Mä oon kiusannu mun kämppiksiä kyselemällä, että juhlitaanko tätä päivää mitenkään ja vastaus on ollut hyvin selvä ei. En ole nähnyt ulkona yhtäkään Saksan lippua salossa ja mikäli ymmärsin oikein kämppistäni, sellaisen salkoon nostamista pidettäisiin lähinnä natsien kannattamisena. Saksan lippuja on lupa heilutella vain silloin, kun kyse on jalkapallosta. Historialla on siis tällaiset vaikutukset nykypäivään, mikä on mun mielestä surullista.
Natsiaika on tullut puheeksi myös vaihtareiden kielikurssilla ja huomasin, että meidän opettajalla oli kova tarve selittää oma kantansa. Hän, kuten me kaikki, piti natsiajan tapahtumia kauheina ja oli pahoillaan siitä mitä silloin tapahtui, mutta sanoi ettei hän voi hävetä jotain sellaista mitä ei ole itse tehnyt. Mua harmittaa saksalaisten puolesta. Mun kämppiksetkin on niin ihania tyyppejä, et tätä natsiksi leimaamista on jotenkin vaikea käsittää. Mulle tuli paha mieli, kun kuuntelin miten yksi heistä selitti Saksan olevan omasta mielestään tänä päivänä hyvä maa asua ja olevansa ylpeä kotimaastaan, mutta olevansa samalla myös kykenemätön sanomaan sitä ääneen.
Natsismin kanssa ollaan Saksassa siis vielä tänäkin päivänä koko ajan varpaillaan ja isänmaallisuuden osoitukset kyseenalaistetaan. Menneistä pitää oppia, mutta en näe järkeä siinä, että lapset joutuvat kärsimään isiensä pahoista teoista. Urkkikin sen jo tiesi: maailma tarvitsee lääkäriä, ei tuomaria. Mä nyt toivotan hyvillä mielin kaikille hyvää Saksan yhtenäisyyden päivää, koska en löydä tämän päivän Saksasta paljon pahaa sanottavaa. Sekin vähäinen paha mitä tiedän, vois olla se, etteivät nämä oikeesti tunne "my old best friendiä" Crowmooria.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti