perjantai 17. maaliskuuta 2017

Johan on markkinat!

Mission accomplished. Lupasin aiemmin tehdä postauksen Münsterin markkinoista ja keskiviikkona , auringonpaisteen vielä helliessä Münsteriä päätinkin lähteä pyörimään ajan kanssa tuomiokirkon edustalle kaksi kertaa viikossa nouseville markkinoille. Kuten yllä olevan kuvan kyltistä näkyy, Wochenmarkt eli viikkomarkkinat järjestetään vuoden läpi sekä keskiviikkoisin että lauantaisin aamuseitsemästä aina puoli kolmeen iltapäivällä. Kuvissa vilahteleva Münsterin tuomiokirkko eli tutummin Dom tarjoaa kauniit puitteet markkinoille eikä säässäkään ollut kyllä mitään valittamista.

Markkinat ovat oikea herkuttelijan paratiisi, sillä kojuista löytyy yhtä sun toista erikoista syötävää ja usein tuotteita saa myös maistaa ennen ostamista. Markkioilla edustettuina ovat niin paikalliset tuottajat kuin hieman kauempaakin tulleet myyjät. Hollantilaiset ovat tuoneet markkinoille muun muassa karkki- (täältä saa salmiakkia!), juusto- ja kalakojunsa. Tarjolla on melkein kaikkea: vihanneksia, hedelmiä, juustoja, lihaa, makkaroita, kananmunia, kalaa, espanjalaisia tapaksia, kreikkalaisia mezejä, mausteita, hunajaa, hilloja, leipää, sämpylöitä, kroissantteja, karkkia, pähknöitä, pastaa, kukkia, vaatteita, nahkatuotteita.. Kaupan hintoihin verrattuna markkinatuotteiden hinnat vaihtelevat hieman halvemman ja kalliimman välillä. Kukat lähtee markkinoilta huomattavasti halvemmalla, esim. 10 tulppaanin kimppu kolmella eurolla, mutta esim. lähiluomuliha on lunnollisesti kalliimpaa kuin kaupassa tarjolla oleva liha. Olen kuullut, että esim. juustokauppiaat myyvät markkinapäivän päätteeksi halvemmalla "juustokasseja", jotta pääsevät eroon yli jääneistä juustoista.




Markkinoiden kojut on järjestelty niin, että samoja tuotteita myyvät kojut ovat vierekkäin samoilla kujilla. Markkina-alueen reunoilla on puolestaan lukuisia ruokakojuja, joissa voi pysähtyä niin aamupalalle, lounaalle kuin kahvillekin. Näiden kojujen hinnat eivät kyllä päätä huimaa, sillä lounaan voi saada jo muutamalla eurollakin. Itse olin juuri lounasaikaan liikkeellä ja huomasin, että monet työntekijät pysähtyivät lounastamaan torikojuissa. Itse en pysähtynyt lounaalle vaikkakin erään kalakojun fish 'n chips -tyylinen annos näyttikin todella herkulta ja jono kyseiseen kojuun oli varmasti ainakin viisi metriä. Täytyy olla hyvää, kun niin moni sen perään jonotteli. Lounaan sijaan join päiväkahvit italialaisen herrasmiehen pitämässä pienessä kupilassa, jossa hän taikoi espresson jos toisenkin. Cappucino maksoi 2,70 euroa, joten aika perushinnoissa oli kahvittelukin markkinoilla. Kun nätisti pyysin, sain myös kanta-asiakkaan passin, johon kerätä leimoja ja siihen ihan kaksi leimaakin. Ehkä otan nyt tavaksi käydä täällä kahvittelemassa silloin tällöin, jotta saan passini täyteen.

Olen ehkä maailman huonoin valokuvaaja, koska häpeän julkisilla paikoilla ihan turistina kuvaamista. Markkinoillakin jouduin kunnolla sniikkailemaan (ja näytin niin tehdessäni varmaan vielä epäilyttävämmältä...), koska halusin vältellä kuvien ottamista ihmisistä enkä kehdannut mennä röyhkeästi kuivailemaan tiskejä. Ja koska olin yksin liikenteessä en edes voinut teeskennellä ottavani kuvia kaverista (very Finnish problems). Pahoittelut siis siitä, että postauksessa ei ole yhtään kuvaa lukuisten juusto- ja lihakojujen tarjonnasta.  






Lopuksi ajattelin jakaa teille yhden lemppareimmista saksalaisista arkiresepteistäni, joihin olen täällä ollessani törmännyt. Muistan kun kokkasimme tätä yhdessä saksalaisten kämppisteni kanssa meidän WG:ssä täällä vaihdossa ollessani ja kuinka Nils oli kerran kokannut tätä minulle sillä aikaa, kun minä ajoin pyörällä kaatosateessa kielikurssilta häntä tapaamaan. Tätä tein siis meille tälläkin viikolla, koska tämä keitto on niin helppo ja nopea tehdä, ja maistuu ainakin meille molemmille. Älkää antako nimen johtaa harhaan. Tämä maistuu nimittäin oikeasti paljon paremmalta kuin juustoinen jauheliha-purjokeitto antaisi ymmärtää.

Juustoinen jauheliha-purjokeitto (Hackfleisch-Lauch Suppe / Käse-Lauch Suppe mit Hackfleisch)

 300 g jauhelihaa
1 iso sipuli
2 rkl pekonikuutioita
öljyä paistamiseen

2 purjoa
2 isoa perunaa
200 g sulatejuustoa
2 rkl ranskankermaa
6 dl kasvislientä

suolaa 
pippuria
muskottipähkinää

Kuori ja kuutioi sipuli.  Kuullota sipuli yhdessä pekonin kanssa öljyssä kattilassa. Lisää jauheliha kattilaan ja ruskista kauttaaltaan. 

Jauhelihan ruskistuessa pese purjo, halkaise se pitkittäissuunnassa ja huuhtele kunnolla. Leikkaa purjon puolikkaat ohuiksi viipaleiksi. Lisää purjosuikaleet kattilaan, sekoita ja anna purjon kuullottua hieman. Lisää kasvisliemi.

Pese, kuori ja kuutioi perunat pieniksi kuutioiksi. Lisää perunakuutiot kattilaan ja keitä seosta noin 20 minuuttia. 

Lisää lopuksi sulatejuusto ja ranskankerma ja kiehauta keitto vielä nopeasti. Mausta maun mukaan suolalla, pippurilla ja muskottipähkinällä. 

Ja voilà, nauti keitto leivän tai patongin kanssa!

Mukavaa alkavaa viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti