maanantai 26. syyskuuta 2011

Matka on määränpää - Der Weg ist das Ziel

Ich hab's geschafft! Aivan luokattoman huonolla maratontreenillä päästiin kuin päästiinkin maaliin saakka ja vielä viime maratonia lähes 20 minuuttia nopeammin. Täytynee nyt uskoa se kaikkien vakuuttelu, et Berliini on nopea. Itse asiassa historiallisen nopea, sillä Kenian Patrick Makau asetti sunnuntaina maratonin uuden maailmanennätysajan lukemiin 2.03.38.

Maratonin ajallinen sijoittaminen tähän ekan Saksa-viikon loppuun ei ollut taktisesti ajateltuna ehkä maailman paras idea, koska tällä hetkellä pakki alkaa olla sekä henkisesti että nyt myös fyysisestikin aika tyhjä. Viikon aikana on tullut niin paljon kaikkea uutta, että olis ihan hyvin voinut pitää vähän leppoisamman viikonlopun tätä kaikkea sulatellessa. En ollut asettunut vielä kunnolla kodiksi tänne Münsteriinkään, kun piti perjantaina jo hypätä junaan kohti Berliiniä. VR:n osakkeetkin nousi mun silmissä hiukan, kun sain kokea DeutscheBahnin myöhästelyn molemmilla matkoilla. Berliiniin saapuessa juna oli 1,5 tuntia myöhässä ja kello lähenteli iltakymmentä. Itse lähentelin totaalista hajoamista, kun jouduin superväsyneenä hilaamaan itseni hostellille ventovieraassa miljoonakaupungissa.

Yövyin Rosenthaler Platz-metroaseman lähellä sijaitsevassa The Circus Hostel Berlinissä, jota voin kyllä lämpimästi suositella kaikille Berliinissä kävijöille. Yö tuollaisessa 8-hengen dormissa maksoi 19€, mikä on mun mielestä ihan kohtuullinen. Kyllähän Berliinistä halvempiakin löytää, jos vain jaksaa etsiä. Henkilökunta tuolla oli oikein mukavaa ja tilat melko vasta remontoidut. Hostellin yhteydestä löytyy myös kahvila ja alakerrasta baari, jos ei sitä kauemmaksi halua/kykene lähteä juhlimaan.


Vaikka olin vähän skeptinen tän yksin matkustamisen suhteen, niin oon kuitenkin tyytyväinen, et lähdin. Yksin ollessa tuollaisesta hostellista on helppo löytää uusia tuttavuuksia ja aamupaloille sainkin seuraa parista maratonille valmistautuvasta ranskalaismiehestä ja alakerran baari tuli tsekattua maratonin jälkeisenä iltana saman dormin aussipoikien kanssa. Pitkin hampain sain nieleskeltyä alas mun Saksa-ajan (vasta) kolmannen oluen. Se ei tosin ollut tällainen kahden litran saapas, mitä pojat vetivät.


Mut onneks mä nyt en koko viikonloppua joutunu olemaan siellä yksin, vaan hengailin sit lauantain ja sunnuntai-illan mun Rollon kaverin Ainon kanssa, joka on itse vaihdossa Berliinissä. Vedettiin tärkeimpiä nähtäävyyksiä melko rennolla aikataululla läpi ja juostiin kaupunkia ympäri pastamestaa etsiessä. Hiilaritankkaus olikin ehkä ainoa asia, johon jaksoin panostaa tässä maratontreenissä..:D

Fernsehturm am Alexanderplatz


Kaufhaus des Westens - Euroopan suurin tavaratalo, joka saattoi olla ehkä vähän liiankin fancy.


Tosin 6. kerroksesta löytyi mun henkilökohtainen taivas: The Gourmet Floor!


Holokaustin muistomerkki: Denkmal für die ermordeten Juden Europas


Brandenburger Tor ja maratonkansaa


Ampelmännchen! Nää on musta niin sulosia, et oli pakko ostaa tuollainen T-paita..:)


Ja mitäpä ois Saksa ilman dönereitä? Kyllähän se maistui eikä hinta 2,90€ paljon itketä lompakkoakaan.


Että sellaista Berliinissä. Mun täytyy sanoa, et Berliini ei kyllä noussut mun suosikkikaupunkeihin. Se on mun makuun aivan liian iso ja kun tykkään katsoa kaupunkeja esteettisellä silmällä, en voi sitä kovin kauniiksikaan kehua. Tosin mulla jäi näin lyhyellä reissulla paljon Berliiniä näkemättäkin. Keväällä pitänee ottaa uusi reissu näihin maisemiin ja tsekata ainakin East Side Gallery ja nousta TV-torniin. Maratontunnelma kaupungissa sen sijaan oli aivan mieletön ja sääkin suosi viikonloppuna. Osallistujia oli tänä vuonna about 36 000 ja kannustustajia reitin varrella yli miljoona!

tiistai 20. syyskuuta 2011

Ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä - Es ist nicht ganz wie in Strömsö gegangen

Heräsin tänään hengissä Münsteristä. Se on jo ihan positiivinen saavutus eilisen lentoepisodin jälkeen. Mullahan siis oli lennot Kuopio-Riika-Düsseldorf ja mun piti olla Düsselissä joskus yhden jälkeen päivällä, josta sit oisin jatkanu junalla tänne Münsteriin. Mut luontoäiti nyt päätti vähän toisin ja Kuopion kentällä oli aamulla niin paksu sumu, että me jouduttiin odottamaan lähtöä yli kaksi tuntia. Tämän takia sitten myöhästyin mun jatkolennolta ja airBaltic buukkas mulle uudet lennot Düsseliin Frankfurtin kautta. Frankfurtin lentokenttähän oli sit semmoinen kompleksi, että meinas Pikku-Henelläkin mennä sormi suuhun.

No ehkä tuurillakin mä satuin monessa paikkaa löytämään sen mitä etsinkin ja pääsin lopulta Düsseliin, tosin about kuuden aikaan illalla. Düsselin lentokentältä menin junaan (ostin liput saksaksi!) ja loppumatkan bussilla lähimmälle pysäkille, missä kämppikset olikin sit vastassa. Kotona odotti bisset kylmässä ja tilattiin pizzaa. Mä oon nyt sit virallisesti aloittanut tutustumisen tähän oluiden ihanaan maailmaan. Oluen maku ei tosin oo vielä niin ihana, mut ehkä mun makuaisti hioutuu tässä vuoden aikana.

Mun pitäis varmaan kohta lähteä tsekkaamaan mun uudet huudit ja lähikaupat. Matkalaukkua en oo viel jaksanu purkaa vaan se on tos keskellä lattiaa. Toisestahan soitettiin tänä aamuna, et se on Barcelonassa. Noiden jatkolentojen takia mun rinkka lähti omille teilleen, mut nyt se oli löytyny ja saan sen toivottavasti takaisin tänään tai huomenna. Tai jos en saa, niin mulla olis oikea syy skipata Berliinin maraton, koska mun kaikki juoksukamppeet on siinä. No kyl mä saan sen ennen sitä takasin...

Joo, pitää viel sanoa et kämppikset vaikuttaa kyl huipuilta ja muutenkin saksalaiset tuntuu paljon ystävällisemmiltä kuin suomalaiset. Kaikkialla kysytään koko ajan tarvitsetko apua tai mitä etsit (tai sit mä vaan näytän eksyneeltä?) ja kahvilan rouvakin tervehtii "Hallo Schöne", vaikka voin vannoa et näytin kesken sen 16-tuntisen lentoepisodin aivan variksen perseeltä. Ehkä tää on maan tapa, suomalaiselle se vaan kuulostaa äkkiseltään oudolta.

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Kuinka kaikki alkoi - Wie alles begonnen hat

Ajattelin muiden mukana ikuistaa mun vaihtarivuoden näin blogiin, niin pääsen kertomaan kaikille kuulumiset kätevästi yhdellä kertaa. Voi olla että mun honeymoon tän blogin kanssa kestää tasan pari viikkoa, et varoitan jo etukäteen mahdollisesta aikaansaamattomuudestani. Tässähän on jo pikku lähtötärinät päällä, mut miksi mun piti päästä sit just Saksaan?

Mä oon ollu pieni saksafani koko ikäni tai ainakin siitä asti, kun tajusin että tällainenkin maa on olemassa. Tämä tapahtui ehkä joskus ala-asteen kolmannella Marienhofia katsellessa, se kun nyt sattui tulemaan telkkarista joka päivä sopivasti koulun jälkeen. Meidän 30 oppilaan kyläkoulussa ei vaan paljon ylimääräisiä kieliä opiskeltu, joten pääsin saksan kimppuun vasta yläasteella ja sillä tiellä olen sitten edelleen. Lukion jälkeen hain jopa yliopistoon lukemaan saksaa, mutta jostain mielenhäiriöstä johtuen löysin itseni kuitenkin syksyllä Rollosta. Onneksi..:)

Mä sanoisin mielelläni harrastavani kieliä, koska mun suhtautuminen niiden opiskeluun on enemmän kuin "tykkäämistä", mut täytynee antaa kredittiä myös mun kieltenopettajille, koska tunnen olevani etuoikeutettu, kun olen aina saanut olla niin hyvässä opetuksessa. Mä yritänkin pärjätä koko ensi vuoden enimmäkseen saksan kielellä ja olla pahasti sortumatta siihen kaikkien rakastamaan vaihtarienglantiin. Vois ollakin vaan palvelus sekä mun saksan- että englanninkielentaidolle.

Oon tässä hyvää vauhtia hommaamassa melkoista kiirettä itselleni, kun huomenna lähtis lento aikaiseen aamusta, mut sitä ennen tässä pitäis vielä pakata ja hoitaa about 6000 muuta pikkuasiaa. Tässä ohessa voisin antaa VR:lle erityiskiitokset eilisestä, kun ajoin asioikseni Kuopioon ostamaan reilikorttia ihan vaan saadakseni kuulla etteivät he osaa sitä uudella järjestelmällään tulostaa... Tällä hetkellä näyttäis vielä siltä, et rahat lähti kyllä tililtä mut lippu jäi saamatta, et saan aloittaa kohta sit tappelun asiakaspalvelun kanssa. Mun masterplanhan oli ostaa kolmen päivän reilikortti Saksaan, millä olisin voinut tän ekan viikon matkustella (mm. ensi viikonloppuna Berliiniin). Pääsenpähän hoitamaan tämän sit sujuvalla saksan kielellä Düsseldorfin asemalla.

Mä oon yrittäny päästä saksalaisten pään sisään lukemalla tätä Stockalta ostamaani opusta aina iltaisin. Tän kirjan päähenkilö on Suomessa asuva saksalaismies, joka ottaa tavoitteekseen suomalaistua vuoden sisällä. Ihan hauskaa luettavaa ja ymmärrän jopa melkein kaiken.


Ja jotta sullakin sois nyt päässä sama biisi ku mulla, niin pistetäänpä tähän loppuun vielä tuo kaiken pahan alku ja juuri, Marienhof.

Good times.