimme vielä läheiseen jäätelökahvilaan, joten samalla tuli korkattua myös tämän vuoden jäätelökausi herkullisella mango-suklaakombolla. 

Sunnuntainakin nukuimme pitkään ja nautimme myöhäisen aamupalan. Olen jo aiemminkin mainostanut kovasti sitä, että saksalaiset ovat varsinaista sunnuntaikävelijöiden kansaa, kun kauppojen ovet pysyvät sunnuntaisin visusti kiinni. Tänäänkin läheisen Aasee -lammen lenkkipoluilla oli sunnuntaikävelijöitä ruuhkaksi asti ja sinne mekin suuntasimme aamupalamme jälkeen. Kotiinpäin kävellessämme kehkeytyi ajatus siitä, että josko hakisimme jo parvekekalusteiden pehmusteet kellarista ja virittelisimme partsinkin kevätkuntoon. Vielä istuttiin viltin alla, mutta ei tästä enää kauaa mene, että ilmankin tarkenee. 

Olen ottanut meillä tavaksi siivota kämpän kerran viikossa, yleensä sunnuntaisin, koska jo viikonkin jälkeen villakoirat juoksevat täällä lattioilla. Olen aivan varma, että tässä kämpässä pölyä kertyy jotenkin mystisesti enemmän kuin kaikissa niissä muissa asunnoissa, joissa olen asunut, mutta mikäs siinä on nyt siivotessa, kun on aikaa. Tänäänkin siis partsifiilistelyn jälkeen odotti viikkosiivous ja siihen päälle vielä Kaylan vatsatreeni, jonka jälkeen oli lupa taas keskittyä rentoiluun. 

Näin on saatu viikonloppu taas kulutettua ja huomenna alkaa viimeinen kokonainen viikko ennen Suomen lomaamme. Saatan suunnata huomenna metsästämään tummansiniset mokkanahkashortsit, jotka jäivät kummittelemaan mieleen lauantain "shoppailuilta" ja ehkä kohta olisi jo korkea aika avata vero-oikeuden kirjatkin, koska kunnianhimoisesti (ja oppimismielessä) haluan auttaa Nilsiä veroilmoituksen laadinnassa. Ehkä saan tässä lomalla myös aikaiseksi heittää vielä reissut Kölniin ja Düsseldorfiin, koska löysin sieltä viime reissuilla kivoja juttuja, jotka hyvin tapani mukaisesti jätin kuitenkin kauppaan. Eipähän ole vaaraa heräteostoksista, kun meikämanne lähtee shoppailemaan. Mutta nyt on puolestaan aika lähteä puhtaiden lakanoiden väliin ja unten maille, että ei muuta kuin bis zum nächsten Mal!

Somen mukaan Suomessakin nautitaan kevätsäistä, joten nyt sitä D-vitamiinia tankkaamaan!

Mitä kaipaan Suomesta

Allekirjoittanut on täällä viettänyt hyvin laiskan lomaviikon ja ihmetellyt siinä ohessa maailman menoa. Laiskan siksi, että Münsterissä on ollut kovin sateista viime päivinä ja tämän vuoksi on tullut kulutettua lähinnä sohvannurkkaa katsoen Solsidania katsomosta. En tiedä miten olen onnistunut välttelemään tuota sarjaa tähän asti, koska sehän on ihan sikahauska! Taisinkin katsoa täällä viikolla jo kaksi ensimmäistä kautta... Huuups. Maailman menon ihmettelyllä viittaan lähinnä Suomenkin uutisiin päässeeseen Hernen kaupungin lapsimurhaajaan sekä Düsseldorfin rautatieaseman kirvesmiehen iskuun, jotka ovat olleet täällä viikon kuumimmat uutiset.

Kaiken laiskottelun lomassa sain raahattua itseni ensimmäistä kertaa elämässäni kampaajalle Saksassa. Pitkälle liuhuletille heitin heipat ja nyt mennään kesää kohti lyhyessä polkkatukassa. Pitkään mietin, että käynkö tutulla ja turvallisella kampaajalla Suomessa, mutta rohkaistuin sitten kokeilemaan lähikampaamoamme täällä. Ehkä tähän vaikutti myös Saksan houkutteleva hintataso, sillä muotoonleikkauksesta maksoin opiskelija-alennuksen jälkeen hurjat 17,55 euroa! Koska olin lopputulokseen vielä supertyytyväinen, niin voi olla, että tästä lähtien käyn leikkauttamassa hiukseni vain täällä Saksassa.

Tämän lörpöttelyn jälkeen pääsen taas ehkä tämänpäiväiseen asiaan eli siihen mitä kaikkea kaipaan tällä hetkellä Suomesta. Nämä asiat tulivat ensimmäisinä mieleeni, mutta satavarmasti näitä löytyisi lisääkin, kun vähän kaivelisin vielä mielen perukoita.

1. Perhe ja ystävät

Tätä ei nyt tarvinne sen enempää availla, mutta kaipauslistan kärkisijaa pitävät perhe ja ystävät Suomessa, joita tulee nyt tietenkin tavattua paljon harvemmin. Onneksi on kuitenkin olemassa Whatsappit ja Skypet, joiden avulla yhteydenpito onnistuu kuitenkin melko kitkattomasti. Kauempana asuessa missaa kuitenkin hetkiä ja tapahtumia, joissa olisi voinut olla läsnä, mikäli asuisi vielä Suomessa. Lisäksi kaipaan spontaaneja kahvihetkiä ja illanistujaisia, joita Suomessa tuli harrastettua. Uudessa maassa tuo ystäväpiiri on kuitenkin paljon pienempi eikä seurustelu vieraalla kielellä ole yhtä mutkatonta kuin omalla äidinkielellään. Syvempien ystävyyssuhteiden luominenkin vie oman aikansa ja muuttaessani nämä kaikki pidempiaikaiset ystäväni jäivät kuitenkin Suomeen.

