lauantai 29. lokakuuta 2011

Tyylipoliisi - Stilpolizei

Varoituksena heti alkuun, et tää postaus on täysin "superficial crap and nonsense" ja käsittelee siis vaatteita eli kaikki kaksilahkeiset lukijat voi ehkä skipata tän. Ihmisiähän ei pitäisi koskaan mennä arvostelemaan ulkonäön perusteella enkä mä niin nyt ole mennyt tekemäänkään, mut myönnän olevani sen verran materialistinen ihminen, että en ole voinut olla kiinnittämättä huomiota paikallisten pukeutumistyyliin. Tai no, jotkut asiat ovat niin silmiinpistäviä, ettei siinä tarvitse kovin kummoinen kyylä olla, että huomaa. Ja täytyy nyt samaan hengen vetoon ilon pilaten todeta, että suht samalla tavalla täällä pukeudutaan kuin Suomessakin, mut on täällä jotain omia "hittejäkin".

Mun ensivaikutelma saksalaisten opiskelijoiden pukeutumisesta ei varsinaisesti ollut mitenkään mairitteleva. Saattoi ehkä johtua siitä, että olin syömässä Mensassa luonnontieteiden kampuksella ja luonnontieteilijät eivät nyt välttämättä ole niitä, jotka juoksevat kuumimpien trendien perässä. Tuolloin keskiverron Outi Opiskelijan perusvaatetus oli leveälahkeiset farkut ja huppari ja selästä löytyi mitä suuremmalla todennäköisyydellä reppu. Mä jäin miettimään näitä leveälahkeisia farkkuja, koska ne näyttävät olevan täällä paljon suositumpia kuin Suomessa tällä hetkellä (tai ainakin silloin kun mä siellä viimeksi olin). Mun leveälahkeisimmat farkut on melko pillit näiden farkkuihin verrattuna. Muutenkin tuolloin jäi sellainen maku suuhun, että suomalaiset nuoret panostavat ehkä vähän enemmän pukeutumiseen, mikä oli ainakin mun mielestä melko yllättävää. Oon pitäny meitä enemmän tai vähemmän takapajuisina perässähiihtäjinä mitä muotiin tulee.

Myöhemmin muilla kampuksilla ja ruokaloissa pyörineenä sain myös huomata sen, että yhtä hyvin kuin meidän omassa yliopistossa, pystyy täälläkin arvailemaan ulkonäön perusteella mitä ainetta tai missä tiedekunnassa joku opiskelee. Älkääkä väittäkö, ettettekö olisi tätä ajatusta joskus aivoissanne pyöritelleet! Oikkarit ja kauppatieteilijät kulkee kauluspaidoissa ja merkkivaatteissa, taitelijat on boheemeja rastapäitä jne. noin karrikoiden sanottuna. Täällä oikkareiden tyyli näytti olevan aivan sama kuin Suomessa: tytöiltä löytyy trenssit ja Burberryn huivit ja pojilla taas on kauluspaidat slipovereiden alla.

Mutta kuten olen jo aiemmin maininnut, Münster on tunnettu siitä, että täällä sataa paljon. Ihan käytännön syistä johtuen sadevaatteet ovatkin aika kovaa huutoa täällä. Itsekin olen tässä miettinyt josko pitäisi lähteä kauppaan ostamaan sadehousut, kun vedenpitävä takki multa jo löytyy. Sateisina päivinä pukeutuminen kyllä noudattaa 95%:sti kaavaa: sade + pyöräily = sadevaatteet, koska sateenvarjon kanssa on suhteellisen hankala ajaa pyörällä, kun joutuu aina pysähtymään valoihin (kokeiltu on).

Mun täytyy omistaa oma kappaleensa Jack Wolfskinille, koska jos mun pitäisi sanoa yksi asia, joka määrittää münsteriläisten pukeutumisen, se olisi Jack Wolfskin. Joka toisella vastaantulijalla on Jack Wolfskinin takki, hattu tai reppu ja täälläkin on oma Jack Wolfskin Store. Osasyy tähän Jack Wolfskinin suosioon on varmaan juurikin tuo sää, koska Jack Wolfskin on enemmän ulkoiluvaatemerkki.

Kerkesin tuossa yksi viikonloppu jo käydä heittämässä päiväreissun Düsseldorfissa ERASMUS-kavereiden kanssa, kun semesterticketillä pääsee ajelemaan ilmaiseksi julkisilla Nordrhein-Westfalenin osavaltion alueella. Täältä vie siis paikallisjuna Düsseliin about 1,5 tunnissa. Tuollaisessa suuremmassa kaupungissa näki heti paljon enemmän persoonallisesti pukeutuvia ihmisiä ja mä en voinut olla ihailematta miten tyylikkään näköistä porukkaa siellä oli! Samalla huomasi kyllä sen, et varakkaampaa porukkaakin löytyy enemmän, sillä todella monelta löytyi jälleen Burberryn huivit ja Louis Vuittonin laukut. Ray-Banit on kanssa aika kova sana Saksassa ja mietinkin jo yhdessä vaiheessa, että tietävätköhän nämä muita aurinkolasimerkkejä. Sen verran reiska-voittoista oli nimittäin aurinkolasien puolella.

Muuten on aika vaikea mennä sanomaan kuinka erilainen syysmuoti täällä jyllää kuin Suomessa. Ainakin toppaliivi kuuluu syksyyn, kun jokaisessa vaatekaupassa niitä myydään. Ja Uggit on myös ilmestynyt jo katukuvaan. Baariin laittautumisesta mun on pakko avautua vielä, koska musta tuntuu, että täällä siihen ei panosteta niinkään paljoa kuin Suomessa. Mä oon tottunut siihen et baariin voi laittaa vähän paremmat vaatteet ja ehkä normaalipukeutumisesta poikkeavat kengät, mut täällä näköjään sinne voidaan mennä niissä samoissa farkuissa ja t-paidoissa, mitä muutenkin pidetään päällä. Tää pukeutumiskoodi Saksassa on siis kovin kahtia jakautunut!


sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Lapsetti - Wieder wie ein Kind

Mulla on nyt erittäin laiska olo tän blogikirjoittelun kanssa niin isken teille vaan tällaisen kuvapläjäyksen, mikä melko hienosti tiivistää mun viikonlopun. Münsterissä on ollut neljä päivää Send ja paras vastine mitä mä Suomesta sille nyt keksin on tivoli. Yliopiston päärakennuksen edustalla olevalle kentälle, joka taitaa normaalisti toimia parkkipaikkana, on koottu huvilaitteet ja paikalla on yhtä jos toista kojua ja myyjää. Send järjestetään Münsterissä kolme kertaa vuodessa ja nyt oli siis Syyssendin vuoro.











Kävin Sendissä nyt kahdesti, ensin vaihtariporukalla ja sit kahdestaan yhden suomalaisen vaihtarin Ainon kanssa. Perjantai-iltana lähdimme ihan asioiksemme katsomaan perinteistä ilotulitusta ja se oli kyllä yllättävän näyttävä. Tuolla Sendissä on myös kaikkea mahdollista epäterveellistä (lue:syntisen hyvää) syötävää! Ekalla kerralla sovittiinkin Ainon kanssa, et ku tullaan tänne sunnuntaina uudestaan, niin sit luvan kanssa saadaan kokeilla kaikkea. Tuli sit vedettyäkin ranskiksia, Glühweinia ja noita mielettömän hyviä Schokofrüchteja eli suklaalla kuorrutettuja hedelmiä. Valkosuklaa-mansikat, nams! :P




Silmään iski alueella myös tämä Pinean koju. Hienosti mainostetaan kyllä suomalaisena ulkoiluvaatemerkkinä, mutta en ole kyllä koskaan tästä kuullut! (Olenko ainut tietämätön, vai onko tää joku keski-eurooppalainen markkinointikikka?) No käytiin kuitenkin ihan fiiliksissä katselemassa tuolla, kun logossa oli poro ja vaatteiden nimet oli tyyliin "Taina- ja Tero-ulkoilutakit". Seuraava Kevätsend olisikin sitten maaliskuussa.

torstai 20. lokakuuta 2011

Huippuhetkiä! - Höhepunkte!

Alpeilta on kotiuduttu täysissä sielun ja ruumiin voimissa! Sen verran hienot maisemat ja haastavat reitit tuolla vuorilla oli, että nyt on ruokittu nuo molemmat, sekä sielu että ruumis. Ajatuksen Alpeille menostahan heitti ilmoille jo Rollossa kaverini Iiris, joka on tällä hetkellä vaihdossa Düsseldorfissa. Kun Prahan vaihdokki Ana sitten etsi facebookissa vaellusseuraa Alpeille pari viikkoa sitten, ei meitä ollut kovin vaikea houkutella mukaan..:)

Päätettiin porukalla lähteä Etelä-Saksaan Garmisch-Partenkircheniin, tuohon kaikkien tuntemaan mäkihyppykaupunkiin. Mun reissu alkoi jo perjantaiaamuna yhdeksän aikaan junamatkalla Münsteristä Düsseliin, jossa tapasin Iiriksen ja vaihdettiin Müncheniin menevään junaan. Frankfurtista kyytiin hyppäsi Allu ja Münchenissä Garmischin paikallisjunaan vaihdettaessa nappasimme mukaan Anan, joka oli tosiaan tullut paikalle Prahasta.



Perjantai meni hyvin pitkälti junassa istuessa ja kun saavuimme illalla about seitsemän aikaan Garmischiin oli kerennyt tulla jo pimeä ja näimme vuorista vain siluetit tummaa taivasta vasten. Kun kaikki kerta olemme melkoisia urheilijanuoria, buukkasimme imagoomme sopivan majapaikan, Haus der Athleten (Urheilijoiden talo)..:D Tuo hostelli, joka sijaitsi muuten suoraan hiihtostadionin/mäkihyppytornien vieressä oli kyllä suositeltavan arvoinen paikka: siistit dormit, hyvät keittiöt ja oleskelutilat, avulias respa ja tietenkin ilmainen w-lan! Saunakin ois lämmennyt 5€:n hintaan per naama, mutta skipattiin tämä mahdollisuus, vaikka ainakin allekirjoittaneella houkutus päästä löylyihin oli kova. Perjantai-ilta menikin hostellilla pakastepizzaa ja paikallisia oluita maistellessa ja seuraavan päivän vaellusreittiä suunnitellessa.



Lauantaiaamuna heräsimme vuorien keskeltä ja aamupalan voimin lähdimme kymmenen pintaan alkumatkasta kondolihissillä vuoria valloittamaan. Hissi vei meidät noin 1000 metriin, josta alkoi matka huipu(i)lle. Korkeimmillaan kävimme noin 2100 metrissä ja pysähdyimme Osterfelderkopfin huipulle syömään eväitä. Hissi olisi tuonut meidät tännekin asti, joten huipulla oli paljon muutakin porukkaa muun muassa nauttimassa huurteista alppiravintolassa. Ja jotta tämä alppikokemus ei olisi jäänyt vajaaksi, sattui paikalle myös muutama alppitorvensoittaja ja saimmekin maisemiin sopivaa taustamusiikkia pikku lounastauollemme. Seuraavassa kuvassa jalkojen alla kilometrin pudotus sellaisella "näköalasillalla". Korkeanpaikankammo saattoi hiipiä kehiin aina kun sitä pudotusta kävi ajattelemaan. (Meinasin kuristaa yhden pojan, joka hyppi tuolla sillalla ja heilutti sitä tahallaan.)



Kun huipulle kerta oli kiivetty oli sieltä myös tultava alas. Missasimme viimeisen hissin, joka olisi lähtenyt 16.30, joten ainoa tie alas oli sitten vain kävellä. Tai kävelyhän vaihtui loppumatkasta juoksuun, kun pimeä tulikin yllättävän nopeasti ja alastulo 1000 metristä vei odotettua enemmän aikaa. Mutta Garmischin kylän valoja kohti oli hyvä suunnistaa, vaikka väsymys painoi yhdeksän tunnin vaeltamisen jälkeen jo jaloissa ja korvien välissä. Ja jotta emme ainakaan olisi kuluttaneet tuona päivänä enemmän kuin syöneet, suuntasimme kaupunkiin päästyämme ensimmäiseen Döner-mestaan kebulle. Siinä oli sitten hyvä rueta nukkumaan, kun oli saanut vähän murua rinnan alle. Eikä tarvinnut muuten unta kauan houkutella!

Sunnuntain suunnitelmamme oli kavuta hieman pienemmälle Wank-nimiselle vuorelle, jota mainostettiin aurinkoisuudellaan ja näköaloillaan. Edessä olikin sitten kolmen tunnin nousu, joka palkittiin ihanan lämpimässä auringossa lekottelulla Wankin huipulla. Jälleen kerran eväitä huipulla syödessä ei voinut kyllä valittaa maisemista! Eilisestä viisastuneena otimme hissin alas, kun se alastulo ei ollutkaan niin nannaa kuin olisi ensialkuun saattanut kuvitella.




Itse jouduin jättämään Garmischin sunnuntai-iltana, koska Münsterissä odotti maanantaina jälleen luennot. Mahtavan viikonlopun jälkeen kyllä hieman masensi jättää Garmisch ja Alpit taakse ja hypätä Münchenin junaan. Asemalla kuitenkin törmäsin pariin saksalaiseen, jotka tarjosivat mulle halvempaa lippua Bayernticketillään ja matka Müncheniin menikin heidän kanssa jutellessa. Münchenissä edessä oli kuitenkin vielä koko yön junamatka kotia kohti. Münsteriin juna saapui 04.30 ja asemalta oli vielä polkaistava pyörällä kämpille. Viiden jälkeen aamuyöstä oli tämäkin vaeltaja väsyneenä, mutta onnellisena omassa sängyssä nukkumassa.

Voin teidän iloksenne vielä jakaa viikonlopun biisit, joiden tahtiin Alpeilla samoiltiin! Tällä ensimmäisellä viihdytimme itseämme hostellilla lauantai-iltana. Allun kämppikset oli valistanu suomityttöä soittamalla parin vuoden takaisen Saksan superhitin. Mikäs muukaan tämä on kuin suomalaisesta kansanmusiikista väännetty trance remix. Naurettiin vedet silmissä Ievan polkalle Basshunterin tapaan. Tajutonta.



Ennen kuin pääsimme kuitenkaan lauantai-iltana tuon Ievan polkan kimppuun oli edessä vaellus alas vuorelta, jossa meinasi pieni epätoivo iskeä, kun lamppujahan ei päivävaellukselle oltu otettu mukaan ja pimeä iski jossain vajaassa kilometrissä. Mulla on tapana heittää tällaiset pienet vastoinkäymiset läpäksi eikä defenssit pettäneet tälläkään kertaa. Vanhana hevityttönä (läppä!) päässä alkoi soida - mikäs muukaan kuin J. Aholan heleän miehekäs kiljunta. Sanat vaan passas niin hyvin hetkeen, että saatoin hoilata tätä Allun kanssa koko loppumatkan. (Anteeks Ana ja Iiris, kun jouduitte kuuntelemaan...)Enjoy!

torstai 13. lokakuuta 2011

Kuinka tulla saksalaiseksi? - Wie wird man Deutscher?

Saksalaistumisprosessini on päässyt kuukauden sisällä hienosti käyntiin, mutta kuinka paljon ne pienet, mitättömän pienet erot ottavatkin välillä päähän? Paljon! Mun ensisijaisesti ex- ja tuleva kämppikseni, toissijaisesti hyvä ystäväni Allu meni jo tekemään samaisesta aiheesta postauksen. Meillä on näköjään telepaattinen yhteys. Mut tässä kuitenkin mun huomioita aiheesta.

Muutama asia, jotka omaksuttuasi olet askeleen lähempänä sisäisen saksalaisesi löytämistä:

1. Olet >180cm ja fine sen kanssa tai kaikki muut ovat >180cm ja sinä fine sen kanssa.
En ole koskaan tuntenut näin paljon pitkiä ihmisiä. (M.H., täällä niitä on!) Enkä ole vielä fine sen kanssa, että kaikki muut ovat 30 senttiä pidempiä, myös naiset. Ei varmaan auta muu kuin käydä ostamassa 15 sentin korkokengät.

EDIT: Kävin ostamassa 12 senttiset. Mistä mä saan ne loput 3-4cm, että pääsen tuohon 180 senttiin?

2. Sinusta on normaalia käydä päivittäisillä ruokaostoksilla Lidlissä.
Not. Mikä näitä vaivaa? Suomessa käyn ostamassa Lidlistä vain niitä hyviä suklaabanaanikarkkeja ja maitoa, täällä sieltä pitäisi ostaa jääkaappi täyteen. Vielä pahempi on kenties Aldi. Kumpaankaan en ole astunut ensimmäisen viikon jälkeen uudelleen. Rewe rules.

3. Sinusta on normaalia, että ovi aukeaa sisäänpäin.
Mut ku ei se ole. Hyvä, että monissa paikoissa ovissa lukee punaisella "DRÜCKEN"(työnnä) ja vihreällä "ZIEHEN"(vedä), koska muuten voisin jäädä ulkopuolelle. Tai sisäpuolelle, jos kerran olen jo päässyt sisälle.

4. Sinusta on normaalia, että avainta käännetään lukossa vastapäivään.
Kun on 22-vuotta kääntänyt avainta lukossa myötäpäivään, tämän oppiminen on ollut todella vaikeaa. Mulla on jokapäiväinen taistelu oven kanssa, kun tulen kotiin. Oon itseasiassa miettiny, et jos joskus baari-illan jälkeen en pääse kotiin sisälle vain sen takia, et en saa ovea auki, niin jään nukkumaan siihen käytävään. Hyvän kun edes selvinpäin saan sen auki.

5. Sanot joka väliin "Bitte".
Nääh, en ole vielä oppinut. Musta tuntuu välillä, et oon tosi törkeä ihmisille, kun ne ovat niin ystävällisiä enkä mä vaan tajua/muista sanoa "Bitte". Toi on jotenkin hämäävä sana, koska en tiedä voiko sitä nyt suoraan suomentaa edes "Ole hyväksi". Sen sanominen on joka tapauksessa ollut suuri haaste.

6. Osaat lausua Garmisch Partenkirchen.

Ei tainnu mennä ihan okein, yritäppä uudelleen. Mun yrityksille täällä naurettiin, joten heitin kehään tän: "Lausuppa itse epäjärjestelmällistyttämättömyydelläänsäkäänköhän".

7. Luennon loputtua annat professorille aplodit koputtamalla rystysillä pöytään.
Mun ilme oli varmaan ihan näkemisen arvoinen ensimmäisen luennon loppuessa. Mä kyl oikeesti mieluummin ihan taputan kuin koputtelen jotakin pöytää, mut maassa maan tavalla.

8. Et huomaa enää sitä eroa, että valonkatkaisimet toimivat juuri toisinpäin kuin Suomessa.
Hmm... Miten paljon ärsyttää, kun kiireessä kuvittelet unohtaneesi valot ja menet laittamaan ne pois päältä, kun tosiasiassa käytkin iskemässä valot päälle. All for nothing. Vois tietty oppia katsomaan, et onko ne valot päällä.

9. Isket aamulla uuniin paistumaan esipaistetut sämpylät.
Täällä ei tunneta tuoreita sämpylöitä sellaisissa pusseissa mitä meillä on, vaan ne käydään ostamassa kaupan "Bäckerei"-tiskiltä. Ja toinen vaihtoehtohan on ostaa juurikin niitä esipaistettuja sämpylöitä ja paistaa kotona.

10. Halaaminen on sinulle aivan normaali tapa hyvästellä.
Jos saksalaisia kerta pidetään etäisinä niin mitäs me suomalaiset sitten ollaan? Mulla on Suomessa kavereita, joita mä en oo varmaan koskaan halannut ja täällä mä oon taas halannu kaikkia ensitapaamisesta lähtien. Myös miehet antaa toisilleen sellaisia äijähalauksia, ASIAA! Kesäkämppistäni Juhaa lainatakseni "Halaus ei ole tapahtuma vaan olotila". Tässä kategoriassa pointsit saksalaisille.

P.S. Ens viikolla ois sit luvassa matskua Alpeilta, jonne lähdetään huomenissa Rollo-porukalla!

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Elämää WG:ssä - WG-Leben

Mulle oli aina selvää se, että haluan vaihtoon lähtiessäni ehdottomasti asua paikallisten opiskelijoiden kanssa. Paikallinen Kuntotie olis sen sijaan ollu mun worst case scenario. Ei-Rollolaisille lukijoille tiedoksi, että Kuntotie on katu/asuinalue Rovaniemellä, jonne kaikki vaihtarit on sumpattu yhteen. Kuntotie on kaukana kaikesta ja suomalaisopiskelijoiden mielestä enemmän tai vähemmän huonossa maineessa. Pakko myöntää, et mä oon vähä huono sanomaan Kuntotiestä mitään, kun en ole siellä koskaan oikein aikaani viettänyt.


Münsterin vastine Kuntotielle on Boeselagerstraße, jolla asuu varmaan yli puolet vaihtareista. Tuolta tarjotut asunnot ovat mielestäni kaikki yksiöitä, mutta niissäkin vierailleena olen vain onnellinen, että löysin tämän oman WG:ni. Boeselagerstraßella on oma kauppa ja baari, jossa tapahtuu jotain joka torstai ERASMUS-opiskelijoiden toimesta. Siellä kelpaa olla sekasin ku Ellun kanat, kun kotimatkaa on parhaassa (pahimmassa) tapauksessa raput ylös.

Jätän avautumiseni Boeselagerstraßesta tälle asteelle ja siirryn siihen WG-elämään. Alleviivaan heti aluksi, että mulla kävi aivan mielettömän hyvä tuuri, kun löysin näin hyvän kämpän. WG-elämän mielekkyys kun on hyvinkin pitkälti kiinni juuri asuinkumppaneista. Mutta ehkä tää mysteerinen WG:n käsite pitäis nyt avata. Oon saanu selittää tämän about joka toiselle, jolle olen WG:n maininnut, joten seuraavaksi lyhyt määritelmä: "WG stands for Wohngemeinshaft which translates to living community or more generally, a shared flat." Toimii käytännössä periaatteella, että kaksi tai useampia henkilöitä asuvat yhdessä ja jakavat vuokran.


Meidän WG:ssä asuu yhteensä neljä henkeä. Asun kahden saksalaisen pojan ja yhden tytön kanssa, jotka opiskelevat kaikki maantiedettä ja geologiaa. Täällä olemisessa onkin hauskaa juuri se, että he kaikki tuntevat toisensa hyvin ja viettävät vapaa-aikaansakin yhdessä. Jokaisella meillä on oma huone ja lisäksi asuntoon kuuluu keittiö, kylppäri, iso parveke ja toinen WC. Kämppikseni Benin huone on isoin, joten se toimittaa myös olohuoneen virkaa.

Koska meidän WG on kuulemma "Die ultimativ beste Wg aller Zeiten" ja tää hyvä henki haluttiin säilyttää, niin mutkin uutena kämppiksenä valittiin tänne Skype-haastattelun kautta. Joskus heinäkuussa "tapasin" tulevat kämppikseni ensimmäistä kertaa netin välityksellä ja seuraavana päivänä sain tietää läpäisseeni seulan ja tulleeni valituksi (hakijoita oli siis muitakin :D). En tiedä vaikuttiko valintaani se, että ilmoitin tuolloin suurimmaksi Saksa-missiokseni oppia juomaan kaljaa ja katsomaan futista.


Mun sanat ei riitä kuvailemaan sitä vieraanvaraisuutta, jolla mut otettiin tänne vastaan. Ekana iltana mun kämppikset oli tuli mua vastaan linja-autopysäkille ja kotiin tultua me tosiaan tilattiin pizzaa ja korkattiin ensimmäiset oluet. Sen jälkeen me ollaan mm. katsottu yhdessä leffoja, pelattu X-boxia ja käyty autolla paikallisessa Prismassa ostoksilla kuin kunnon perhe konsanaan.

Pojat ainakin ovat ottaneet myös tuon mun mission ihan tosissaan, koska viime perjantaina koin ehkä mun saksalaisimman illan ikinä. Katsottiin porukalla Saksa-Turkki futismatsi (Saksa voitti 3-1) ja juotiin "hyvää olutta". Baariin lähdettiin joskus yhden jälkeen yöllä (tässä vaiheessa vielä mietin, että mitä järkeä on lähteä pariksi tunniksi sinne) ja tanssittiin siellä kuuteen (!) asti aamulla, jonka jälkeen dönereiden ja jatkojen kautta kotiin nukkumaan. Seurasta en voi valittaa, kuuden pitkän ja komean saksalaismiehen kanssa on ihan kiva olla klubbailemassa. No arguments here.


Mä oon todella kiitollinen siitä, et nää mun kämppikset on ottanut mut mukaan joka paikkaan (bileisiin, kaverille, keikalle, leffaan, lounaalle, kaupungille, kouluun, kauppaan...). Oon päässy heidän kauttaan tutustumaan muihin paikallisiin ja saanut saksalaisia kavereita. Mun kaikki saksalaiskaverit onkin varmaan maantieteilijöitä..:D Meidän ollessa silloin porukalla baarissa Sven, josta on tullut mulle kuin isoveli täällä, sanoi olevansa iloinen siitä, että he valitsivat just mut tänne. Toi merkkas mulle todella paljon ja oon onnellinen siitä, et ne on yhtä iloisia mun täällä olosta kuin mä itse olen.


Uuteen maahan tullessani vastassa oli myös paljon käytännön asioita, joissa mun kämppikset on taas kerran ollu ihan korvaamaton apu. En käytännössä katsoen joutunut tekemään mitään saadakseni Mensa-kortin (opiskelijaravintolaan siis) ja saksalaisen kännykkäliittymän, kun nämä hoidettiin ystävällisesti mun puolesta. Ja kuten kerroin edellisessä postauksessa polkupyörän elintärkeydestä täällä, olen hengissä vain kämppisteni ansiosta, jotka ovat mulle pyörän tähän päivään asti hommanneet.

Tässä pieni oodini WG-elämälle ja kämppiksilleni, jotka ovat tehneet mun olemisesta täällä paljon helpompaa. Kun kaikki muu on vielä tavallaan uutta, on helpompi tulla kotiin, jossa odottaa ihmisiä, joiden seurassa oikeasti viihtyy. Ja pisteenä i:n päällä: Ben tekee ehkä maailman parasta lasagnea. Aamen.

torstai 6. lokakuuta 2011

Saksan polkupyöräpääkaupunki - Die Fahrradhauptstadt Deutschlands

Münsteriä ei suotta kutsuta Saksan polkupyöräpääkaupungiksi. Panostus polkupyöräteihin, pyörätelineisiin ja polkupyöräilyyn on aivan käsittämätöntä Suomeen verrattuna. Münsterissä on yli 350 km polkupyöräteitä ja yli 250 km polkupyöräreittejä kaupungin ympärillä. Tilastojen mukaan lähes jokaisella Münsteriläisellä on kaksi pyörää. Koska pyöräily on täällä niin iso juttu, meille vaihto-oppilaillekin pidettiin heti ensimmäisenä infoiltana poliisin toimesta pieni tietoisku kuinka pyöräillä Münsterissä. Se ei ole ainakaan aluksi ollenkaan niin helppoa kuin voisi luulla!


Pyöräilyn kultainen sääntö täällä kuuluu "Aja aina oikealla". Oikealla tarkoittaen aina myös autotien oikeaa puolta, mikäli polkupyörätie on yksisuuntainen. Tästähän seuraa sitten se, että kun tiedät menosuuntasi, joudut mahdollisesti ylittämään tien ja vielä liikennevaloista koukaten. Ajamalla yksisuuntaista väärään suuntaan saat vain pahoja katseita ja mahdollisesti sakot, mikäli poliisi sattuu huomaamaan.


Ja siitä pyöräilyn helppoudesta... Olen tosiaan löytänyt itseni ajamasta väärällä puolella tietä (=yksisuuntaista väärään suuntaan), odottamassa valoissa, jotka eivät koskeneetkaan minua ja ajamasta pyöriltä kielletyllä alueella. Vaatii siis hieman totuttelua! En tajua miten täällä voisi pyöräillä, jos ei tuntisi liikennesääntöjä. Lisäksi varsinkin alussa ajelin täällä usein kunnon turistina maisemia katsellen ja ilman sen suurempia kiireitä. Useille paikallisille pyörä on kuitenkin auton korvike ja sillä ajetaankin kuten autolla, mahdollisimman nopeasti pisteestä A pisteeseen B. Nyt kohta kolme viikkoa täällä oltuani olen jo itsekin melkein kuin yksi heistä ja kiroilen mielessäni, kun joku tunari hinnaa siinä edessä.


Polkupyöräilijöille on lähes aina omat liikennevalot. Mikäli pyörätie kuitenkin sattuu olemaan autojen seassa, tulee useimmiten noudattaa autojen kanssa samoja liikennevaloja. Voin kertoa, että tuntuu todella tyhmältä pysähtyä näihin valoihin keskellä suoraa kadunpätkää, jos mailla halmeilla ei näy ketään. Mutta näitä oikeasti noudatetaan melko tunnollisesti täällä.

Pikku fiksaatio näihin liikennevaloihin näköjään... Voisin rueta keräämään erilaisia. Täältä löytyy myös sellaiset, joissa lukee valkoisella "Grün kommt" tai "Bitte warten".



Kaikkien opiskelijoiden must-juttu onkin sit hommata oma fillari. Itse olen ajellut vielä kämppiksen pyörällä, mutta saan toivottavasti pian käyttöön meidän kotitalouden WG-pyörän, niin ei tartte ostaa omaa. Vaikka täällä kyllä on pyöräkauppaa pyöräkaupan vieressä ja aika ajoin järjestetään myös pyörähuutokauppoja, joista voi käydä bongaamassa omansa.

Täysin pyöräilijöille pyhitetty pyörätie "Promenade" on noin 4,5 km pitkä lenkki, joka kiertää Münsterin ydinkeskustan ympäri. Siellä saa todellakin sit pyöräillä rauhassa ilman jatkuvaa stressiä liikennevaloista.


Ja tältä Promenade näyttää käytännössä. Kuva ei ole ehkä paras mahdollinen, mutta kertoo olennaisimman.



Pyöräily on tosiaan hyvin säänneltyä ja sitä valvotaan. Olen kuullut jo yhden vaihtarin saaneen sakot ajettuaan keskellä yötä punaisia päin, vaikka tiellä ei ollut ketään muita käyttäjiä..:D Tässä hieman esimerkkejä siitä, miten voit ajaa Münsterissä väärin ja mitä siitä joudut pulittamaan:

- Pyörätiellä ajaminen väärään suuntaan 15€
- Punaisia päin ajaminen 45€
- Jalkakäytävällä ajaminen 10€
- Ajaminen ilman valoja (yöllä) 10€ (valot pitää olla edessä ja takana)
- Kännykkään puhuminen ajaessa 25€
- Pyörä ilman soittokelloa 10€
- Pyörä ilman toimivia jarruja 10€

Juu, no. Eipä tulis mieleen lähteä liikenteeseen ilman toimivia jarruja. Mutta mikä jännittävintä, vaikka täällä on pilvin pimein pyöräilijöitä, ei pyöräilykypärän käyttö ole pakollista!

maanantai 3. lokakuuta 2011

Saksan yhtenäisyyden päivä - Tag der Deutschen Einheit

Kun Suomessa on itsenäisyyspäivä sitä juhlitaan näyttävin menoin ja ohi kulkiessa huikataan hyvän itsenäisyyspäivän toivotukset. Kukaan ei ole toivottanut tänään hyvää yhtenäisyyden päivää, mille on historialliset syynsä. Mutta kuitenkin, 3. lokakuuta 1990 eli tasan 21 vuotta sitten Saksan demokraattisen tasavallan eli DDR:n osavaltiot liittyivät Saksan liittotasavaltaan, BRD:iin. Tag der Deutschen Einheit on Saksan ainoa liittovaltion säätämä kansallinen vapaapäivä eli tänään ei sitten ole ollut luentojakaan ja kaupat ovat pysyneet kiinni.

Mä oon kiusannu mun kämppiksiä kyselemällä, että juhlitaanko tätä päivää mitenkään ja vastaus on ollut hyvin selvä ei. En ole nähnyt ulkona yhtäkään Saksan lippua salossa ja mikäli ymmärsin oikein kämppistäni, sellaisen salkoon nostamista pidettäisiin lähinnä natsien kannattamisena. Saksan lippuja on lupa heilutella vain silloin, kun kyse on jalkapallosta. Historialla on siis tällaiset vaikutukset nykypäivään, mikä on mun mielestä surullista.

Liput liehuivat Berliinissä Reichstagilla eli valtiopäivätalolla.


Natsiaika on tullut puheeksi myös vaihtareiden kielikurssilla ja huomasin, että meidän opettajalla oli kova tarve selittää oma kantansa. Hän, kuten me kaikki, piti natsiajan tapahtumia kauheina ja oli pahoillaan siitä mitä silloin tapahtui, mutta sanoi ettei hän voi hävetä jotain sellaista mitä ei ole itse tehnyt. Mua harmittaa saksalaisten puolesta. Mun kämppiksetkin on niin ihania tyyppejä, et tätä natsiksi leimaamista on jotenkin vaikea käsittää. Mulle tuli paha mieli, kun kuuntelin miten yksi heistä selitti Saksan olevan omasta mielestään tänä päivänä hyvä maa asua ja olevansa ylpeä kotimaastaan, mutta olevansa samalla myös kykenemätön sanomaan sitä ääneen.

Natsismin kanssa ollaan Saksassa siis vielä tänäkin päivänä koko ajan varpaillaan ja isänmaallisuuden osoitukset kyseenalaistetaan. Menneistä pitää oppia, mutta en näe järkeä siinä, että lapset joutuvat kärsimään isiensä pahoista teoista. Urkkikin sen jo tiesi: maailma tarvitsee lääkäriä, ei tuomaria. Mä nyt toivotan hyvillä mielin kaikille hyvää Saksan yhtenäisyyden päivää, koska en löydä tämän päivän Saksasta paljon pahaa sanottavaa. Sekin vähäinen paha mitä tiedän, vois olla se, etteivät nämä oikeesti tunne "my old best friendiä" Crowmooria.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Uusi kotikaupunkini - Meine neue Heimatstadt

En ole vielä ollenkaan kerennyt esitellä uutta kotikaupunkiani eli omistetaanpa tämä postaus sille. Münster on (Wikipedian mukaan) vajaan 300 000 asukkaan kaupunki Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa Luoteis-Saksassa. Münster ei sitten ole nähnytkään Müncheniä, että älkää menkö sekoittamaan näitä kahta keskenään, niin kuin moni tekee. Viimeistään siinä vaiheessa, kun keskustelukumppani alkaa puhua Oktoberfesteistä, tietää ettei nyt olla ihan kartalla...

Näin kaunis on mun kotitalo...


Aww! Meidän naapurin kissa, joka kulkee aina vapaana ulkona ja mä lässytän sille suomeksi, niin et naapurit katsoo oudosti.


Westfälische Wilhelms-Universitätin päärakennus eli tutummin Schloss (linna). Münsterissä on useampia korkeakouluja ja yksi Saksan suurimmista yliopistoista, joten ei ihmekään, että noin 20% kaupungin asukkaista on opiskelijoita.


Prinzipalmarkt keskustassa. Vaikka talot näyttää vanhoilta, niin mun käsityksen mukaan ne on rakennettu toisen maailmansodan jälkeen uudelleen vanhaan tyyliin, koska alkuperäiset tuhoutuivat pommituksissa.


Überwasserkirche


Kaupungin läpi menee piskuinen Aa-joki, josta tässä pari kuvaa.



Jüdefelderstraße eli yksi Münsterin "baarikaduista".


Tässä nyt vaan vähän maistiaisia kaupungista. Laittelen joskus myöhemmin lisää kuvia, kunhan saan ensin otettua niitä. Kaupungista vielä sen verran, että mun kämppikset kertoi, et Münster on tunnettu siitä, että täällä sataa paljon. Noh, näiden kahden viikon aikana mitä täällä olen ollut ei vettä ole satanut vielä kertaakaan ja tälläkin hetkellä lämpomittari taitaa näyttää jotain 20 asteen paremmalta puolen. Kesä Saksassa oli kuulemma todella huono tänä vuonna, mutta pääsevätpähän täkäläiset nyt sit nauttimaan lämpimistä keleistä. En valita! Ainut vaan, että eipä tullut paljon otettua kesävaatteita mukaan Suomesta lähtiessä, joten olen nyt "nauttinut" helteistä farkuissa. Varmaan pakko raahautua vaateostoksille ensi viikolla.