Huippuhetkiä! - Höhepunkte!

Alpeilta on kotiuduttu täysissä sielun ja ruumiin voimissa! Sen verran hienot maisemat ja haastavat reitit tuolla vuorilla oli, että nyt on ruokittu nuo molemmat, sekä sielu että ruumis. Ajatuksen Alpeille menostahan heitti ilmoille jo Rollossa kaverini Iiris, joka on tällä hetkellä vaihdossa Düsseldorfissa. Kun Prahan vaihdokki Ana sitten etsi facebookissa vaellusseuraa Alpeille pari viikkoa sitten, ei meitä ollut kovin vaikea houkutella mukaan..:)

Päätettiin porukalla lähteä Etelä-Saksaan Garmisch-Partenkircheniin, tuohon kaikkien tuntemaan mäkihyppykaupunkiin. Mun reissu alkoi jo perjantaiaamuna yhdeksän aikaan junamatkalla Münsteristä Düsseliin, jossa tapasin Iiriksen ja vaihdettiin Müncheniin menevään junaan. Frankfurtista kyytiin hyppäsi Allu ja Münchenissä Garmischin paikallisjunaan vaihdettaessa nappasimme mukaan Anan, joka oli tosiaan tullut paikalle Prahasta.

Perjantai meni hyvin pitkälti junassa istuessa ja kun saavuimme illalla about seitsemän aikaan Garmischiin oli kerennyt tulla jo pimeä ja näimme vuorista vain siluetit tummaa taivasta vasten. Kun kaikki kerta olemme melkoisia urheilijanuoria, buukkasimme imagoomme sopivan majapaikan, Haus der Athleten (Urheilijoiden talo)..:D Tuo hostelli, joka sijaitsi muuten suoraan hiihtostadionin/mäkihyppytornien vieressä oli kyllä suositeltavan arvoinen paikka: siistit dormit, hyvät keittiöt ja oleskelutilat, avulias respa ja tietenkin ilmainen w-lan! Saunakin ois lämmennyt 5€:n hintaan per naama, mutta skipattiin tämä mahdollisuus, vaikka ainakin allekirjoittaneella houkutus päästä löylyihin oli kova. Perjantai-ilta menikin hostellilla pakastepizzaa ja paikallisia oluita maistellessa ja seuraavan päivän vaellusreittiä suunnitellessa.

Lauantaiaamuna heräsimme vuorien keskeltä ja aamupalan voimin lähdimme kymmenen pintaan alkumatkasta kondolihissillä vuoria valloittamaan. Hissi vei meidät noin 1000 metriin, josta alkoi matka huipu(i)lle. Korkeimmillaan kävimme noin 2100 metrissä ja pysähdyimme Osterfelderkopfin huipulle syömään eväitä. Hissi olisi tuonut meidät tännekin asti, joten huipulla oli paljon muutakin porukkaa muun muassa nauttimassa huurteista alppiravintolassa. Ja jotta tämä alppikokemus ei olisi jäänyt vajaaksi, sattui paikalle myös muutama alppitorvensoittaja ja saimmekin maisemiin sopivaa taustamusiikkia pikku lounastauollemme. Seuraavassa kuvassa jalkojen alla kilometrin pudotus sellaisella "näköalasillalla". Korkeanpaikankammo saattoi hiipiä kehiin aina kun sitä pudotusta kävi ajattelemaan. (Meinasin kuristaa yhden pojan, joka hyppi tuolla sillalla ja heilutti sitä tahallaan.)

Kun huipulle kerta oli kiivetty oli sieltä myös tultava alas. Missasimme viimeisen hissin, joka olisi lähtenyt 16.30, joten ainoa tie alas oli sitten vain kävellä. Tai kävelyhän vaihtui loppumatkasta juoksuun, kun pimeä tulikin yllättävän nopeasti ja alastulo 1000 metristä vei odotettua enemmän aikaa. Mutta Garmischin kylän valoja kohti oli hyvä suunnistaa, vaikka väsymys painoi yhdeksän tunnin vaeltamisen jälkeen jo jaloissa ja korvien välissä. Ja jotta emme ainakaan olisi kuluttaneet tuona päivänä enemmän kuin syöneet, suuntasimme kaupunkiin päästyämme ensimmäiseen Döner-mestaan kebulle. Siinä oli sitten hyvä rueta nukkumaan, kun oli saanut vähän murua rinnan alle. Eikä tarvinnut muuten unta kauan houkutella!

Sunnuntain suunnitelmamme oli kavuta hieman pienemmälle Wank-nimiselle vuorelle, jota mainostettiin aurinkoisuudellaan ja näköaloillaan. Edessä olikin sitten kolmen tunnin nousu, joka palkittiin ihanan lämpimässä auringossa lekottelulla Wankin huipulla. Jälleen kerran eväitä huipulla syödessä ei voinut kyllä valittaa maisemista! Eilisestä viisastuneena otimme hissin alas, kun se alastulo ei ollutkaan niin nannaa kuin olisi ensialkuun saattanut kuvitella.

Itse jouduin jättämään Garmischin sunnuntai-iltana, koska Münsterissä odotti maanantaina jälleen luennot. Mahtavan viikonlopun jälkeen kyllä hieman masensi jättää Garmisch ja Alpit taakse ja hypätä Münchenin junaan. Asemalla kuitenkin törmäsin pariin saksalaiseen, jotka tarjosivat mulle halvempaa lippua Bayernticketillään ja matka Müncheniin menikin heidän kanssa jutellessa. Münchenissä edessä oli kuitenkin vielä koko yön junamatka kotia kohti. Münsteriin juna saapui 04.30 ja asemalta oli vielä polkaistava pyörällä kämpille. Viiden jälkeen aamuyöstä oli tämäkin vaeltaja väsyneenä, mutta onnellisena omassa sängyssä nukkumassa.

Voin teidän iloksenne vielä jakaa viikonlopun biisit, joiden tahtiin Alpeilla samoiltiin! Tällä ensimmäisellä viihdytimme itseämme hostellilla lauantai-iltana. Allun kämppikset oli valistanu suomityttöä soittamalla parin vuoden takaisen Saksan superhitin. Mikäs muukaan tämä on kuin suomalaisesta kansanmusiikista väännetty trance remix. Naurettiin vedet silmissä Ievan polkalle Basshunterin tapaan. Tajutonta.



Ennen kuin pääsimme kuitenkaan lauantai-iltana tuon Ievan polkan kimppuun oli edessä vaellus alas vuorelta, jossa meinasi pieni epätoivo iskeä, kun lamppujahan ei päivävaellukselle oltu otettu mukaan ja pimeä iski jossain vajaassa kilometrissä. Mulla on tapana heittää tällaiset pienet vastoinkäymiset läpäksi eikä defenssit pettäneet tälläkään kertaa. Vanhana hevityttönä (läppä!) päässä alkoi soida - mikäs muukaan kuin J. Aholan heleän miehekäs kiljunta. Sanat vaan passas niin hyvin hetkeen, että saatoin hoilata tätä Allun kanssa koko loppumatkan. (Anteeks Ana ja Iiris, kun jouduitte kuuntelemaan...)Enjoy!