Calling names

Ah, nyt kyllä täytyy myöntää, että sosiaalisessa mediassa jaetut hiihtolomakuvat saavat minut haikailemaan Suomeen. Niin mielelläni lähtisin itsekin vähän järven jäälle auringossa hiihtelemään tai vaikka istuskelemaan Cafe Regattaan korvapuusti-kahveille ja seuraamaan jäällä ulkoilevia ihmisiä. Sen sijaan lipittelen kahvia muumimukistani ja katselen ikkunasta Münsterin sateista keskiviikkoa. No, onneksi meidän "hiihtolomaan" ei ole enää kuin kuukausi aikaa ja sitten pääsemme mekin vielä nauttimaan Suomen talvesta!

Tänään minulla alkoi virallisesti "loma", sillä ranskan koekin on nyt intensiiviviikon jälkeen taputeltu. Toivon mukaan se meni très bien ja voin jatkaa ranskan opiskelua myös ensi lukukaudella. Koska pidän edelleen yllä toivoa siitä, että voisin vielä joskus hakea juristi-lingvistin hommiin EU:lle, olen ajatellut aloittaa ensi lukukaudella myös italian opiskelun. Ehkä espanja olisi noin laajemmalla mittakaavalla järkevämpi kielivalinta, mutta italiassa on enemmän sitä jotain. Ehkäpä kirjoittelen opinnoista noin ylipäänsä myöhemmin hieman kattavammin, jotta tekin tiedätte mitä minä täällä nyt oikeastaan teenkään.

Eksyin tässä lahjakkaasti aiheesta, josta minun piti alunperin kirjoittaa. Hesari tuntuu viime aikoina lukeneen paljon ajatuksiani, sillä törmäsin jälleen mielenkiintoiseen artikkeliin niistä vaikeuksista, joihin suomalaiset saattavat ulkomailla nimensä vuoksi törmätä (<linkki>). Kaikkien on varmaan helppo ymmärtää, että perus Päivit ja Yrjöt ovat ulkomaalaisille usein vaikeita lausua jo pelkästään niissä olevien ääkkösten takia. Myös tuplakonsonanttien lausuminen on ainakin saksalaisille lähes mahdotonta. Siksi Perttu on [peärtuu] ja Arttu [artuu].

Huh, onneksi omassa etunimessäni ei siis ole ääkkösiä eikä tuplakonsonantteja! Mutta miten kävikään. Suomen kieli on siitä helppo ja ihana, että kaikki kirjaimet lausutaan kuten ne kirjoitetaan. Heini on siis myös lausuttuna heini eikä siitä muuksi muutu. Kaikki saksan perusteet hallitsevat  kutienkin tietävät, että konsonantti ei lausutaan saksaksi [ai]. Heini on siis täällä [haini]. Jos tahdon siis tulla kutsutuksi Heiniksi, joudun aina korjailemaan muita "suomeksi se lausutaan x". Eihän tässä kuitenkaan vielä mitään, koska hainihan on aivan harmiton nimi. Vai onko?

Ehkä Suomessa, mutta Saksassa Heini aiheuttaa jos jonkinlaista päänvaivaa. Ensinnäkin Heini on Saksassa lyhennelmä miehen nimestä Heinrich. Tämän vuoksi saan kaikki sähköpostit ja muut viestit, esim. yliopistolta ja muilta minua henkilökohtaisesti tuntemattomilta, puhuttelulla "Sehr geehrter Herr". Olen siis mies. Vaikka herroittelu on minulle ihan fine niin kauan, kun asiat vain tulevat selviksi, voi se kuitenkin vastapuolelle olla todella noloa siinä vaiheessa, kun käy ilmi, etten olekaan mies. 

No onko tämäkään sitten niin paha asia? Ei se sinänsä olisi, mutta Heiniin kätkeytyy sukupuolen lisäksi myös merkitysongelma. Suomessa neutraalilla nimellä Heini on Saksassa negatiivinen kaiku. Saksan kielen Raamattu eli Duden (<linkki>) määrittelee Heinin seuraavasti: "dumme, einfältige männliche Person; jemand, über den man sich geärgert hat oder den man nicht leiden mag". Eli suomeksi: "tyhmä, yksinkertainen, miespuolinen henkilö, joka ärsyttää tai jota ei voi sietää". Jackpot!

En ole tähän mennessä antanut kummankaan ongelman häiritä sen enempää, mutta nyt tänne muutettuani olen alkanut pohtia, tulisiko minun nämä ongelmat välttääkseni ottaa Saksassa viralliseksi nimekseni käyttöön joku toisista nimistäni. Onneksi minulle on suotu etunimiä kolme kappaletta, joten on varaa mistä valita. Nyt kohta 28 vuotta samaa nimeä kantaneena tulen aina kuitenkin henkisesti pysymään Heininä ja tahdon minut Heininä oppimaan tunteneiden minua niin myös edelleen kutsuvan. Jos tarkoitukseni on kuitenkin aloittaa myöhemmin ihan oikean työn etsiminen täällä, olisiko vain helpompaa ottaa käyttöön kansainvälisempi nimi ja välttää nämä negatiiviset konnotaatiot ja kiusalliset väärinkäsitykset? 

Tässäpä kysymys, jota olen usempaan otteeseen pohtinut. Onneksi päätöstä ei tarvitse tehdä nyt heti, vaan on vielä aikaa miettiä otanko tällaista virasto/työ-alter egoa käyttöön. Kiitos Hesari inspiraatiosta tämän kirjoittamiseen. Jään innolla odottamaan, mitä olet kaivellut mieleni perukoista ensi viikolla. Pahoittelut kuvattomasta postauksesta. Ehkä ehdin tällä viikolla näpsimään jotain julkaisemisenkin arvoisia kuvia, jotta sama trendi ei jatkuisi. 

Bonne journée!