sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

What a weekend!


Nyt on kyllä suhteellisen kuvapainotteista postausta luvassa, koska huh-huh mikä viikonloppu meille tänne suotiinkaan! Kihertelin ilosta jo perjantaina säätiedotusta katsoessani ja ulos lähtiessäni minut otti vastaan sellainen lämpöaalto, että oli pakko todeta kevään alkaneen toden teolla. Koko kaupunki tuntui viikonloppuna heränneen eloon, kahviloiden ja ravintoloiden terassit olivat jälleen täynnä ja bongasinpa jopa myös jo ensimmäiset grillaajat puistossa. Linnut pitävät sellaisia konserttoja, että minullakin on ollut vaikeuksia nukkua aamuisin mustarastaiden laulaessa ikkunan alla. Varsinainen luksusongelma.

Viikonloppu meni jälleen ihanan rennosti ja ilman suurempia suunnitelmia. Perjantai-illan uintien jälkeen kävimme samalla reissulla ruokaostoksilla isommassa marketissa ja vietimme loppuillan kotisohvalla. Lauantaina saimme nukkua pitkään ja puolilta päivin suuntasimme ensin palauttamaan lainassa olleen ompelukoneen ja sitten kaupungille pyörimään. Tarkoitus olikin käydä vaateostoksilla, mutta jotenkin shoppailuinto lopahti siinä lauantaipäivän ihmisvilinässä, että päädyimmekin vain kuljeskelemaan kaupungilla ja nauttimaan päivästä.




Olin esittänyt aiemmin viikolla vienon toiveen, että käytäisiin pitkästä aikaa rehellisesti mäkkärissä hampurilaisilla, mutta auringonpaiste ja lämmin sää houkuttelivat kovasti jäämään ulos, joten suuntasimmekin sitten astetta parempaan hampurilaispaikkaan, Hans im Glückiin, koska heillä oli terassipaikkoja tarjolla. Otin hampurilaisateriani oluella, joten voinko väittää korkanneeni jo terassikauden? Kotimatkalla poikkesimme vielä läheiseen jäätelökahvilaan, joten samalla tuli korkattua myös tämän vuoden jäätelökausi herkullisella mango-suklaakombolla. 

Sunnuntainakin nukuimme pitkään ja nautimme myöhäisen aamupalan. Olen jo aiemminkin mainostanut kovasti sitä, että saksalaiset ovat varsinaista sunnuntaikävelijöiden kansaa, kun kauppojen ovet pysyvät sunnuntaisin visusti kiinni. Tänäänkin läheisen Aasee -lammen lenkkipoluilla oli sunnuntaikävelijöitä ruuhkaksi asti ja sinne mekin suuntasimme aamupalamme jälkeen. Kotiinpäin kävellessämme kehkeytyi ajatus siitä, että josko hakisimme jo parvekekalusteiden pehmusteet kellarista ja virittelisimme partsinkin kevätkuntoon. Vielä istuttiin viltin alla, mutta ei tästä enää kauaa mene, että ilmankin tarkenee. 



Olen ottanut meillä tavaksi siivota kämpän kerran viikossa, yleensä sunnuntaisin, koska jo viikonkin jälkeen villakoirat juoksevat täällä lattioilla. Olen aivan varma, että tässä kämpässä pölyä kertyy jotenkin mystisesti enemmän kuin kaikissa niissä muissa asunnoissa, joissa olen asunut, mutta mikäs siinä on nyt siivotessa, kun on aikaa. Tänäänkin siis partsifiilistelyn jälkeen odotti viikkosiivous ja siihen päälle vielä Kaylan vatsatreeni, jonka jälkeen oli lupa taas keskittyä rentoiluun. 

Näin on saatu viikonloppu taas kulutettua ja huomenna alkaa viimeinen kokonainen viikko ennen Suomen lomaamme. Saatan suunnata huomenna metsästämään tummansiniset mokkanahkashortsit, jotka jäivät kummittelemaan mieleen lauantain "shoppailuilta" ja ehkä kohta olisi jo korkea aika avata vero-oikeuden kirjatkin, koska kunnianhimoisesti (ja oppimismielessä) haluan auttaa Nilsiä veroilmoituksen laadinnassa. Ehkä saan tässä lomalla myös aikaiseksi heittää vielä reissut Kölniin ja Düsseldorfiin, koska löysin sieltä viime reissuilla kivoja juttuja, jotka hyvin tapani mukaisesti jätin kuitenkin kauppaan. Eipähän ole vaaraa heräteostoksista, kun meikämanne lähtee shoppailemaan. Mutta nyt on puolestaan aika lähteä puhtaiden lakanoiden väliin ja unten maille, että ei muuta kuin bis zum nächsten Mal!




































Somen mukaan Suomessakin nautitaan kevätsäistä, joten nyt sitä D-vitamiinia tankkaamaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti