Näytetään tekstit, joissa on tunniste ulkosuomalaisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ulkosuomalaisuus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 7. marraskuuta 2017

Frankfurt state of mind


Olen aina kaikille painottanut, että kirjottelen tätä blogia lähinnä itseäni ja Suomessa asuvia perheenjäseniäni ja ystäviäni silmällä pitäen. Siitä huolimatta olin kovin otettu, kun tällä erää vielä Kölnin seudulla asuva Lempipaikkojani -blogin Jonna eksyi blogiini ja kutsui minut pari viikkoa sitten järjestettyyn Keski-Euroopassa asustelevien ulkosuomalaisten bloggaajien tapaamiseen, joka suuntautui tällä kertaa Saksan Frankfurt am Mainiin. Edellisistä tapaamisista kertovia postauksia luettuani odotukseni olivat korkealla hauskanpidon suhteen enkä kyllä joutunut näiden leidien seurassa pettymään!

Münsterissä asuessani en ole vielä törmännyt muihin about samanikäisiin ja -oloisiin suomalaisiin (onko teitä täällä?), vaikkakin kaupungilla ollessa aina välillä kuuleekin puhuttavan suomea luultavasti vaihto-oppilaiden suusta. Siitä syystä lähdin kovin innoissani tapaamaan muita Saksassa (Hollantia ja Luxemburgia unohtamatta) asuvia suomalaisia, joista useammankin blogeja olen seurannut jo monta vuotta. Oli ilo tavata näin inspiroivia naisia, joiden kanssa olisi riittänyt vaikka tikusta juttua jo siitä syystä, että voidaan monessakin suhteessa samaistua toisiimme. Voin vain suositella tutustumaan näihin ja muihinkin ulkosuomalaisten blogeihin!



Oma reissuni alkoi junamatkalla Düsseldorfiin, josta H niin kuin Hausfrau -blogin Jenni ja Hollanninhippiäinen -blogin Liisa nappasivat minut mukaansa kohti Frankfurtia. Siinä oli jo ihmettelemistä miten pääsimme lauantaipäivänä Frankfurtiin ilman suurempia ruuhkia ja löysimme päärautatieaseman tienoilla sijaitsevan The Frankfurt hotellin vierestä vapaan parkkipaikan. Hotellin aulassa odotti tietokoneen ruudulta tuttuja kasvoja, mutta näin oikeassa elämässä vielä uusia tuttavuuksia eli Ajatuksia Saksasta -blogin Oili, Lempipaikkojani -blogin Jonna, London and beyond -blogin Leena, Oh, wie nordisch! -blogin Eeva, Viherjuuria -blogin Heidi, Viisi kymppiä lasissa -blogin Aino sekä Suomalainen im Allgäu -blogin Kati.

Tässä vaiheessa päivää ainakin allekirjoittaneen maha murisi siihen malliin, että oli aika siityä Katin varaamaan Adolf Wagner -perinneravintolaan nauttimaan Frankfurtin erikoisuuksia. Frankfurtissa aiemmin asunut Kati osasi suositella meille talon erikoisuutta, grüne soßea eli vihreää kastiketta, jota sai paistettujen perunoiden ja joko keitettyjen kananmunien tai schnitzeleiden lisukkeeksi. Jostain syystä Saksan schnitzelit alkavat olla jo aika nähty juttu minun osaltani, mutta nyt päädyin pitkästä aikaa ottamaan schnitzelin ja kylläpä se maistui hyvältä, varsinkin tuon raikkaan vihreän kastikkeen kanssa! Paikallinen hapan Apfelwein eli omenaviini sai sen sijaan suunpielet lähinnä irvistykseen, mutta onpahan nyt sekin kokeiltu. Been there, done that!



Siinä viinilasillisten ääressä tutustuessa ja ajatuksia vaihtaessa aika lensi kuin siivillä ja kohta sitä oltiinkin jo takaisin hotellilla ottamassa pikkulepit. Koska yhteinen aika oli hyvin rajallinen, oli se budjetoitu olennaisimpaan eli lähinnä syömiseen ja juomiseen. Ennen illallista etkoilimme vielä suomalaisittain Kaija Koon tahdissa hotellihuoneessa kuohuviiniä nauttien, josta siirryimme sitten vielä ravintolan terassille lämpölamppujen katveeseen samalla, kun vesisade ropisi aurinkovarjon pintaan. Näin Saksassa ehtii siis vielä lokakuussakin nauttimaan terassikeleistä!

Oili oli ottanut selvää Frankfurtin gastonomiamaailmasta ja varannut meille illalliselle pöydän Trares -ravintolasta. Olin jo perinteisesti opiskellut ruokalistan ulkoa ennen reissua, mutta harmikseni se oli ehtinyt muuttua kuukauden vaihtuessa. Päädyin kokeilemaan kolmen ruokalajin -menuta, joka sekin kuulosti kyllä kovin houkuttelevalta. Vaikka kaikki puitteet Traresissa olivat kyllä kohdillaan, jäin kaipaamaan vielä sitä jotain itse ruualta. Illallisen parhaaksi osuudeksi jäi ehkä kuvan alkupalana tarjoiltu tartar -pihvi. Vaikka fine diningista olikin kyse, tulivat mahat kyllä täyteen ja jälkiruokakin jäi puoliksi lautaselle, kun raja tuli jo vastaan.



Kyllä sitä jostain aina huomaa, että ei tässä ainakaan nuoremmaksi olla muuttumassa, sillä tälläkin kertaa alkoivat silmäluomet lurpsahdella siihen malliin illallisen päätteeksi, että ainoa oikea osoite sen jälkeen oli hotellihuone ja oma sänky. Syytän osittain aikaista aamuherätystä siitä, että patterit päääsivät noin loppumaan, mutta onneksi en ollut ainoa, jolla oli sama fiilis!  Hyvin nukutun yön jälkeen oli ihana nousta hotellin aamupalapöytään ja nauttia kuppi kahvia ja tuoretta hedelmäsalaattia. 

Jenni oli ollut hyvin aktiivinen ja hommannut meille sunnuntaiksi jokiristeilyn Main -joella, kiitos vielä tästä! Mielikuvissani jokiristeilyn laiva oli muistuttanut lähinnä Suomenlinnan lauttaa, joten yllätys oli todella positiivinen, kun astelimme sisään Primus Linen  moderniin jokilaivaan. Olin hieman harmitellut sitä miten aika kului niin nopeasti eikä päästy edes kunnolla näkemään Frankfurtin keskustaa, mutta enpä näin jälkeenpäin voisi kuvitellakaan parempaa tapaa viettää sadepäivää Frankfurtissa kuin jokiisteilyllä. Laiva keinui niin pehmeästi eteenpäin, että olisin voinut istua siellä koko päivän maisemia katsellen, mutta parin tunnin jälkeen piti karaistua ja astella Frankfurtin sateeseen katsastamaan vielä vanhan kaupungin aukio.



Risteilyn jälkeen oli itse kunkin auto- ja junaseurueen aika ottaa suunta kohti kotia. Bloggaajatapaaminen oli ohi tältä erää, mutta onneksi suunnitelmat uudesta tapaamisesta ovat jo käynnissä. Viikonlopun puitteet, ruoka ja viini olivat kaikki erinomaisia, mutta parasta oli ehdottomasti näiden suomalaisdaamien seura! Tuntui etuoikeutetulta päästä mukaan ja tutustua kaikkiin mahtaviin tyyppeihin siellä blogien takana. Kiitos vielä teille kaikille seurasta!

torstai 7. syyskuuta 2017

Ensituntemuksia saksalaisesta työelämästä vol.1

Nyt viiden viikon jälkeen on jo sellainen olo, että olen kotiutunut uuteen työpaikkaani ja ajattelin kertoa teillekin hieman ensituntemuksia tästä loikasta tuntemattomaan. Itsekin sitä välillä pysähtyy miettimään, miten kaikkeen tottuu ja kerran niin jännistä jutuista tulee arkipäivää. Alkaen siitä, että huikkaa aamulla tottuneesti aulan vastaanottovirkailijoille hyvät huomenet ja illalla heipat, kun vasta pari kuukautta sitten kädet hikoillen ilmoitti heille tulleensa työhaastatteluun. Tai siitä, että osaa jo liikkua ja asioida sulavasti kanttiinissa alun haparoivan palloilun jälkeen. Tai että osaa jo työkaveriensa nimet ulkoa eikä tyydy pelkästään tunnistamaan oman osaston tuttuja kasvoja.

Saanen olla kiitollinen, että koko työnhakuprojekti sujui minun kohdallani todella vaivattomasti ja rivakasti. Alusta lähtienhän oli selvää, että pienen totuttautumisjakson jälkeen yritän hakea täältä töitä opiskelujen oheen, koska keräämilläni säästöilläkään ei loppupeileissä pitkälle pötkitä, jos ja kun täällä on nyt tarkoitus pidempäänkin viihtyä. Ja ihan sen jatkonkin kannalta on hyvä saada jalka oven väliin jonnekin ja työkokemusta CV:hen, koska perinteinen saksalaisen kotiäidin ura ei varsinaisesti houkuttele. 

Minulle oli onnenpotku, että olin jo Suomessa työskennellyt kansainväliseen ketjuun kuuluvassa yrityksessä ja että olin saanut sieltä relevanttia työkokemusta. Hain Saksassa vastaavalle osastolle harjoittelijan paikkaan ja vaikka nyt itse sanonkin, aivan vitsin hyvin kirjoitetulla hakemuksella. Kerrankin oli helppoa kirjoittaa työhakemus, kun ei tarvinnut arpoa mitä kaikkea työnantaja arvostaa, vaan pystyi oman kokemuksen pohjalta nostamaan tärkeimmät asiat esiin. Mietin jo kirjoittaessa, että jos tällä ei irtoa haastattelukutsua, niin se ei ainakaan jää yrityksestä kiinni.

Saksassa työhakemukseen liitettävä kasvokuva on myös oma lukunsa, sillä Suomesta poiketen tämä kuva käydään otattamassa ammattivalokuvaajalla. Jakkupuku päällä, tukka mintissä kameraan luonnollisesti hymyillen (keltä tämä muka onnistuu valokuvaamossa?) ja 30-40 euroa köyhempänä paikan päältä poistuen. Itse en tähän leikkiin ryhtynyt, koska en olisi kuitenkaan ollut tyytyväinen siihen valokuvaamossa otettuun kuvaan, jossa hymyilen väkinäisesti enkä näytä itseltäni, vaan otin kuvani itse ja parin filtterin jälkeen jälki oli melkein valokuvaamokamaa. Se kuva on kuitenkin vain niin pienenä hakemuksen kulmassa, että eipä siitä paljon erota onko sen ottanut allekirjoittanut kännykän kameralla vai ammattilainen studiossa. Kuva kelpasi suuren firman HR-osastolle, joten pidän tätä erävoittona.

Hakemuksen lähettäminen onnistui näppärästi nettiportaalissa ja jo viikon kuluttua pirisi puhelin, johon sydän pamppaillen vastasin. Haastattelukutsua pukkasi. Sitten vaan pänttäämään kaikkia perinteisiä ja ei niin perinteisiä haastattelukysymyksiä Saksaksi ja ostamaan uutta bleiseriä, kun olin sopivasti jättänyt kaikki omani Suomeen. Sitten kun olet opetellut vastaamaan fiksusti näihin kysymyksiin, ei niistä yhtäkään tietenkään kysytä haastattelussa. Haastattelu oli kaikkea muuta kuin ennakkokäsitysteni pohjalta kuvittelin sen olevan. Se oli kuin Suomessa, rentoa keskustelua ja sen lomassa kysymyksiä puolin ja toisin. Ei kuumotusta eikä testausta. Siitä jäi hyvä fiilis. Muistin jopa teititelläkin haastattelijaa koko tunnin session ajan.

Noin viikon päästä haastattelusta sain puhelun esimiehen sihteeriltä, että tarjoaisimme sinulle mielellämme paikan, mikäli olet vielä kiinnostunut. Olinhan minä! Sen jälkeen vielä pari puhelua ja nimet paperiin. Sopparini on mahtava näin opiskelijalle, koska työskentelen niin sanottuna "Werkstudentina". Werkstudentina saan työskennellä lukukausilomien aikana, kuten juuri para-aikaa, täysipäiväisenä ja yliopiston kurssien alkaessa maksimissaan 20 tuntia viikossa. Werkstudentin palkasta ei lähde muita sivukuluja kuin Saksan eläkevakuutusmaksu ja mahdolliset verot. Eläkevakuutusmaksun vuoksi jouduin kuitenkin pudottautumaan pois Kelan piiristä ja hommaamaan saksalaisen sairasvakutuuksen. Nyt kun kuitenkin on tuloja, niin senkin pystyy maksamaan. 

Ensimmäinen palkkakin on jo ehtinyt tilille tipahtaa ja kyllähän se taas lämmittää mieltä! Voin nukkua taas yöni rauhassa, kun eläkettä kertyy - vaikkakin vähän, mutta silti - edes jonnekin. Vaikka en täydellisesti olekaan perillä Saksan sosiaaliturvajärjestelmästä, olen huomannut, että saksalaiset säästävät tunnollisesti yksityisiin eläkevakuutuksiin ja ovat kovia ottamaan vakuutuksia. Meilläkin on vakuutusneuvoja (ei mitenkään erikoista Saksassa), joka auttaa tällaisten kysymysten äärellä. Seuraava etappi Münsteriin kotiuduttuani onkin astella tämän vakuutusneuvojan juttusille ja katsella millaisia työkyvyttömyysvakuutuksia on tarjolla (koska tämä on kuulemma ihan must ja vakuuttaminen pitää aloittaa nuorena, kun on vielä terve). Välillä näiden asioiden hoitaminen tuntuu ylitsepääsemättömältä, koska oma tuntemus asiassa on about nolla. Mutta niin se on monella saksalaisellakin. Kaikkeen sitä vaan joutuu, kun ulkomaille lähtee! 

En nyt päässyt tässä sepostuksessani edes vielä sinne työelämään asti, kuten otsikko nyt harhaanjohtavasti antaisi ymmärtää, mutta koska tästä nyt riittää kirjoitettavaa, niin pätkäisen tämän tekstin tähän ja jatkan ensi kerralla siitä varsinaisesta työelämästä. Onko se niin hierarkkista kuin luullaan? Minun kokemuksia siitä vol.2:ssa, kunhan saan ajatukseni tekstin muotoon.   

Tuli kuvaton postaus, mutta ei mahda mitään! :)

maanantai 21. elokuuta 2017

Kertomus saksalaisesta terveydenhuollosta

Minun piti tulla kirjoittelemaan tänne viime viikon kuulumisia ja jakamaan kokemuksia sushin valmistamisesta ja muusta mukavasta, mutta enpä tulekaan. Viikonlopun hyvä fiilis on muisto vain, kun sain tänään tuta sen kuuluisan saksalaisen byrokratian hampaat niskassa oikein olan takaa. Fiilis on sama kuin alla olevan videon Pekalla tahdikkaan reportterin haastattelussa.


Kuten jo jossain välissä mainitsinkin syykuussa edessä häämöttää kauan odotettu matka Balille ja Singaporeen. Rokotusten huolehtiminen kuntoon näille eksoottisempiin maihin suuntautuville reissuille on ollut minulle ihan itsestäänselvä juttu ja Suomessa maksoin itseni aikoinaan tyytyväisenä kipeäksi kaikista mahdollisista rokotteista, vaikka sairastumisen mahdollisuus olisi 1:1 000 000. Sama proseduuri oli siis edessä tälle reissulle ja ensimmäinen aika rokoteneuvontaan Münsterissä olikin jo heinäkuun alussa.

Kerrottakoon aluksi, että Saksassa ei ole samanlaista julkista terveydenhuoltoa kuin Suomessa. Saksassa on pakko kuulua vapaavalintaiseen sairaskassaan, joka terveydenhuollon palveluita käyttäessä korvaa kustannukset. Sairaskassoja on lakisääteisiä ja yksityisiä, joista lakisääteiset ovat avoinna kaikille. Yksityisiin saraskassoihin päästäkseen pitää käsittääkseni ylittää tietty tuloraja. Mikä ero näillä kahdella sitten on? Täytyy myöntää, että en kunnolla edes tiedä, koska en yksityistä ole edes harkinnut, mutta kuulemani mukaan yksityinen sairasvakuutus kattanee enemmän palveluita ja sairaalassa ollessasi saat ehkä astetta paremman sairaala-aterian.  

Koska julkisia terveyskeskuksia ja sairaaloita ei ole (poislukien yliopistolliset sairaalat?), hoituu arkinen sairaanhoito yksityislääkäreiden vastaanottojen kautta. Jokaisella saksalaisella on siis oma Hausartz eli omalääkäri, jonka voi valita aivan vapaasti. Jos omanlääkärin erityisosaaminen ei riitä, hän antaa sinulle lähetteen erikoislääkärille, jonka saat jälleen aivan vapaasti itse valita (lue: kysele kaikki tuttavat läpi, josko he tuntevat hyvän lääkärin tai lue vaihtoehtoisesti sadan eri lääkärin arvostelut netistä). Joidenkin lääkärivastaanottojen asiakaskunta on täysi eivätkä he ota uusia asiakkaita. Soittoa siis seuraavalle lääkärille kehiin. 

Ajoissa alkanut rokotusprosessini tyssäsi Münsterissä siihen, että iski epäselvyys siitä, korvaako suomalainen sairasvakuutukseni Saksassa ottamiani matkarokotteita, jotka Suomessa ollessa tulisi kustantaa omasta pussista. Nyt voin kertoa kaikille samaa pohtiville, että jos omaat E106/S1 -todistuksen Suomesta, niin Suomi korvaa kaiken ulkomailla saadun, tuon maan sairsvakuutuksen korvauspiiriin kuuluvan hoidon, vaikka se ei kotimaassa ollessa kuuluisikaan maksuttomiin hoitoihin. Jotta asia ei olisi liian helppo, monimutkaisti harjoittelupaikan vastaanotto tilannettani, sillä tienaan nyt Saksassa yli tiettyjen rajojen ja maksan palkastani eläkemaksut Saksaan, joten minun tuli vakuuttaa itseni Saksassa.

Opiskelijalle sairasvakuutus maksaa noin 90 euroa kuussa, ellei sitten kuulu vielä perhevakuutuksen piiriin. Työssäkäyvillä sairasvakuutusmaksu peritään kuten Suomessakin suoraan palkasta ja puolet siitä maksaa työnantaja. Tämän koko vakuutusepisodin ajan rokotusprosessi oli tauolla ja uutta sairasvakuutuskorttiani sainkin odottaa seuraavat kolme viikkoa. Tämänkin tilanteen etenemisen varmistaminen vaati puhelinsoiton ja viikko puhelusta kortti tupsahtikin postilaatikkoon. Ilman korttiahan lääkärillekään ei olisi asiaa. Tänä aikana paikkakuntani ehti vaihtua Münsteristä Düsseldorfiksi, ja edessä oli taas uuden lääkärin etsiminen. Heti tuon puhelun jälkeen uskalsin varata ajan hyvät arvostelut saaneelle lääkärille, jonka praktiikka sijaitsi näppärästi työmatkani varrella täällä Düsseldorfissa ja jonka olin etsinyt netistä kaikkien niiden sadan muun lääkärin seasta. Aamuinen käynti vastaanottossa varmisti kuitenkin, että tänne ei olisi asiaa, sillä ensimmäinen vapaa aika löytyi kolmen viikon päästä.

Tässä vaiheessa säikähdin sen verran, että etsin netistä heti toisen lääkärin, joka olisi vielä erikoistunut matkailuun liittyviin sairauksiin ja rokotuksiin. Tälle tohtorille aika irtosikin jo viikon päähän soitosta, ja olin onnellinen, että saisin kuin saisinkin hoidettua rokotukset kunnialla ennen lomaa kuntoon. Jotkut rokotussarjat kuten esimerkiksi kolera ja vesikauhu vaativat useamman rokotuksen jopa nejän viikon aikajaksolla, joten niiden ottamiseen täytyy varata aikaa. Lääkärin löydyttyä Düsseldorfista ja ajan saatuani ehdin hetken olla onnellinen ja huoleton, koska nyt kaiken piti lähteä vihdoin rullaamaan.

No, se kauan odottamani lääkäriaika koitti tänään. Olin varannut ajan iltapäivälle klo. 15, jotta voisin työskennellä tehokkaasti alkupäivän. Lääkärin vastaanotosta kuitenkin soitettiin aamulla klo. 9, että pääsetkö tulemaan tänään ennen klo. 12 tai muuten joudumme varaamaan sinulle uuden ajan. Koska aika alkaa rokotusten kanssa olla jo muutenkin kortilla (5 viikkoa lähtöön), sanoin tulevani klo. 12 ja kaiken piti olla ok. Perille saavuttuani minulle kävi ilmi, että eihän minulla mitään aikaa ollut klo 12, vaan pääsin täyttämään taas pari paperia lisää (jotka olin jo aikaisemmin täyttänyt ja lähettänyt sähköpostilla vastaanoton daamille, kuten hän oli aikaa varatessani puhelimessa pyytänyt) ja istuin odotushuoneeseen jonottamaan muiden asiakkaiden kanssa.   

Praktiikalla lappoi porukkaa sisään ja ulos, osa lääkärin vastaanotolle, osa uusimaan reseptejä tai ottamaan verikokeita ja tekemään kaikkea muuta mahdollista. Istuin kiltisti odottamassa lääkärin vastaanottoa 1h ja 15 minuuttia, kunnes vihdoin sain kutsun lääkärin huoneeseen. Itse rokoteneuvonta oli ohi noin kymmenessä minuutissa eikä siitä jäänyt käteen muuta kuin reseptit rokotteita varten ja kasa rokotetiedotteita, jotka olisi luultavasti itsekin löytänyt netistä. Rouva tohtorin apulainen oli kirjannut aikaisemman rokotehistoriani väärin ja jouduin itse oikomaan nämä tiedot. Matkailulääketieteen erikoislääkärinä tohtori suositteli minulle kahta eri rokotetta, kun taas aiemmin Münsterissä rokotteista perinpohjaisen selostuksen antanut lääkäri oli suositellut neljää eri rokotetta. Kysyin tohtorilta, josko saisin nämä kaksi muutakin rokotetta ja vastaus oli, että "totta kai, minä kirjoitan sinulle kaikki mahdolliset rokotteet, jotka vain haluat".      

Kun olin siis itse antanut itselleni rokoteneuvontaa ja päättänyt, mitkä kaikki rokotteet haluaisin, viiletti tohtori antamaan reseptit vastaanoton leidille ja huoneeseen pyyhälsi toinen nainen, joka pyysi minut nopeasti mukaansa. Sitten mentiinkin vaa'alle mittaamaan paino ja pituus ja lopuksi verenpaine. Sen verran olen elämässäni jo verenpaineita mittaillut ja mittauttanut, että tiedän, että se tilanne missä ja miten nopeasti paineet mitattiin, ei ollut ammattimaista nähnytkään. Epäselväksi myös jäi miten tähdellinen merkitys painolla ja pituudella noin rokotteiden ottamisen suhteen on. Ja se, että minne nämäkin tiedot jäivät matkan varrella, koska olin ne jo aikaisemmin ilmoittanut lomakkeita täyttäessäni.

Kun tämä pikakelauksella vedetty vastaanottoaika oli ohi, palasin vastaanottoleidin tiskille ja sain käsiini reseptit. Nils oli saanut omalta lääkäriltään Münsterissä rokotussuunnitelman, jossa yhdessä sovittiin kaikki rokotuspäivät ja lääkäri varmisti, että rokotusajat ovat oikeat ja että kaikki rokotteet tulevat otetuiksi ajallaan. Kysyin varovasti, että mitenkäs näiden rokotusaikojen kanssa on. Sain käteeni vielä vastaanoton aukioloajat ja kehotuksen tulla vapaasti vastaanottoaikoina rokotettavaksi, kun olin hommannut rokotteet. Minulle jäi siis täysi vastuu siitä, että rokotteet tulee otetuiksi oikeina päivinä, koska minkäänlaista rokotussuunnitelmaa ei tehty. Innolla odotan saanko minkään näköistä ohjeistusta itse rokotepäivinä.

V-käyrän ollessa jo kohtalaisen korkealla marssin kolmetuntisen lääkärikäynnin jälkeen itkua nieleskellen takaisin töihin. Poissaolemani tunnit piti tietysti kompensoida olemalla pidempään töissä, jonka jälkeen lähdin vielä apteekkiin hakemaan vesikauhurokotetta, jotta saisin sen ensimmäisenä pois alta, koska kolmen rokotteen sarjaan aikaa kuluisi yhteensä  neljä viikkoa. Tässä vaiheessa mieleen helähti ajatus, että ei helvetti, se lääkärihän antoi minulle punaiset reseptit, vaikka minun olisi pitänyt saada siniset, koska valitsemani sairaskassa korvaa rokotteet kokonaan eikä minun tulisi joutua maksamaan penniäkään rokotteet noutaessani. No, nyt on punaiset laput kädessä, joten joudun kai maksamaan. Ja koska ollaan Saksassa alkaa tässä vaiheessa päässään käydä seuraavaa ajatuksen juoksua: Paljonkos sitä käteistä olikaan lompakossa ja paljonko milläkin tilillä, jos siellä nyt ylipäänsä pystyy maksamaan pankkikortilla. Käyköhän niille luottokortti, jos tilillä ei olekaan viittäsataa euroa rokotteisiin? Joo, ei voi laskea sen varaan, että käy. Eihän nyt eletä kuin vuotta 2017. Pakko laittaa viestiä poikkikselle, että siirtää tilille valmiiksi rahaa.

Kun iänikuinen käteisrahaongelma taas ratkesi, pystyin vihdoin kävelemään apteekin kassalle sen vääränvärisen reseptin kanssa. Siinä vaiheessa, kun apteekin täti ilmoitti, että tämä rokote on valitettavasti loppu koko maasta eikä uutta erää tule ennen syyskuun alkua, alkoi minun henkinen selkäranka napsahdella poikki ja rehellisesti sanoen melkein purskahdin itkuun siinä apteekin tiskillä. Tilanne parani paranemistaan, kun täti jatkoi, ettei hän tällä reseptillä mitään rokotetta muutenkaan voisi antaa, koska reseptistä puuttuu maininta lääkkeen määrästä tai vaihtoehtoisesti huutomerkki jostain tietystä kohtaa. Samalla täti heilutteli silmieni edessäni muiden asiakkaiden reseptejä ja näytti missä se määrä/huutomerkki pitäisi oikein olla.

Koska en sitä rokotetta olisi muutenkaan voinut tällä hetkellä saada, kaivoin laukusta toisen, jotta nyt edes jonkun lääkkeen saisin käsiini ja rokotukset aloitettua. Toinen resepti kelpasi sellaisenaan ja jouduin maksamaan vain 10% lääkkeen hinnasta. Kuitinkin otin talteen, jotta voisin myöhemmin hakea sairaskassaltani korvausta siitä kymmenestä prosentista, jonka nyt jouduin maksamaan. Myöhemmin istuessani metrossa kotiin iski tajuntaan ajatus, että se apteekin tätihän otti sen reseptin talteen eikä minulla ole nyt esittää sitä sairaskassalle. Vaikka kyse ei olekaan kuin kuudesta eurosta, ottaa tämä kuitenkin kovasti pattiin, kun kuitenkin joudun 90 euroa kuussa kassalle maksamaan. Nyt olen senkin verran viisaampi, että tiedän ottaa reseptistäni kopion ennen kuin noudan lääkkeen, jotta voin lähettää kaikki kuitit ja muut härpäkkeet kirjeitse sairaskassalleni, koska näin nämä asiat vaan toimivat tässä sähköisen asioinnin kivikautisessa maassa.

Tämänpäiväisen jälkeen tuntuu melkein siltä, että olisin mieluummin maksanut viidensadan euron rokotteet omasta pussista ja hoitanut homman smoothisti Suomessa, jossa ei tarvitse miettiä sairaskassoja, ei kopioita eikä huutomerkkejä reseptissä. Suomessa, jossa minun ei tarvitse itse etsiä lääkäriä. Suomessa, jossa varattua lääkäriaikaa ei peruta, koska lääkärillä onkin yllättäen loma tai joku hoitohenkilökunnasta on sairastunut. Suomessa, jossa kortilla on maksettu jo viimeiset kymmenen vuotta. Niin vähäpätöiseltä kuin asia ehkä kuulostaakin, kulminoitui tämä minua monta viikkoa stressannut asia tänään tähän totaaliseen turhautumiseen, kun asiat näyttävät menevän päin mäntyä vaikka kuinka yrittää. Kotiin päästyä piti mennä itkemään lämpimään suihkuun ja kiroamaan Saksa alimpaan helvettiin. Olenhan tässä itsekin osittain syypää kaiken myöhästymiseen eikä sille vesikauhurokotteen loppumiselle nyt vaan mahda mitään. Ja tästä maasta löytyy mahtaviakin lääkäreitä, kuten se, jonka luona kävin alunperin rokotusneuvonnassa. Niiden mahtavien lääkäreiden löytäminen on vaan jo oma työnsä. 

Hatun nosto sinulle, jos jaksoit lukea tämän nillityksen loppuun. Nyt kun sain purettua tämän turhautumisen tekstin muodossa muille, niin v*tuttaakin ehkä jopa vähän vähemmän.

Tämän tarinan opetus? Aloita rokotteiden päivittäminen hyvissä ajoin ennen matkalle lähtöä.

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Viikonlopun tunnelmia



Niin sitä on vaan jo ensimmäinen työviikko ja Düsseldorfissa vietetty viikonloppu takana. Viikonloppu meni tietenkin aivan liian nopeasti ja viiden päivän "etäsuhde" alkaa taas. Ensi viikonoppuna minä menenkin vuorostani takaisin kotiin Münsteriin, vaikka ensin oli ajatus viettää ensi viikonloppukin täällä Düsseldorfissa. On se vaan kuitenkin kivempi, kun on oma kämppä ja oma rauha. Olen todennut nykyisen opiskelijakämppäni keittiön lähes käyttökelvottomaksi, joten ruuanlaittokaan täällä ei tule kyseeseen. Lisäksi kämpän siisteystaso ei ihan yllä sinne omalle mukavuustasolleni, joten monia myönnytyksiä jouduin tässäkin suhteessa tekemään. No mutta kuukauden päiväthän sitä nyt menee melkein missä vaan ja vaikka päällään seisten.

Tänä viikonloppuna säiden haltija näytti taas koko repertuaariaan, sillä viikonloppu alkoi lauantaiaamuna harmaan sateisena ja sunnuntaina saimme puolestaan kylpeä auringossa. Harmi sinänsä, että Saksassa kaupat eivät ole auki sunnuntaisin, joten lauantain shoppailut saimme tehdä sateenvarjon kanssa kaupungilla juosten. Mitään suurempaa mukaanhan ei tarttunut (paitsi kauan etsitty hellehattu Balin lomaa varten!), mutta ehkä pohjimmainen ajatus olikin lähinnä katsella Düsselin keskustaa ja makustella kaupungin tunnelmaa. Ehkä tähän tunnelmaan pääsee parhaiten käsiksi Reinin rannan kävelykadulla, Rheinuferpromenadella, vanhan kaupungin perinneravintoloiden äärellä ja Königsalleella eli tutummin Kö:llä. Luksusmerkkien tähdittämä paraatikatu Kö on kieltämättä kaunis, mutta eipä siellä ole näin tavan tallaajalla hirveästi kaupoille asiaa. 











Olin valmistautunut mukavaan kaupunkipäivään etsimällä TripAdvisorista kehutun ravintolan, jonne sitten vatsojemme alkaessa kurnimaan suuntasimme jalkaisin, koska "eihän se nyt ole kaukana". Pettymys oli suuri, kun seisoimme ravintolan edessä nälkäisinä vain huomataksemme, että paikka aukeaa lauantaisin klo. 18. Note to self, ensi kerralla voisi tarkistaa myös ne aukioloajat. Onneksi oli olemassa myös plan b ja c, mutta tiedoksi vaan kaikille, että klo 15-16 ei ole hyvä aika etsiä ruokapaikkaa Düsselistä, koska lounasaika on jo päättynyt tai päättymäisillään ja illallisaika alkaa vasta klo 16 alkaen tai myöhemmin. Tunnin ajan nälkäisinä käveltyämme TripAdvisorin tähtien määrä ei jaksanut paljon enää kiinnostaa, joten kotimatkan varrella sijaitseva Burger King alkoi kuulosta hirveän houkuttelevalta vaihoehdolta.

Düsseldorfista löytyy (ainakin Wikipedian mukaan) Euroopan ainoa Japantown eli japanilaiskaupunginosa. Vaikka Japani ja japanilainen kulttuuri eivät minua millään tavalla kiehdokaan, olen itse jotenkin tykästynyt kovasti tähän kortteliin. Se on vehreä ja rauhallinen ja sieltä löytyy mitä mielenkiintoisempia etnisiä kauppoja ja ravintoloita. Tänne pitää ehdottomasti mennä testaamaan useampikin sushimesta ja korealainen ravintola! Sunnuntain kävelylenkillä maistoin myös japanilaiskorttelissa uteliaisuudestani ensi kertaa elämässäni bubble tea:tä, sellaista kuplateetä tai miksikä sitä nyt voisi kuvailla. Sitä mitä Helsingistäkin saa ainakin rautatieaseman asematunnelista? Jotenkin hyvin hämmentävä konsepti, mutta maistui aivan siltä miltä näyttikin - teeltä.



Koska sunnuntaina sää suosi Düsselissä, teimme pitkän kävelylenkin lähellä sijaitsevaan Volksgarten/Südpark -puistoon, josta on nyt jo viikon sisällä tullut vakkari lenkkimestani. Puistosta löytyy useampi ravintola, joista yhteen pysähdyimmekin perisaksalaiseen tapaan sunnuntaikävelyn lomassa kahvittelemaan. Sitten olikin jo kohta aika sanoa heipat ja saattaa hellu rautatieasemalle. Taas ollaan päästy heittämään hyvästejä niin kuin hyvinä vanhoina aikoina. Ennen ne vaan tapahtuivat lentokentällä, nyt Düsseldorfin rautatieasemalla laiturilla numero yhdeksän. Itse tein vielä illalla toisen visiitin Südparkiin, ja jos juoksu kulkee vielä kolmen viikon kuluttuakin niin kuin se tänään kulki, voi puolimaratonhaaveellani ehkä olla vielä hienon hieno mahdollisuus nähdä päivänvaloa.   

Näin ensituntumalta Düsseldorf ei vaikuta sen hassummalta kaupungilta asua, mutta kuten olen jo itsekin tiedostanut, olen ehdottomasti enemmän pikkukaupunkien ystävä. Suurkaupungeissa - jos Düsseliä nyt voi sellaiseksi tituleerata - on ainakin näin suomalaiselta maaseudulta kotoisin olevalle liikaa ihmisiä ja liikaa liikennettä. Yleinen turvallisuudentunne Düsselissä on negatiivisella tavalla aivan eri luokkaa kuin lintukodossamme Münsterissä. Tykkään siitä, että kaupunki on hallittavissa ja että sen voi oppia tuntemaan läpikotaisin ja että paikasta toiseen pääsee nopeasti ja vaivattomasti. Düsseli tuntuu olevan näihin tarkoituksiin jo hiukkasen liian iso. Jotenkin toivoisin, että meillä olisi Münsterin kanssa vielä monta yhteistä vuotta edessä, mutta senhän tulee luultavasti sanelemaan työpaikkojen tarjonta, joka voi Düsselin seudulla olla Münsteriä parempi. Ainahan sopii silti toivoa! :)


sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Still alive!

Miten tämä aika vierähtää näin nopeasti? Monet kerrat olen jo tullut tänne kirjoittelemaan postausta, mutta sitten väliin on tullut taas jotain, minkä vuoksi en ole saanut aikaiseksi julkaista mitään piiiitkään aikaan. Ehkä suurin syypää tähän on opiskelu, jonka parissa olen viettänyt enemmän tai vähemmän intensiivisesti aikaa viimeiset viikot. Juuri kun se oikea kesä on alkanut täälläkin, niin pitäisi jaksaa vielä ottaa loppukiri opiskeluissa, sillä ensimmäinen tentti on jo viikon päästä ja loput onneksi vasta heinäkuun lopulla. Tosin tässä välissä pitäisi kirjoittaa myös 10-15 sivun pituinen Hausarbeit - tietenkin saksaksi, houstata vanhempiani viikko täällä Saksanmaalla sekä pyörähtää itse pariin otteeseen Suomessa. Let's see miten saan tämän kaiken järjestettyä. 

Saksassa kesä on tosiaankin ottanut vahvan otteen ja lämpötilat nousevat hellelukemiin lähes joka viikko. Tämä on kyllä ehdottomasti Saksan yksistä plussapuolista, että kesällä on oikeasti lämmintä. Veikkaan, että jos tällaisena säät jatkuvat, niin loppukesästä valittelen kuitenkin jo, että tulisipa viileämmät kelit! Koska kesä vyöryi vääjämättä Münsteriin olen joutunut vähän päivittämään vaatekaappia kesävaatteiden osalta ja postimies onkin joutunut kantamaan jo parikin asoksen pakettia meidän kotiovelle. Kuten eräät ehkä tietävätkin, minä olen ehkä maailman huonoin shoppailija ja nettishoppailusta on tullut sitä myötä minun pelastukseni, kun ei tarvitse lähteä poukkoilemaan kauppojen ihmisvilinään vaan kaikki hoituu kätevästi kotisohvalta. Ja toiseksi Saksan plussapuoleksi mainittakoon, että täällä logistiikka toimii ja paketit ovat yleensä jo päivän tai parin päästä kotiovella (kyllä, kaikki tuodaan kotiin asti ilman lisämaksua).




Aivan kaikkea en kuitenkaan tilaa netistä, vaikka sekin varmaan nykypäivänä onnistuisi. Kesän painaessa päälle on elämässäni nimittäin ollut mölkyn kokoinen aukko! Helsingissä asuessani mölkky kuului vahvasti kaveriporukkamme kesäaktiviteetteihin ja niinpä minun tekisi nytkin auringon paistaessa kerätä porukka ja lähteä lähipuistoon heittämään mölkkyä. Olin nähnyt aikaisemmin mölkyn läheisessä lelukaupassa ja lähdin eilen metsästämään sitä ajatuksella, että ostan meille yhden ja toisen appivanhemmille. Lelukaupasta löytyi nyt kuitenkin vain ruotsalainen Kubb eli viikinkishakki, joka nyt ei kuitenkaan millään täytä sitä mölkyn kokoista aukkoa. Myyjä kertoi, että "mölki" oli juuri loppuunmyyty, mutta että seuraava tilaus tulisi ensi viikolla. Varausta siis pöytään ja kohta täällä pelataan mölkkyä!

Olen myös koko alkukesän käynyt väsytyskamppailua lintulaudallamme vierailleiden pulujen kanssa. Pikkulintujen seuraaminen aamupalaa syödessä on ihan viihdyttävää puuhaa, joten olemme laittaneet lähipuuhun roikkumaan lahjaksi saamamme lintulaudan. Vieraskunta on ollut hyvin kotoisaa, eli samat talitintit, sinitiaiset, varpuset, peipot, viherpeipot ja jopa punatulkutkin ovat lautamme löytäneet. Hieman erikoisempana vieraana käy aika ajoin punarinta, johon en Suomessa niin useasti törmännyt. Mutta palatakseni niihin puluihin! Takapihallamme elää myös muutama pulu, jotka löysivät lintulautamme eikä siinä sen jälkeen ole kovin pitkään ruoka säilynyt. Olin positiivisen varma, että pulut oppivat laudalta pois, jos niitä tarpeeksi hätyyttelen, mutta kun samoja puluja saa valehtelematta hätyytellä yli 20 kertaa parin tunnin aikana, en ollut tästä enää niinkään vakuuttunut. Ratkaisuksi löytyi pulujen ruokailuoksan katkaiseminen ja nyt samaiset pulut ihmettelevät oksantyngältä, että miten tuonne ei enää pääsekään. Heini 1 - pulut 0. 




Kesäsäiden inspiroidessa olen myös löytänyt jälleen lenkkipoluille. Täytyy kyllä sanoa, että juoksukunto oli tässä päässyt taas aika nollaan, mutta nopeasti sen kunnon kasvamisen huomaa, kun säännöllisesti käy lenkkiä heittämässä! Ilmoittauduin syyskuulle Düsseldorfin Kö -Laufille juoksemaan pitkästä aikaa puolimaratonin, joten nyt on tavoitettakin harjoittelulla. Ja harjoitella täytyy, koska viimeisimmästä puolimaratonista, jonka kävin hyvin spontaanisti ilman suurempia treenailuja Helsingissä heittämässä, jäi järkyttävien reisilihaskramppien vuoksi ei-niin-voitokkaat fiilikset. Nyt siis kilometrejä alle ja uusia, parempia puolimaratonmuistoja tekemään! Haaveissani elää kokomaraton ainakin vielä kerran, mutta se ei ole vielä tämän vuoden ohjelmissa.

On täällä juoksun vastapainoksi ahkerasti grillailtu, istuttu Biergartenissa ja syöty jäätelöä, ettei vaan pääsisi laihtumaan. Mainittakoon vielä kolmanneksi Saksan plussapuoleksi nuo ihanat Eiscafet eli jäätelökahvilat, joista saa vaikka minkälaista jäätelöannosta niin perustötteröistä isoihin pikareihinkin. Oma lempparijäätelökahvilani on italialaisen perheen pyörittämä perheyritys. Omistaja syhää asiakkaiden ja tiskin väliä sellaiseen tahtiin, että ei voi muuta kuin ihailla hänen ahkeruuttaan. Ja siinä kaiken kiireen keskellä hän muistaa olla vielä ystävällinen. Tilaan lähestulkoon aina suosikkiannokseni Joghurt Becherin eli jogurttipikarin, josta löytyy jogurttijäätelöä, kermavaahtoa, mansikkakastiketta ja tuoreita mansikoita. Lupaan, että ensi kerralla yritän tilata jotain muuta, ehkä tiramisupikarin.







Että tämmöistä tänne! En lupaa mitään postausten suhteen, niin ei tarvitse rikkoa lupauksia, jos aika näiden väsäämiseen ei riitäkään. Nyt sain patistettua itseni koneen ääreen, koska Nils on ollut viikonlopun ystävänsä polttareissa ja minulla on ollut saksalaisittain sanottuna sturmfrei eli olen ollut viikonlopun yksin kotona. Vaikka minua yleensä alkaa jo klo. 23 aikaan väsyttää siihen malliin, että pitää lähteä nukkumaan, olen viimeiset kaksi päivää katsonut netistä Teemu Selänteen Supertähtiä yömyöhään saakka. Tänä iltana palaan kuitenkin ruotuun, että jaksaa aamulla lähteä taas iloisena ranskan tunnille!

P.S. Nautitaan nyt kesästä!