2. Talvi

On olemassa ihmisiä, jotka eivät siedä talvea ja heille suurin syy ulkomaille pakenemiseen voikin olla juuri ilmasto. Näihin "ilmastopakolaisiin" verrattuna olen kyllä itse kovin suuri neljän vuodenajan fani ja rakastan myös talvea, sillä se tarjoaa omat ilonsa. Lumi ja pakkanen ovat Münsterin osalta jo historiaa tänä talvena ja täällä mennään reippaasti kohti kevättä. Silti minusta suomalaisena tuntuu, että kunnon talvea ei ollutkaan. Nauttisin niin paljon lumesta, pakkaspäivistä, hiihto- ja luistelumahdollisuuksista ja ylipäätään siitä raikkaasta ilmasta, mikä pakkassäällä on. Onneksi kohta tullaan kuitenkin hiihtolomalle Suomeen!

3. Hiihtomahdollisuudet

Lahden MM -kisoja seuratessa tuli ihan hirveä hinku suksien päälle! Ja täällähän lunta ei ole senttiäkään ja lähimmät ladut löytyvät varmaan jostain Etelä-Saksasta tai Alpeilta. Jälkiviisaana täytyy sanoa, että Rovaniemi oli kyllä siitä syystä aika täydellinen paikka asua, että ladulle pääsi kotiovelta ja sitä latua riitti suuntaan jos toiseen. Voi sitä tunnetta, kun sai sivakoida Kemijoen jäällä auringon paistaessa pilvettömältä, siniseltä taivaalta. Priceless. 

4. Mehukeitot

Mehukeitot ja kiisselit ovat yksi niistä asioista, joista Saksassa ei taas ole oikein tietoakaan. Kaupasta on saatavissa hyvin paksua marjakiisseliä, rote Grützeä, mutta näiden makukombot sisältävät yleensä joko kirsikkaa tai seljanmarjoja, joita itse vähän vierastan. Rote Grütze tunnetaan täällä muutenkin lähinnä jälkiruokana, kun taas itse Suomessa totuin tuunaamaan aamupuuron juurikin raejuustolla ja mehukeitolla. Mehukeiton korvikkeena olen kuitenkin onnistunut käyttämään mansikka-raparperi Grützeä, jonka laimennan vedellä mehukeiton oloiseksi. Tuo Grütze oli sellaisenaan niin makeaakin, että hampaissa ihan natisi, joten laimennus oli myös siitä syystä lähes välttämätön! Ja täytyy kyllä sanoa, että tämä korvike maistuu kyllä lähes samalta kuin mansikka-raparperi mehukeitot!

5. Raejuusto

Hahah, raejuuston ja kermaviilin saatavuus ovat suomensaksalaisten foorumeiden ehkä keskustelluin aihe! Suomalaista, isorakeista reajuustoa on Saksasta nimittäin lähes mahdotonta löytää ja kermaviiliä vielä vaikeampi. Saksassa tarjolla oleva raejuusto eli Hüttenkäse tai körniger Frischkäse on hyvin kermaista ja paksua, ja sen "rakeet" ovat hyvin pieniä Suomen raejuustoon verrattuna. Täkäläinen raejuusto taitaakin olla ajateltu enemmän leivänpäälliseksi kuin muuten syötäväksi. Raejuuston kulutus romahti kyllä omalla kohdallani totaalisesti tänne muuttaessani. 

6. Proteiinirahkat

Suomessa kaikenlaiseen "fitness -ruokaan" tottuneelle muutto Saksaan on kyllä erittäin surullinen tarina. Kuten jo edellisessä postauksessa mainitsin, kevyttuotteita täältä löytyy huomattavasti vähemmän  enkä koe täällä tapahtuneen sellaista terveellisen fitness -ruoan buumia, mikä Suomeen rantautui ehkä muutama vuosi sitten. Kaiholla muistelen pienen perus Alepankin proteiinirahkahyllyä, jonka edessä tuli aina tovi vietettyä yrittäessä päättää minkä makuisen, sokerillisen vai sokerittoman rahkan sitä tänään ostaisi. Täällä ei sitä ongelmaa ole, koska tarjolla on vain perusrahkaa (myös rasvattomana) ja nykyään myös Arlan Skyriä. Skyreissäkin makuvaihtoehtoja taitaa olla olemassa noin neljä kappaletta. Voisiko Valio aloittaa rahkamarkkinoiden valtauksen täällä Saksassa, pliis..? 

7. Ruisleipä

Tämä on varmaan ulkomailla asuvien suomalaisten eniten ikävöimä elintarvike. Ruisleipää on kyllä minunkin pakko saada heti, kun päästään Suomeen! Saksa on kyllä täynnä leipomoita ja ties minkälaisia leipiä ja leipomuksia, mutta suomalainen ruisleipä on kyllä silti omassa luokassaan. Olen lukenut, että jossain Hannoverin tienoilla olisi saksalainen leipomo, jossa on aikoinaan ollut suomalainen leipuriopiskelija harjoittelussa, ja jonka vuoksi siellä vielä nykyäänkin saisi suomalaista reikäleipää. Leipomo on sen verran kaukana, että menee ruisleivän hankkiminen ehkä vähän liian vaikeaksi, joten odotetaan siis ensi Suomen lomaan. Savunmakuinen riihiruisleipä on mun ehdoton suosikki! 

8. Karkkihyllyt

Täytyy tässä nyt myöntää, että karkkilakkoni ei ole viime aikoina aivan pitänyt, mutta olen kuitenkin vähentänyt huomattavasti makean syöntiä ja en ole tainnut itse sortua ostamaan vielä kertaakaan karkkia kaupasta tänä vuonna! Mutta onneksi tämä ei ole niiiiin suuri uhraus täällä Saksassa, koska mielestäni Suomen karkkivalikoima on about tuhat kertaa parempi kuin Saksan vastaava. Tottumiskysymys tämäkin vain lienee, mutta suomiherkkujen jälkeen Haribot ja Katjesit tuntuvat kuitenkin vähän köyhiltä ja köykäisiltä. Suklaahyllyäkin hallitsee ylimakeat Milka ja Rittersport ja perus Snickersit, Marsit ja Twixit. Salmiakkia on saatavissa parissa muodossa, mutta tietenkin suomalainen salmiakki ja lakritsi on paljon parempaa!

9. Helsinki

Ah, ihana Helsinki! Helsingissä viettämieni vuosien aikana onnistuin kyllä menettämään sydämeni täydellisesti tuolle kaupungille, ja salaa toivon kyllä, että voisimme asua Helsingissä vielä joskus. Rakastan Helsingin kaunista arkkitehtuuria, kävelyjä Kaivarin ja Eiran rannoilla, lenkkipolkuja Lapinlahdesta Seurasaareen, kauppahalleja, ihania kahviloita ja ravintoloita. Jopa Stockmannia ja sen herkkua on ikävä! Onneksi Helsingissä tulee vietettyä aina vähintään pit stop Suomen reissuilla. 

10. Elokuvien ja TV -ohjelmien alkuperäisversiot

Suomessa minulla ei ollut televisiota siitä lähtien, kun lähdin opiskelemaan Rovaniemelle 2008. En osannut sitä opiskeluaikoinani oikein edes kaivata. Täällä Saksassa meillä kyllä on televisio, mutta saksalaisen television tarjoama ohjelmavalikoima on mielestäni niin huono ja kaikki järkevämmätkin ohjelmat on dubattu saksaksi, joten siitäkään ei ole ollut niin suurta iloa. Elokuvateattereissakin kaikki elokuvat dubataan saksaksi ja ns. alkuperäisversioiden näytöksiä on vain muutamia. Olisin halunnut syksyllä käydä katsomassa Bridget Jones‘in Babyn, mutta tietysti alkuperäisversiona, jotta olisin voinut nauttia ihanasta brittienglannista. Noh, näytöksiä oli tasan kaksi viikossa, klo 14:30 ja 23:10. Eipä sitten tullut mentyä. Televisiosta tulee katsottua nykyään enää oikeastaan vain saksalaisia sarjoja tai The Big Bang Theoryä, jossa on oikeasti onnistuneet ääninäyttelijät (vaikka siltikin kyllä välillä ärsyttää). Dubatut elokuvat televisiosta ovat ihan no-go ja into katsoa niitä lopahtaa ehkä noin viidessä minuutissa.  Eilen alkoi muuten RTL:llä uusi saksalainen komediasarja "Nicht tot zu kriegen", jossa yksi päähenkilöistä on suomalainen (näyttelijä tosin kyllä ihan saksalainen). Kahden ensimmäisen jakson aikana mainituiksi ovat tulleet jo Kimi Räikkönen, Mika Häkkinen, Samu Haber, koivut, uunimakkara, suomalainen design ja pari kirosanaa. Tämä kyllä menee toistaiseksi ainakin torstai-iltojen katsottavat -listalle. 

Nyt alan pikkuhiljaa valmistautua päivän urheilusuoritukseen (syömällä ensin lounaan), koska perjantaisin Nils pääsee aikaisemmin töistä ja suuntaamme sen jälkeen suoraan uimahallille. Viikonloppuisin paikka on niin täynnä muita ihmisiä ja varsinkin lapsiperheitä, joten olemme todenneet perjantait paremmaksi ajankohdaksi käydä uimassa, kun altaaseen vielä jopa mahtuu!

Aurinkoista viikonloppua sinulle!

Cuisine allemande

Ah, nyt voi kyllä sanoa, että takana on mitä rennoin viikonloppu pitkään aikaan! Jotenkin sitä kalenteri täyttyy aina salakavalasti, vaikka mitään sen kummempaa ei olisikaan suunnitelmissa. Tänä viikonloppuna saatiin kuitenkin ihan vain olla ja tehdä sitä, mikä huvittaa. Lauantaina otettiin suunnaksi Osnabrück ja Ikea ja käytiin hakemassa vähän sitä sun tätä, tärkeitä ja niitä vähemmän tärkeitäkin juttuja. Sisustusinto tuntuu iskevän minuun kausittain ja nyt eletään taas sitä aktiivista vaihetta. Voisin ehkä tehdä asuntopostausta myöhemmin, kun kämppä näyttää vihdoin siltä, miltä se kauneimmissa haaveissani näyttää. Ajatuksissani on muun muassa maalata olkkarin seinä (joka minun vielä vuosi sitten piti saada hennon vaaleanvihreäksi) tummemman siniseksi, roudata Suomeen tilaamani matto jollain ihmeen kaupalla tänne ja päivittää olkkarin valkoiset verhot Ikean tummanharmaisiin, kunhan saan ne ensin lyhennettyä sopiviksi. Saksassa on hyvinkin yleistä, että vuokralaiset maalailevat asuntojen seiniä mielensä mukaan, kunhan ne vain pois muutettaessa maalataan jälleen valkoisiksi. Sen vuoksi minua nyt haluttaakin kokeilla seinissä villimpää värimaailmaa, jota Suomessa ei vuokralla ollessa tohtinut tehdä. 

Sunnuntaiaamusta suunnaksi valikoitui taas uimahalli ja käytiin hoitamassa jälleen päivän sporttailut pois alta, jonka jälkeen oli vielä mukava rentoutua ulkosuola-altaan lämpimässä vedessä ja nauttia auringonpaisteesta. Tämän jälkeen ohjelmissa oli kahvittelut ystäväpariskunnan kanssa ja myöhemmin pizzan paistoa, jonka jälkeen loppuilta tuleekin nyt vietettyä kotisohvalla television ääressä.  Ehkä saankin pizzan paistosta sopivasti aasin sillan tämänpäiväiseen postausajatukseeni, nimittäin saksalaiseen keittiöön ja täkäläisiin ruokatottumuksiin. Tämä aihe nimittäin herättää  ulkomaille muuttaessa satavarmasti ajatuksia, kun saatavissa ei enää olekaan niitä tuttuja ja turvallisia elintarvikkeita. 

Ensiajatuksekseni täytyy todeta, että perinteinen saksalainen keittiö on hyvin pitkälti sitä, mitä se mielikuvissani oli jo ennen Saksaan muuttoanikin. Se on Currywurstia, Döneriä, Bratwurstia, Sauerkrautia ja olutta. Jos pitäisi koko keittiötä yhdellä sanalla kuvailla, niin se olisi tuhti. Yleensä lautaselta löytyy porsaan- tai naudanlihaa, paistettuja perunoita, knöödeleitä tai perunaa muussa muodossa sekä hapan- tai punakaalia tai vihersalaattia. Kävin Suomen vieraani kanssa testaamassa yhden Münsterin suosituimmista westfalilaisista ravintoloista ja minun lautaselleni valikoitui Schweinshaxe eli possun jalkaa (ei mitään käsitystä mitä tämä on suomeksi, mutta kyseessä on ilmeisesti nilkan ja pohkeen välinen osa sian jalasta) ja vieraalleni paistettua Bratwurstia. Tuota ei niin vaatimattoman kokoista possunpaistia minun oli pitänyt kokeilla jo iät ja ajat, mutta en ollut aiemmin siihen vielä rohkaistunut. Kerrottakoon, että 164 sentin varrestani huolimatta onnistuin tuhoamaan koko annoksen ja tyydyttämään varmaan koko tulevan viikon kaloritarpeet. Lisäksi kuvista on tunnistettavissa paistettuja perunoita eli Bratkartoffeleita, haudutettua punakaalilisuketta eli Rotkohlia sekä sitä Suomessakin tuttua hapankaalia eli Sauerkrautia. Jälkiruoaksi usein on tarjolla joko jäätelöä, omenastruudelia eli Apfelstrudelia vaniljakastikkeella tai -jäätelöllä, paksuja lettuja, Pfannkucheneita, erilaisilla lisukkeilla tai vohveleita kuumilla kirsikoilla ja vaniljajäätelöllä.

Tuhdin ruuan päätteeksi otetaan yleensä palanpainiketta eli Absacker. Yleensä tämä on jotain yrttilikööriä kuten esimerkiksi Jägermeisteria, Butzelmannia, Killepitschiä tai vaikka Stichpimpulibockforcelorumia. Kyllä, tämän nimistä yrttilikööriä saa oikeasti Saksasta. Nimi on lyhenne kaikista likööriin käytetyistä ainesosista ja kaikessa kauneudessaan se nostatti kyllä hymyn allekirjoittaneen huulille, kun sen ensi kertaa juomalistasta luin. Muuten ruuan kanssa nautitaan usein olutta, viiniä tai kivennäisvettä tai Schorlea eli kivennäisveden ja mehun sekoitusta. Saksalaiset rakastavat kuplavettä eli Sprudelia ja täällä kaikenlainen vesi ostetaankin usein kaupasta.  Itse hiilihapottomaan veteen tottuneena olen itsepäisesti jatkanut hanaveden juomista, sillä sekin on juomakelpoista. Hanaveden mausta voidaan puolestaan olla montaa mieltä ja sekin vaihtelee hyvin paljon alueittain. Suomalaisiin verrattuna saksalaiset ovat myös varsinaisia limusieppoja. Muinoin lukemani tutkimuksen mukaan Saksassa juodaan Euroopan maista eniten limppareita ja tämä ei varsinaisesti yllätä, kun katsoo kaupassa limpparipullojen hintoja. Iso kokispullo irtoaa täällä alle eurolla, kun Suomessa siitä saanee pulittaa 2,50 euroa. 

Toki keskiverron saksalaisperheen arkinen ruokalista poikkeaa myös paljon edellä mainituista perinneruoista ja ruokapöydästä voi löytyä kaikkea maan ja taivaan väliltä. Perinteiset Eintopfit eli hieman Suomen liha- ja makkarakeittoja vastaavat pataruoat ovat suosittuja, kuten myös porsaanleikkeet eli Schnitzelit ja ranskanperunat eli Pommesit. Yleisesti ottaen Saksassa syödään Suomeen verrattuna paljon enemmän friteerattuja ruokia ja ranskikset ovat ruokalistan perusainesosa myös yliopiston ruokaloissa. Suomeen verrattuna myös kevyttuotteiden valikoima saksalaisissa ruokakaupoissa on hyvin suppea ja kertomuksiini esimerkiksi suomalaisesta, rasvattomasta maidosta on reagoitu lähinnä silmien pyöräytyksillä. Sen sijaan saksalaisessa keittiössä käytetään Suomea enemmän muun muassa kurpitsoita, lehtikaalia sekä muita kaaleja sekä kirsikoita. Kalahylly saksalaisissa kaupoissa on lähes olematon ja parhaan kalasaaliin saakin luultavasti joko pakastealtaasta, markkinoilta tai isompien kauppojen kalatiskistä. 

Aamupalaksi keskiverto saksalainen syö kulman takaa löytyvästä lähileipomosta, Bäckereista, noutamansa tuoreet sämpylät marmeladilla tai Nutellalla. Kahvia juodaan lähes kuten Suomessa, mutta paahto on tummempaa. Joskin Suomestakin löytyy nykyään jos minkälaista kahvia joka makuun. Itse olen viime aikoina ostanut kahvini paikallisten pienpaahtamoiden valikoimista, niitä kun tuntuu löytyvän täällä kuin sieniä sateella. Kahvihifistelyni nousee pian kuitenkin uudelle tasolle, kun saan Suomen reissullani vihdoin roudattua joululahjaksi saamani kahvimyllyn tänne ja pääsen jauhamaan tuoreen kahvin joka päivä. Saksassakin lounastetaan puolen päivän aikoihin, mutta Suomen ruokailutottumuksiini verrattuna iltaruoka syödään myöhemmin, noin iltaseitsemän aikoihin, kun kaikki ovat tulleet töistä ja koko perhe on koolla. Suomeen verrattuna ruokailuhetket ovatkin mielestäni yhteisöllisempiä kuin Suomessa, koska usein ateriat syödään ajan kanssa yhdessä perheen kesken. 

Tässä jäi nyt mainitsematta niin Rinderrouladenit, Reibekuchenit kuin Germknödelitkin. Saksalaisen keittiön erikoisuuksista ja saksalaisten ruokailutottumuksista riittäisi vielä vaikka kuinka paljon kerrottavaa, mutta tässä näin päällimmäisiä ajatuksiani. Osa näkemyksistäni voi olla hyvinkin subjektiivisia ja toinen suomalainen voi olla em. asioista kanssani toista mieltä. Kaikkia saksalaisiakaan ei voi pistää samaan muottiin ja ruokailutottumuksia löytyy varmasti niin monta kuin on asukkaitakin. Lisäksi eripuolilla Saksaa on omat erikoisuutensa ja nämä kokemukseni peilaavat  vain kokemuksiani täällä läntisen Saksan Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa. 

Guten Appetit ja mukavaa viikon alkua!

The 5th season

Siinä missä Suomessa on viime päivinä itketty menetettyjen kultamitalien perään ja nautittu laskiaispullia, Saksassa on startattu "viidennen vuodenajan" eli karnevaalien loppuhuipennukseen. Aikoinaan ennen Saksan vaihtoani minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä, että Saksassa ylipäätään vietetään karnevaaleja ja vasta viime päivinä olen herännyt kunnolla siihen, että millaisessa mittakaavassa tämä kaikki oikein vielä tapahtuu! Saksalaiset rakastavat karnevaalejaan, jolloin lapsilla on koulusta vapaata ja karnevaalirieha hiipii työpaikoillekin. Karnevaalit eivät ole vain lasten ja nuorten juhla, vaan osallistujia on vauvasta vaariin. Voisinpa jopa väittää, että se hieman vanhempi karnevaaliväki ottaa tästä juhlasta kaikkein eniten irti.

Saksassa karnevaalikausi julistetaan virallisesti alkaneeksi jo edellisen vuoden marraskuussa, tarkemmin ottaen 11.11. kello 11:11, jonka jälkeen karnevaalien juhlinta pikkuhiljaa huipentuu tuhkakeskiviikkoa edeltävän maanantain karnevaalikulkueeseen. Adventin- ja joulunajan jälkeen karnevaaliväki ja siitä koostuvat komiteat ja yhdistykset pitävät tapaamisiaan, joissa lauletaan karnevaalilauluja, näytellään ja pidetään puheita. Reininlaakson alueella suurimmat karnevaalikaupungit ovat Köln, Düsseldorf, Frankfurt ja Mainz, joista Kölniä voitaneen pitää alkuperäisenä ja vanhimpana karnevaalikaupunkina.

Kuten Suomessakin laskeudutaan laskiaisena pääsiäistä edeltävään pastoon (ainakin noin ajatuksen tasolla), ovat karnevaalitkin saaneet alkunsa paastoaikaa edeltävästä ilottelusta runsaan ruoan ja juoman sekä laulun ja tanssin merkeissä. Karnevaaliviikolla kaupungin kaduilla vilisee mitä eriskummallisempaa väkeä aina leijonista krokotiileihin ja top gun -piloteista nunniin. Cowboyt ja intiaanit tuntuvat myös olevan karnevaalipukeutumisen kestosuosikkeja. Omat suosikkini tämän vuoden pukuloistosta lienevät viiden pesukoneen kopla, johon törmäsimme Kölnissä sekä hienosti toteutetut noidat Düsseldorfissa Altweiberina.

Saksassa tuhkakeskiviikkoa edeltävä torstai eli Altweiber tai Weiberfastnacht aloittaa karnevaaliviikon juhlinnan Reininmaan kaupunkien kaduilla. Aina vuoteen 1824 saakka karnevaalien juhlinta oli yksinomaan miesten oikeus, kunnes Bonnin Beuelin kaupunginosan pesulan naistyöntekijät päättivät muuttaa asioiden laidan. Tästä lähtien Altweiberina naiset valtaavat kaupungintalon kello 11:11 ja vallankaappauksen symbolina pormestari luovuttaa kaupungintalon avaimet naisille. Varsinkin kravattia pitävät miehet saavat pitää Altweiberina varansa, sillä osoituksena mahdistaan kaupungilla juhlivat naiset leikkaavat miehiltä kravatit.

Juhlinta mitä innovatiivisimmissa asuissa jatkuu läpi viikonlopun baareissa ja kaduilla eikä juhlaväkeä, kovaa musiikkia ja karnevaalilauluja pääse pakoon kaupungilla liikkuessa. Karnevaaliviikon aikana kotibileitä tuntuu olevan musiikin pauhusta päätellen vähän siellä sun täällä ja baareihin jonotetaan jo kello 12 lähtien. Lähestulkoon joka toisella vastaantulijalla on kädessään olutpullo tai kuohuviinilasi, ja kaupungilla kävellessä saa katsoa eteensä, ettei astu maassa lojuviin pieniin snapsipulloihin. Humalahakuinen juominen ei siis näytä olevan ainoastaan suomalaisten pahe.

