maanantai 27. helmikuuta 2017

The 5th season

Siinä missä Suomessa on viime päivinä itketty menetettyjen kultamitalien perään ja nautittu laskiaispullia, Saksassa on startattu "viidennen vuodenajan" eli karnevaalien loppuhuipennukseen. Aikoinaan ennen Saksan vaihtoani minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä, että Saksassa ylipäätään vietetään karnevaaleja ja vasta viime päivinä olen herännyt kunnolla siihen, että millaisessa mittakaavassa tämä kaikki oikein vielä tapahtuu! Saksalaiset rakastavat karnevaalejaan, jolloin lapsilla on koulusta vapaata ja karnevaalirieha hiipii työpaikoillekin. Karnevaalit eivät ole vain lasten ja nuorten juhla, vaan osallistujia on vauvasta vaariin. Voisinpa jopa väittää, että se hieman vanhempi karnevaaliväki ottaa tästä juhlasta kaikkein eniten irti.

Saksassa karnevaalikausi julistetaan virallisesti alkaneeksi jo edellisen vuoden marraskuussa, tarkemmin ottaen 11.11. kello 11:11, jonka jälkeen karnevaalien juhlinta pikkuhiljaa huipentuu tuhkakeskiviikkoa edeltävän maanantain karnevaalikulkueeseen. Adventin- ja joulunajan jälkeen karnevaaliväki ja siitä koostuvat komiteat ja yhdistykset pitävät tapaamisiaan, joissa lauletaan karnevaalilauluja, näytellään ja pidetään puheita. Reininlaakson alueella suurimmat karnevaalikaupungit ovat Köln, Düsseldorf, Frankfurt ja Mainz, joista Kölniä voitaneen pitää alkuperäisenä ja vanhimpana karnevaalikaupunkina.


Kuten Suomessakin laskeudutaan laskiaisena pääsiäistä edeltävään pastoon (ainakin noin ajatuksen tasolla), ovat karnevaalitkin saaneet alkunsa paastoaikaa edeltävästä ilottelusta runsaan ruoan ja juoman sekä laulun ja tanssin merkeissä. Karnevaaliviikolla kaupungin kaduilla vilisee mitä eriskummallisempaa väkeä aina leijonista krokotiileihin ja top gun -piloteista nunniin. Cowboyt ja intiaanit tuntuvat myös olevan karnevaalipukeutumisen kestosuosikkeja. Omat suosikkini tämän vuoden pukuloistosta lienevät viiden pesukoneen kopla, johon törmäsimme Kölnissä sekä hienosti toteutetut noidat Düsseldorfissa Altweiberina.

Saksassa tuhkakeskiviikkoa edeltävä torstai eli Altweiber tai Weiberfastnacht aloittaa karnevaaliviikon juhlinnan Reininmaan kaupunkien kaduilla. Aina vuoteen 1824 saakka karnevaalien juhlinta oli yksinomaan miesten oikeus, kunnes Bonnin Beuelin kaupunginosan pesulan naistyöntekijät päättivät muuttaa asioiden laidan. Tästä lähtien Altweiberina naiset valtaavat kaupungintalon kello 11:11 ja vallankaappauksen symbolina pormestari luovuttaa kaupungintalon avaimet naisille. Varsinkin kravattia pitävät miehet saavat pitää Altweiberina varansa, sillä osoituksena mahdistaan kaupungilla juhlivat naiset leikkaavat miehiltä kravatit.


Juhlinta mitä innovatiivisimmissa asuissa jatkuu läpi viikonlopun baareissa ja kaduilla eikä juhlaväkeä, kovaa musiikkia ja karnevaalilauluja pääse pakoon kaupungilla liikkuessa. Karnevaaliviikon aikana kotibileitä tuntuu olevan musiikin pauhusta päätellen vähän siellä sun täällä ja baareihin jonotetaan jo kello 12 lähtien. Lähestulkoon joka toisella vastaantulijalla on kädessään olutpullo tai kuohuviinilasi, ja kaupungilla kävellessä saa katsoa eteensä, ettei astu maassa lojuviin pieniin snapsipulloihin. Humalahakuinen juominen ei siis näytä olevan ainoastaan suomalaisten pahe.

Ennen varsinaista karnevaalikulkuetta kaupunginosat suuremmissa kaupungeissa järjestävät omat kulkueensa, joiden parhaat karnevaalivaunut pääsevät osallistumaan Rosenmontagin karnevaalien huipentumaan, suureen karnevaalikulkueeseen. Tuhkakeskiviikkoa edeltävänä maanantaina (eli tänään!), Rosenmontagina, jalkaisin kulkevista pukeutuneista karnevaaliryhmistä, traktorien vetämistä, koristelluista vaunuista ja autoista koostuvat karnevaalikulkueet, Rosenmontagszugit, kulkevat läpi kaupunkien. Satumaisten pukujen lisäksi karnevaalit ovat lasten mieleen etenkin, koska kulkueiden vaunuista karnevaaliväki heittää reittien varrella juhliville katsojille karamelleja, kukkia ja pieniä pehmoleluja. Karamelleja saadakseen katsojat huutavat "Kamelle, Kamelle!" sekä kaupungista riippuen karnevaalitervehdystä "Alaaf!" tai "Helau!". Itse Rosenmontagszug muistuttaa kovin suomalaista penkkariperinnettä sillä erotuksella, että karnevaaleilla myös katselijat ovat pukeutuneet ja juhlivat mukana.


Koska Suomessa voi olla vaikea uskoa minkä mittakaavan tapahtumasta karnevaaleissa on kyse, laitan tähän loppuun vähän lukuja Kölnin karnevaaleista, joilla itsekin kävin juhlimassa Rosenmontagszugia vuonna 2012. Rosenmontagin seitsemän kilometrin mittainen karnevaalikulkue marssii läpi Kölnin kaupungin neljän tunnin ajan. Kulkueeseen osallistui tänä vuonna 12 000 vapaaehtoista esiintyjää ja yli 120 orkesteria. Kulkueen aikana he jakoivat katsojille 300 tonnia karamellejä, 700 000 suklaalevyä ja 300 000 pientä kukkakimppua sekä poskisuudelmia. Katsojia reitin varrelle odotettiin etukäteen noin 1,2 miljoonaa.

Että sellainen hulabaloo -päivä täällä Saksassa tänään! Postauksen kuvat ovat Düsseldorfin raatihuoneelta naisten "vallankaappauksesta" Altweiberina sekä Münsterin Rosenmontagszugista. Täytyy sanoa, että vaikka itse en mikään kova karnevaalifani olekaan, hiipi Münsterin junaa tänään seuratessa mieleeni ajatus, että josko sitä ensi vuonna sitten kuitenkin lähtisi itsekin mukaan...

Alaaf! Helau!

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Calling names

Ah, nyt kyllä täytyy myöntää, että sosiaalisessa mediassa jaetut hiihtolomakuvat saavat minut haikailemaan Suomeen. Niin mielelläni lähtisin itsekin vähän järven jäälle auringossa hiihtelemään tai vaikka istuskelemaan Cafe Regattaan korvapuusti-kahveille ja seuraamaan jäällä ulkoilevia ihmisiä. Sen sijaan lipittelen kahvia muumimukistani ja katselen ikkunasta Münsterin sateista keskiviikkoa. No, onneksi meidän "hiihtolomaan" ei ole enää kuin kuukausi aikaa ja sitten pääsemme mekin vielä nauttimaan Suomen talvesta!

Tänään minulla alkoi virallisesti "loma", sillä ranskan koekin on nyt intensiiviviikon jälkeen taputeltu. Toivon mukaan se meni très bien ja voin jatkaa ranskan opiskelua myös ensi lukukaudella. Koska pidän edelleen yllä toivoa siitä, että voisin vielä joskus hakea juristi-lingvistin hommiin EU:lle, olen ajatellut aloittaa ensi lukukaudella myös italian opiskelun. Ehkä espanja olisi noin laajemmalla mittakaavalla järkevämpi kielivalinta, mutta italiassa on enemmän sitä jotain. Ehkäpä kirjoittelen opinnoista noin ylipäänsä myöhemmin hieman kattavammin, jotta tekin tiedätte mitä minä täällä nyt oikeastaan teenkään.

Eksyin tässä lahjakkaasti aiheesta, josta minun piti alunperin kirjoittaa. Hesari tuntuu viime aikoina lukeneen paljon ajatuksiani, sillä törmäsin jälleen mielenkiintoiseen artikkeliin niistä vaikeuksista, joihin suomalaiset saattavat ulkomailla nimensä vuoksi törmätä (<linkki>). Kaikkien on varmaan helppo ymmärtää, että perus Päivit ja Yrjöt ovat ulkomaalaisille usein vaikeita lausua jo pelkästään niissä olevien ääkkösten takia. Myös tuplakonsonanttien lausuminen on ainakin saksalaisille lähes mahdotonta. Siksi Perttu on [peärtuu] ja Arttu [artuu].

Huh, onneksi omassa etunimessäni ei siis ole ääkkösiä eikä tuplakonsonantteja! Mutta miten kävikään. Suomen kieli on siitä helppo ja ihana, että kaikki kirjaimet lausutaan kuten ne kirjoitetaan. Heini on siis myös lausuttuna heini eikä siitä muuksi muutu. Kaikki saksan perusteet hallitsevat  kutienkin tietävät, että konsonantti ei lausutaan saksaksi [ai]. Heini on siis täällä [haini]. Jos tahdon siis tulla kutsutuksi Heiniksi, joudun aina korjailemaan muita "suomeksi se lausutaan x". Eihän tässä kuitenkaan vielä mitään, koska hainihan on aivan harmiton nimi. Vai onko?

Ehkä Suomessa, mutta Saksassa Heini aiheuttaa jos jonkinlaista päänvaivaa. Ensinnäkin Heini on Saksassa lyhennelmä miehen nimestä Heinrich. Tämän vuoksi saan kaikki sähköpostit ja muut viestit, esim. yliopistolta ja muilta minua henkilökohtaisesti tuntemattomilta, puhuttelulla "Sehr geehrter Herr". Olen siis mies. Vaikka herroittelu on minulle ihan fine niin kauan, kun asiat vain tulevat selviksi, voi se kuitenkin vastapuolelle olla todella noloa siinä vaiheessa, kun käy ilmi, etten olekaan mies. 

No onko tämäkään sitten niin paha asia? Ei se sinänsä olisi, mutta Heiniin kätkeytyy sukupuolen lisäksi myös merkitysongelma. Suomessa neutraalilla nimellä Heini on Saksassa negatiivinen kaiku. Saksan kielen Raamattu eli Duden (<linkki>) määrittelee Heinin seuraavasti: "dumme, einfältige männliche Person; jemand, über den man sich geärgert hat oder den man nicht leiden mag". Eli suomeksi: "tyhmä, yksinkertainen, miespuolinen henkilö, joka ärsyttää tai jota ei voi sietää". Jackpot!

En ole tähän mennessä antanut kummankaan ongelman häiritä sen enempää, mutta nyt tänne muutettuani olen alkanut pohtia, tulisiko minun nämä ongelmat välttääkseni ottaa Saksassa viralliseksi nimekseni käyttöön joku toisista nimistäni. Onneksi minulle on suotu etunimiä kolme kappaletta, joten on varaa mistä valita. Nyt kohta 28 vuotta samaa nimeä kantaneena tulen aina kuitenkin henkisesti pysymään Heininä ja tahdon minut Heininä oppimaan tunteneiden minua niin myös edelleen kutsuvan. Jos tarkoitukseni on kuitenkin aloittaa myöhemmin ihan oikean työn etsiminen täällä, olisiko vain helpompaa ottaa käyttöön kansainvälisempi nimi ja välttää nämä negatiiviset konnotaatiot ja kiusalliset väärinkäsitykset? 

Tässäpä kysymys, jota olen usempaan otteeseen pohtinut. Onneksi päätöstä ei tarvitse tehdä nyt heti, vaan on vielä aikaa miettiä otanko tällaista virasto/työ-alter egoa käyttöön. Kiitos Hesari inspiraatiosta tämän kirjoittamiseen. Jään innolla odottamaan, mitä olet kaivellut mieleni perukoista ensi viikolla. Pahoittelut kuvattomasta postauksesta. Ehkä ehdin tällä viikolla näpsimään jotain julkaisemisenkin arvoisia kuvia, jotta sama trendi ei jatkuisi. 

Bonne journée!

torstai 16. helmikuuta 2017

Spring in the air


Tahattoman pitkä radiohiljaisuus on takana ja se johtuu suurimmaksi osaksi talvilukukauden loppuun sijoittuvista tenteistä, joista olen jo ne vaikeimmat selättänyt. Para-aikaa osallistun vielä ranskan intensiivikurssille, jonka tentin teen ensi viikolla ja jonka myötä kuittaan talvilukukauden virallisesti päättyneeksi. Toki talvilukukausi virallisesti kestää aina maaliskuun loppuun saakka, mutta tenttien jälkeen Saksassa alkaa luentovapaa "Semesterferien", jonka aikana opinnoista riippuen tehdään vielä mahdollisia kirjallisia töitä eli "Hausarbeiteja". Itselläni kun näitä ei ole tiedossa, voin viettää lukukausien välistä lomaa sanan varsinaisessa merkityksessä, ja vaikka tarttua aiemmin kesken jääneisiin kirjoihin ja toteuttaa muita aikaa vaativia projekteja. 

Otsikon mukaisesti Saksassa mennään kovaa vauhtia kohti kevättä ja sitä onkin ollut ilmassa viime päivinä, kun elohopea on noussut jopa +12 asteeseen. Kyllähän ne kylmät kelit vielä ehtivät ennen sitä oikeaa kevättä vierailla, mutta vahvat kevätfiilikset on kyllä viime päivinä ollut niin minulla kuin muillakin täällä. Tulppaanisesonkikin on jo alkanut ja olen käynyt moneen otteeseen ihastelemassa kukkakauppiaiden kojuja. Yksi Saksan (ja ehkä koko Keski-Eurooopan?) ihanuuksista on se, että leikkokukat ovat täällä todella edullisia Suomeen verrattuna. Kymmenellä eurolla voi saada jo aivan mahtavan kukkakimpun, josta Suomessa olisi saanut pulittaa varmasti yli puolet enemmän. Tämän vuoksi käytän tämän mahdollisuuden hyväkseni ja kotiutan täällä useammin leikkokukkia ruokailuhuoneen pöydälle.

Helmikuu on minun mielestäni mahtava kuukausi -ei vain sen vuoksi, että päivät pitenevät ja auringonvalo lisääntyy - vaan, että silloin on sekä runebergintorttu- että laskiaispullasesonki ja tämän lyhyen sesongin aikana voi hyvällä omatunnolla istahtaa kahville ja nauttia näistä ainutlaatuisista herkuista. Olen käynyt päässäni runebergintorttu vs. laskiaispulla -kamppailua ja täytynee todeta, että vaaka kallistuu hiuksen hienosti runebergintorttujen puolelle. Hieman ennen Runeberginpäivää olikin pakko leipoa itse runebergintorttuja, koska täällähän käsitettä ei tietysti tunneta. Tortut leivoin Hesarin lukijoiden suosikkiohjeella (<linkki>) ja omnom, kun niistä tuli hyviä! Kardemumman kanssa sain nähdä vähän extra vaivaa, koska paikallisista supermarketeista kardemummaa saa vain hienoksi jauhettuna eikä se todistetusti toimi samalla tavalla kuin karkea rouhe. 

Mutta ei hätä tämän näköinen, onneksi tässä maassa elää vielä viikkomarkkinoiden perinne! Näiltä markkinoilta löysin kardemummani, tosin kokonaisina siemeninä, jotka jouduin veitsellä rouhimaan sopivaksi. Nuo viikottaiset markkinat järjestetään Münsterissä keskiviikkoisin ja lauantaisin, aamuvarhaisesta aina noin klo. 14 saakka. Tuolloin tuomiokirkon edustan tori täyttyy kojuista ja kärryistä ja myynnissä on niin paikallisia tuotteita, kukkia, mausteita, juustoja, vihanneksia, hedelmiä, antipastia, lihaa, kalaa, teetä kuin leikkeleitäkin, you name it. On torikahviloita ja lounaskojuja. Täytyy myöntää, että en ole vielä koskaan pyörinyt markkinoilla oikein ajan kanssa enkä istahtanut kahville tai kokeillut lounastaa jossain lukuisista toriravintoloista. Ehkä otan tämän to do -listalleni loman aikana ja kerron teille markkinoista myöhemmin lisää kuvien kera.