Ennen varsinaista karnevaalikulkuetta kaupunginosat suuremmissa kaupungeissa järjestävät omat kulkueensa, joiden parhaat karnevaalivaunut pääsevät osallistumaan Rosenmontagin karnevaalien huipentumaan, suureen karnevaalikulkueeseen. Tuhkakeskiviikkoa edeltävänä maanantaina (eli tänään!), Rosenmontagina, jalkaisin kulkevista pukeutuneista karnevaaliryhmistä, traktorien vetämistä, koristelluista vaunuista ja autoista koostuvat karnevaalikulkueet, Rosenmontagszugit, kulkevat läpi kaupunkien. Satumaisten pukujen lisäksi karnevaalit ovat lasten mieleen etenkin, koska kulkueiden vaunuista karnevaaliväki heittää reittien varrella juhliville katsojille karamelleja, kukkia ja pieniä pehmoleluja. Karamelleja saadakseen katsojat huutavat "Kamelle, Kamelle!" sekä kaupungista riippuen karnevaalitervehdystä "Alaaf!" tai "Helau!". Itse Rosenmontagszug muistuttaa kovin suomalaista penkkariperinnettä sillä erotuksella, että karnevaaleilla myös katselijat ovat pukeutuneet ja juhlivat mukana.

Koska Suomessa voi olla vaikea uskoa minkä mittakaavan tapahtumasta karnevaaleissa on kyse, laitan tähän loppuun vähän lukuja Kölnin karnevaaleista, joilla itsekin kävin juhlimassa Rosenmontagszugia vuonna 2012. Rosenmontagin seitsemän kilometrin mittainen karnevaalikulkue marssii läpi Kölnin kaupungin neljän tunnin ajan. Kulkueeseen osallistui tänä vuonna 12 000 vapaaehtoista esiintyjää ja yli 120 orkesteria. Kulkueen aikana he jakoivat katsojille 300 tonnia karamellejä, 700 000 suklaalevyä ja 300 000 pientä kukkakimppua sekä poskisuudelmia. Katsojia reitin varrelle odotettiin etukäteen noin 1,2 miljoonaa.

Että sellainen hulabaloo -päivä täällä Saksassa tänään! Postauksen kuvat ovat Düsseldorfin raatihuoneelta naisten "vallankaappauksesta" Altweiberina sekä Münsterin Rosenmontagszugista. Täytyy sanoa, että vaikka itse en mikään kova karnevaalifani olekaan, hiipi Münsterin junaa tänään seuratessa mieleeni ajatus, että josko sitä ensi vuonna sitten kuitenkin lähtisi itsekin mukaan...

Alaaf! Helau!

Calling names

Ah, nyt kyllä täytyy myöntää, että sosiaalisessa mediassa jaetut hiihtolomakuvat saavat minut haikailemaan Suomeen. Niin mielelläni lähtisin itsekin vähän järven jäälle auringossa hiihtelemään tai vaikka istuskelemaan Cafe Regattaan korvapuusti-kahveille ja seuraamaan jäällä ulkoilevia ihmisiä. Sen sijaan lipittelen kahvia muumimukistani ja katselen ikkunasta Münsterin sateista keskiviikkoa. No, onneksi meidän "hiihtolomaan" ei ole enää kuin kuukausi aikaa ja sitten pääsemme mekin vielä nauttimaan Suomen talvesta!

Tänään minulla alkoi virallisesti "loma", sillä ranskan koekin on nyt intensiiviviikon jälkeen taputeltu. Toivon mukaan se meni très bien ja voin jatkaa ranskan opiskelua myös ensi lukukaudella. Koska pidän edelleen yllä toivoa siitä, että voisin vielä joskus hakea juristi-lingvistin hommiin EU:lle, olen ajatellut aloittaa ensi lukukaudella myös italian opiskelun. Ehkä espanja olisi noin laajemmalla mittakaavalla järkevämpi kielivalinta, mutta italiassa on enemmän sitä jotain. Ehkäpä kirjoittelen opinnoista noin ylipäänsä myöhemmin hieman kattavammin, jotta tekin tiedätte mitä minä täällä nyt oikeastaan teenkään.

Eksyin tässä lahjakkaasti aiheesta, josta minun piti alunperin kirjoittaa. Hesari tuntuu viime aikoina lukeneen paljon ajatuksiani, sillä törmäsin jälleen mielenkiintoiseen artikkeliin niistä vaikeuksista, joihin suomalaiset saattavat ulkomailla nimensä vuoksi törmätä (<linkki>). Kaikkien on varmaan helppo ymmärtää, että perus Päivit ja Yrjöt ovat ulkomaalaisille usein vaikeita lausua jo pelkästään niissä olevien ääkkösten takia. Myös tuplakonsonanttien lausuminen on ainakin saksalaisille lähes mahdotonta. Siksi Perttu on [peärtuu] ja Arttu [artuu].

Huh, onneksi omassa etunimessäni ei siis ole ääkkösiä eikä tuplakonsonantteja! Mutta miten kävikään. Suomen kieli on siitä helppo ja ihana, että kaikki kirjaimet lausutaan kuten ne kirjoitetaan. Heini on siis myös lausuttuna heini eikä siitä muuksi muutu. Kaikki saksan perusteet hallitsevat  kutienkin tietävät, että konsonantti ei lausutaan saksaksi [ai]. Heini on siis täällä [haini]. Jos tahdon siis tulla kutsutuksi Heiniksi, joudun aina korjailemaan muita "suomeksi se lausutaan x". Eihän tässä kuitenkaan vielä mitään, koska hainihan on aivan harmiton nimi. Vai onko?

Ehkä Suomessa, mutta Saksassa Heini aiheuttaa jos jonkinlaista päänvaivaa. Ensinnäkin Heini on Saksassa lyhennelmä miehen nimestä Heinrich. Tämän vuoksi saan kaikki sähköpostit ja muut viestit, esim. yliopistolta ja muilta minua henkilökohtaisesti tuntemattomilta, puhuttelulla "Sehr geehrter Herr". Olen siis mies. Vaikka herroittelu on minulle ihan fine niin kauan, kun asiat vain tulevat selviksi, voi se kuitenkin vastapuolelle olla todella noloa siinä vaiheessa, kun käy ilmi, etten olekaan mies. 

No onko tämäkään sitten niin paha asia? Ei se sinänsä olisi, mutta Heiniin kätkeytyy sukupuolen lisäksi myös merkitysongelma. Suomessa neutraalilla nimellä Heini on Saksassa negatiivinen kaiku. Saksan kielen Raamattu eli Duden (<linkki>) määrittelee Heinin seuraavasti: "dumme, einfältige männliche Person; jemand, über den man sich geärgert hat oder den man nicht leiden mag". Eli suomeksi: "tyhmä, yksinkertainen, miespuolinen henkilö, joka ärsyttää tai jota ei voi sietää". Jackpot!

En ole tähän mennessä antanut kummankaan ongelman häiritä sen enempää, mutta nyt tänne muutettuani olen alkanut pohtia, tulisiko minun nämä ongelmat välttääkseni ottaa Saksassa viralliseksi nimekseni käyttöön joku toisista nimistäni. Onneksi minulle on suotu etunimiä kolme kappaletta, joten on varaa mistä valita. Nyt kohta 28 vuotta samaa nimeä kantaneena tulen aina kuitenkin henkisesti pysymään Heininä ja tahdon minut Heininä oppimaan tunteneiden minua niin myös edelleen kutsuvan. Jos tarkoitukseni on kuitenkin aloittaa myöhemmin ihan oikean työn etsiminen täällä, olisiko vain helpompaa ottaa käyttöön kansainvälisempi nimi ja välttää nämä negatiiviset konnotaatiot ja kiusalliset väärinkäsitykset? 

Tässäpä kysymys, jota olen usempaan otteeseen pohtinut. Onneksi päätöstä ei tarvitse tehdä nyt heti, vaan on vielä aikaa miettiä otanko tällaista virasto/työ-alter egoa käyttöön. Kiitos Hesari inspiraatiosta tämän kirjoittamiseen. Jään innolla odottamaan, mitä olet kaivellut mieleni perukoista ensi viikolla. Pahoittelut kuvattomasta postauksesta. Ehkä ehdin tällä viikolla näpsimään jotain julkaisemisenkin arvoisia kuvia, jotta sama trendi ei jatkuisi. 

Bonne journée!

Spring in the air

Tahattoman pitkä radiohiljaisuus on takana ja se johtuu suurimmaksi osaksi talvilukukauden loppuun sijoittuvista tenteistä, joista olen jo ne vaikeimmat selättänyt. Para-aikaa osallistun vielä ranskan intensiivikurssille, jonka tentin teen ensi viikolla ja jonka myötä kuittaan talvilukukauden virallisesti päättyneeksi. Toki talvilukukausi virallisesti kestää aina maaliskuun loppuun saakka, mutta tenttien jälkeen Saksassa alkaa luentovapaa "Semesterferien", jonka aikana opinnoista riippuen tehdään vielä mahdollisia kirjallisia töitä eli "Hausarbeiteja". Itselläni kun näitä ei ole tiedossa, voin viettää lukukausien välistä lomaa sanan varsinaisessa merkityksessä, ja vaikka tarttua aiemmin kesken jääneisiin kirjoihin ja toteuttaa muita aikaa vaativia projekteja. 

Otsikon mukaisesti Saksassa mennään kovaa vauhtia kohti kevättä ja sitä onkin ollut ilmassa viime päivinä, kun elohopea on noussut jopa +12 asteeseen. Kyllähän ne kylmät kelit vielä ehtivät ennen sitä oikeaa kevättä vierailla, mutta vahvat kevätfiilikset on kyllä viime päivinä ollut niin minulla kuin muillakin täällä. Tulppaanisesonkikin on jo alkanut ja olen käynyt moneen otteeseen ihastelemassa kukkakauppiaiden kojuja. Yksi Saksan (ja ehkä koko Keski-Eurooopan?) ihanuuksista on se, että leikkokukat ovat täällä todella edullisia Suomeen verrattuna. Kymmenellä eurolla voi saada jo aivan mahtavan kukkakimpun, josta Suomessa olisi saanut pulittaa varmasti yli puolet enemmän. Tämän vuoksi käytän tämän mahdollisuuden hyväkseni ja kotiutan täällä useammin leikkokukkia ruokailuhuoneen pöydälle.

Helmikuu on minun mielestäni mahtava kuukausi -ei vain sen vuoksi, että päivät pitenevät ja auringonvalo lisääntyy - vaan, että silloin on sekä runebergintorttu- että laskiaispullasesonki ja tämän lyhyen sesongin aikana voi hyvällä omatunnolla istahtaa kahville ja nauttia näistä ainutlaatuisista herkuista. Olen käynyt päässäni runebergintorttu vs. laskiaispulla -kamppailua ja täytynee todeta, että vaaka kallistuu hiuksen hienosti runebergintorttujen puolelle. Hieman ennen Runeberginpäivää olikin pakko leipoa itse runebergintorttuja, koska täällähän käsitettä ei tietysti tunneta. Tortut leivoin Hesarin lukijoiden suosikkiohjeella (<linkki>) ja omnom, kun niistä tuli hyviä! Kardemumman kanssa sain nähdä vähän extra vaivaa, koska paikallisista supermarketeista kardemummaa saa vain hienoksi jauhettuna eikä se todistetusti toimi samalla tavalla kuin karkea rouhe. 

Mutta ei hätä tämän näköinen, onneksi tässä maassa elää vielä viikkomarkkinoiden perinne! Näiltä markkinoilta löysin kardemummani, tosin kokonaisina siemeninä, jotka jouduin veitsellä rouhimaan sopivaksi. Nuo viikottaiset markkinat järjestetään Münsterissä keskiviikkoisin ja lauantaisin, aamuvarhaisesta aina noin klo. 14 saakka. Tuolloin tuomiokirkon edustan tori täyttyy kojuista ja kärryistä ja myynnissä on niin paikallisia tuotteita, kukkia, mausteita, juustoja, vihanneksia, hedelmiä, antipastia, lihaa, kalaa, teetä kuin leikkeleitäkin, you name it. On torikahviloita ja lounaskojuja. Täytyy myöntää, että en ole vielä koskaan pyörinyt markkinoilla oikein ajan kanssa enkä istahtanut kahville tai kokeillut lounastaa jossain lukuisista toriravintoloista. Ehkä otan tämän to do -listalleni loman aikana ja kerron teille markkinoista myöhemmin lisää kuvien kera.

Minun on pitänyt myös jo tammikuun kylmistä ilmoista lähtien kirjoittaa omista kokemuksistani ja  näkemykseni suomalaisten ja saksalaisten kylmänkestävyydestä, mutta Hesari ehti puimaan tätä aihetta melkoisen kattavasti (<linkki>) ennen minua jo viime viikolla. Jos on koskaan viettänyt pidemmän aikaa ulkomailla, jossa talojen eristys ei ole välttämättä yllä "aivan" pohjoismaiselle tasolle ja jossa talvet ovat kylmiä ja kosteita, tietää kyllä, että tuon Hesarin artikkelin voi allekirjoittaa täydellisesti. En enää edes muista kuinka monta kertaa minulle on sanottu täällä "Kuinka sinulla voi olla kylmä? Sinähän tulet Suomesta?!", kun olen palellut Saksan "leudossa" talvessa. 

Juju on nimittäin juurikin siinä, että Suomessa olen tottunut vuorautumaan päästä varpaisiin aina, kun on talvi tai kylmä sää, jotta ulkona ei vain palelisi. Tähänhän meidät pienestä pitäen opetetaan. Täällä olen sen sijaan kiinnittänyt huomiota siihen, että pienet lapsetkin kulkevat talvella takki auki ja ovat pulkkamäessä ilman hanskoja eikä heillä näytä olevan sen enempää kylmä. Ei ole myöskään mikään ihme nähdä täällä lenkkeilijöitä shortseissa keskellä talvea. Siinä missä minä puen lähes poikkeuksetta talvella pipon ja hanskat, puuttuu saksalaisilta yleensä jommat kummat. Myös asuntojen lämpötilat karaisevat saksalaisia, sillä lämmityksen ollessa kallista, käännetään lämmöt päälle vain niissä huoneissa ja siksi aikaa, kun niissä oleillaan. Yöksi patterit voidaan taas laittaa aina kiinni. Ja aamuisin koko kämppä voidaan tuulettaa pitämällä kaikkia ikkunoita sepposen selällään auki monta minuuttia niin, että viimeisetkin lämmöt varmasti karkaavat harakoille. Asuntojen peruslämmitys tuntuu olevan aivan tuntematon käsite täällä Saksanmaalla. Mutta siinä missä minä palelen täällä sekä ulkona että sisällä (En onneksi kuitenkaan meillä! Nimimerkillä "Lämmityslaskua odotellessa..."), tuntuu tuollainen peruskylmä olevan saksalaisille normaali juttu. Sitä vartenhan on sisäkengät, kuumavesipullot ja pelit ja vehkeet...

No mutta tämä nyt tällä kertaa tästä saarnauksesta! Helmikuuhun on kuulunut kokeiden ja Runebergin lisäksi mös viikonloppureissu Hannoveriin entisen kämppikseni ja Nilsin opiskelukaverin luokse. Tuo viikonloppu sattui olemaan Hannoverissa aivan älyttömän kylmä, joten kuvia minulla on kaupungista tasan tämän yhden verran. Tässä komeilee siis Hannoverin uusi kaupungintalo, joka lukeutuu varmaan kaupungin päänähtävyyksiin. Olisin halunnut kierrellä kaupungilla enemmänkin, mutta kylmä sää ei houkutellut tekemään sen suurempia kävelykierroksia. Hannoverista olisi TripAdvisoryn mukaan löytynyt myös hienoja puutarhoja, mutta onneksi ei näin talvisaikaan varmaan kuitenkaan jääty paljosta paitsi, kun ei niitä jaksettu lähteä katsastamaan.

Hannover on Münsteriin verrattuna 520 000 asukkaallaan jo huomattavasti suurempi kaupunki ja tämän kyllä huomasi katukuvassa. Huomasin myös jälleen, että en ole mikään suurkaupunki-ihminen ja Münster tuntuu siksi juuri sopivan kokoiselta paikalta asua. Keskusta on hallittavissa jalan ja joka paikkaan pääsee kätevästi pyörällä. Viikonloppuna on kuitenkin luvassa jälleen suurkaupunkitunnelmaa, kun me suunnataan Nilsin porukoille ja Kölniin ostoksille. Jostain syystä minulta sattuu aina loppumaan kaikki meikit yhtäaikaa (kenellään muulla tätä samaa ongelmaa?!), joten luvassa on ainakin meikkilaukun täytteiden metsästystä. Ensi viikolla saankin jo sitten seuraavan vieraan Suomesta tänne minua ilostuttamaan ja sitten käännytään jo kohta maaliskuulle, jolloin me tullaan puolestaan Suomeen visiitille. Minne nämä kaksi kuukautta ovat oikein menneet?!

Rentoa viikonloppua!