Minun on pitänyt myös jo tammikuun kylmistä ilmoista lähtien kirjoittaa omista kokemuksistani ja  näkemykseni suomalaisten ja saksalaisten kylmänkestävyydestä, mutta Hesari ehti puimaan tätä aihetta melkoisen kattavasti (<linkki>) ennen minua jo viime viikolla. Jos on koskaan viettänyt pidemmän aikaa ulkomailla, jossa talojen eristys ei ole välttämättä yllä "aivan" pohjoismaiselle tasolle ja jossa talvet ovat kylmiä ja kosteita, tietää kyllä, että tuon Hesarin artikkelin voi allekirjoittaa täydellisesti. En enää edes muista kuinka monta kertaa minulle on sanottu täällä "Kuinka sinulla voi olla kylmä? Sinähän tulet Suomesta?!", kun olen palellut Saksan "leudossa" talvessa. 

Juju on nimittäin juurikin siinä, että Suomessa olen tottunut vuorautumaan päästä varpaisiin aina, kun on talvi tai kylmä sää, jotta ulkona ei vain palelisi. Tähänhän meidät pienestä pitäen opetetaan. Täällä olen sen sijaan kiinnittänyt huomiota siihen, että pienet lapsetkin kulkevat talvella takki auki ja ovat pulkkamäessä ilman hanskoja eikä heillä näytä olevan sen enempää kylmä. Ei ole myöskään mikään ihme nähdä täällä lenkkeilijöitä shortseissa keskellä talvea. Siinä missä minä puen lähes poikkeuksetta talvella pipon ja hanskat, puuttuu saksalaisilta yleensä jommat kummat. Myös asuntojen lämpötilat karaisevat saksalaisia, sillä lämmityksen ollessa kallista, käännetään lämmöt päälle vain niissä huoneissa ja siksi aikaa, kun niissä oleillaan. Yöksi patterit voidaan taas laittaa aina kiinni. Ja aamuisin koko kämppä voidaan tuulettaa pitämällä kaikkia ikkunoita sepposen selällään auki monta minuuttia niin, että viimeisetkin lämmöt varmasti karkaavat harakoille. Asuntojen peruslämmitys tuntuu olevan aivan tuntematon käsite täällä Saksanmaalla. Mutta siinä missä minä palelen täällä sekä ulkona että sisällä (En onneksi kuitenkaan meillä! Nimimerkillä "Lämmityslaskua odotellessa..."), tuntuu tuollainen peruskylmä olevan saksalaisille normaali juttu. Sitä vartenhan on sisäkengät, kuumavesipullot ja pelit ja vehkeet...





















No mutta tämä nyt tällä kertaa tästä saarnauksesta! Helmikuuhun on kuulunut kokeiden ja Runebergin lisäksi mös viikonloppureissu Hannoveriin entisen kämppikseni ja Nilsin opiskelukaverin luokse. Tuo viikonloppu sattui olemaan Hannoverissa aivan älyttömän kylmä, joten kuvia minulla on kaupungista tasan tämän yhden verran. Tässä komeilee siis Hannoverin uusi kaupungintalo, joka lukeutuu varmaan kaupungin päänähtävyyksiin. Olisin halunnut kierrellä kaupungilla enemmänkin, mutta kylmä sää ei houkutellut tekemään sen suurempia kävelykierroksia. Hannoverista olisi TripAdvisoryn mukaan löytynyt myös hienoja puutarhoja, mutta onneksi ei näin talvisaikaan varmaan kuitenkaan jääty paljosta paitsi, kun ei niitä jaksettu lähteä katsastamaan.

Hannover on Münsteriin verrattuna 520 000 asukkaallaan jo huomattavasti suurempi kaupunki ja tämän kyllä huomasi katukuvassa. Huomasin myös jälleen, että en ole mikään suurkaupunki-ihminen ja Münster tuntuu siksi juuri sopivan kokoiselta paikalta asua. Keskusta on hallittavissa jalan ja joka paikkaan pääsee kätevästi pyörällä. Viikonloppuna on kuitenkin luvassa jälleen suurkaupunkitunnelmaa, kun me suunnataan Nilsin porukoille ja Kölniin ostoksille. Jostain syystä minulta sattuu aina loppumaan kaikki meikit yhtäaikaa (kenellään muulla tätä samaa ongelmaa?!), joten luvassa on ainakin meikkilaukun täytteiden metsästystä. Ensi viikolla saankin jo sitten seuraavan vieraan Suomesta tänne minua ilostuttamaan ja sitten käännytään jo kohta maaliskuulle, jolloin me tullaan puolestaan Suomeen visiitille. Minne nämä kaksi kuukautta ovat oikein menneet?!

Rentoa viikonloppua!