Ei mennyt niin kuin Strömsössä

Ja niinhän siinä kävi, että ei me sinne Balille asti päästy tällä kertaa. Elettiin lauantaiaamua tasan kolme viikkoa sitten, kun meidän oli tarkoitus viettää viimeinen päivä ennen lomaa rennosti pakkaillen ja vielä ystäviä tavaten. Aamulla sängyssä uutisia kännykällä lukiessa sain viestin ystävältäni Suomesta, että "Hei, oletteko te huomanneet tätä?". Suomen media osasi kertoa, että Balin suurin tulivuori Mount Agung oli vaarassa purkautua ja että hälytystaso saarella oli nostettu korkeimmalle eli nelostasolle. Saksan mediastahan en tästä hirveästi lisätietoja löytänyt, mutta etenkin aussimediaa läpi kahlattuani en voinut muuta kuin voivotella, että eieieieieiei, miksi kaikista ajankohdista sen pitää purkautua just nyt!

Lauantaipäivän rennot suunnitelmat muuttuivatkin sitten kuumeiseksi pohdinnaksi lentääkö Balille vai eikö lentää ja jos ei, niin minne sitten? Tuli soiteltua moneen otteeseen lentoyhtiölle Singaporeen, kun Saksan asiakaspalvelu ei natüüürlich ollut toiminnassa viikonloppuna. Tsekattiin Balilta varatut hotellit, josko ne saisi peruttua ilman kuluja. Katsottiin mahdollisia muita kohteita ja sääennusteita niissä. Saattaa olla, että siinä pettymyksen keskellä tunteiden ollessa pinnassa tuli ehkä vähän kinasteltuakin ja ärräpäitä heitettyä. Tämän kaiken hulabaloon keskellä se lupaamani työelämäpostauksen kakkososakin jäi tänne kirjoittamatta.

Lauantaipäivä vaihtui iltaan eikä suunnitelmmme näyttänyt selkiytyneen oikeastaan ollenkaan. Yhteistuumin päätimme kuitenkin vielä lauantain puolella, että kaikesta suunnittelusta ja suuresta pettymyksestä huolimatta pelaamme nyt varman päälle ja sanoimme Balille tällä kertaa hei heit. Emme halunneet ottaa sitä riskiä, että tulivuori pukaantuu siellä ollessamme, ja että jäämme lentoliikenteen lamautuessa saarelle jumiin. Myöskään ajatus jatkuvasta varpaillaan olosta mahdollisen purkauksen vuoksi ei kuulostanut mitenkään houkuttelevalta, kun tarkoitus oli lomailla ja ottaa rennosti.

Osan hotelleista saimme peruttua, mutta osa niistä jäi kuitenkin meille maksettavaksi. Olimme varanneet myös Singaporesta mahtavan hotellin viimeisiksi kolmeksi yöksi, jonka varausta ei olisi enää voinut maksutta perua, joten päätimme kuitenkin nousta sunnuntaina koneeseen ja lentää ensin Singaporeen, jonka kautta lennot Balillekin olisi operoitu. Jos rehellisiä ollaan, niin Singaporeen saavuttuamme meillä ei ollut vielä hajuakaan minnepäin sieltä lähdetään. Matkalla lentokentälle varasin hostellin yhdeksi yöksi Singaporesta. Paikan päälle päästyämme päätimme melko spontaanisti varata seuraavalle päivälle lennot Langkawille Malesian puolelle, jotta pääsisimme aurinkoon ja rannalle kuten alunperinkin oli suunniteltu.

Päänvaivaa tuotti hieman sekin, että akselilla Thaimaa-Malesia, joka olisi siis Singaporesta helposti tavoitettavissa, oli juuri alkanut sadekausi. Lämpöähän noilla leveysasteilla riittää sadekaudesta huolimattakin, joten otimme sateen riskin eikä se näin jälkikäteen ajateltuna kyllä kaduta. Kymmenen päivän lomasta Langkawilla kahtena päivänä satoi kaatamalla, mutta muut päivät olivat joko aurinkoisia tai  korkeintaan saattoi heittää muutaman sadekuuron. Nuo muutamat sadepäivät tulikin sitten vietettyä sängyssä peiton alla HBO:ta tai muita kansainvälisiä TV-kanavia katsoen, jossa siinäkin oli jokin pieni viehätys, koska vastaavaan ei normaalissa arjessa oikein koskaan ole aikaa.

Ei siis niin huonoa, ettei jotain hyvääkin! Vaikka tämä loma ei nyt ollut sellainen kuin olimme suunnitelleet eikä päästy apinametsään, riisipelloille eikä snorklailemaan, niin tuli ainakin rentouduttua! Aamulla sai (lentoaamuja lukuunottamatta) nukkua niin pitkään kuin nukutti eikä  tarvinnut lähteä minnekään. Siinä sängyssä pyöriessä sai vain miettiä, että mitäs sitä tänään tehtäisiin vai tehdäänkö mitään. Nämä kuvat tiivistävät hyvin Langkawin tapahtumat, sillä aktiviteetti numero uno oli allekirjoittaneelle auringonotto altaalla kirjaa lukien. Karoteenitablettien ja porkkanamehun boostauksella sain tässäkin ajassa jo ihan varteenotettavan rusketuksen, joka on varmaan jo muutaman viikon jälkeen muisto vain. No, ainakin sen aikaa voin ihastella rusketustani ja palata ajatuksissani silloin näihin lomatunnelmiin!

(Älkää huolestuko, ei tämä jää tähän, vaan lomapostauksia on vielä luvassa!)

Elämäni aakkoset

Saksassa ollaan päästy taas "lempivuodenaikaani" eli siihen, kun vettä tulee vaakatasossa ja kesän jälkeen tekisi mieli kääntää jälleen kämpän patterit täysille, mutta et voi, koska saksalaiset rakastavat kylmiä asuntoja, sähkön/kaasun/minkä tahansa, millä asuntoa nyt sitten lämmitetäänkin säästämistä ja koko talosta käännetään lämmöt päälle varmaan vasta joskus joulukuussa. Onneksi ei ole enää kuin viikko jäljellä tässä kämpässä, koska meillä kotona ei ole onneksi tällaista rajoitusta. Jos säät nyt jatkuvat tällaisina kuin ne ovat, tekee kyllä aika gutaa kääntää ensi viikonloppuna nokka kohti Balia! Hiekkarannat, auringonlaskut, riisiterassit, I'm coming! *sydänsilmähymiö* (Edit: teksti viikon takaa, joten tällä hetkellä ei sada, mutta kämppä on silti jääkylmä!)

Bongasin Viherjuuria -Heidin blogista "elämäni aakkoset" -haasteen, ja koska jäin sitä lukiessa miettimään omiani, ajattelin nyt jakaa ne teillekin, kun tällä säällä ei ole parempaakaan tekemistä kuin värjötellä peiton alla ja näpytellä tietokoneella. Onneksi teekupponen lämmittää!<3 Otin vapauden skipata kirjaimet, joista minulle ei tullut kertakaikkisen mitään tärkeää mieleen.

A niin kuin aamu

Olen aamuihmisiä. Pienenä ukin ja mummon luona yökylässä ollessa pyysin mummoani herättämään minut silloin, kun hänkin herää. Mummohan heräsi tietenkin joskus neljän aikaan yöllä, eikä hän koskaan raaskinut tulla minua ennen seitsemää herättämään. Tykkään aamuista, koska silloin päivä on vasta edessä ja mitä tahansa voi tapahtua. Aamulla olen myös tehokkaimmillani töissä, koska jostain syytä aika tuntuu matelevan aina lounaan jälkeen. Myös toiseksi pisimmän "parisuhteeni" eli pitkäaikaisen kämppikseni toinen nimi! 

B niin kuin Biffy Clyro

Skottibändi Biffy Clyro iski kerran lujaa enkä siitä iskusta ole vieläkään toipunut. Kaksi kertaa olen nämä ihanat skottimiehet nähnyt livenä ja koska vaan lähtisin uudestaan keikalle! Harvassa ovat ne bändit, joiden jokainen biisi vaan yksinkertaisesti kuulostaa näin harvinaisen hyvältä. Ensilevyt vaativat minultakin vielä hieman pureskelua, mutta kaikki Revolutions -albumista eteenpäin on puhdasta kultaa.

 C niin kuin curry

Vihreä curry, punainen curry, keltainen curry, panang curry, massaman curry - you name it! Rakastan Thaimaata ja thaimaalaista ruokaa. Olen käynyt reppureissaamassa Thaimaassa ja muualla Aasiassa kaksi kertaa ja paikallinen keittiö on yksi suurimmista nautinnoistani näillä reissuilla! Kannoin Thaimaan reissulta keittokirjan mukanani Suomeen ja myöhemmin Saksaan, jotta voin taikoa herkkuruokia myös kotona.

D niin kuin Düsseldorf

Düsseldorf on minulle tämänhetkisen väliaikaisen asuinpaikkani lisäksi portti maailmalle ja kotiin. Harmi vain, että Finnair on ainoa lentoyhtiö, joka lentää Düsseldorfista suoraan Helsinkiin, joten lentolippujen hinnoissa on aina ilmaa. Frankfurtista pääsisi edullisemmin reissaamaan Suomessa.

E niin kuin esteettisyys

Menemättä sen syvemmin estetiikan filosofiaan, olen huomannut olevani hyvin esteettinen ihminen. Pidän visuaalisesti kauniista asioista. Minulle tuottaa esimerkiksi suurta iloa kävellä kauniissa kaupunginosassa ja katsella kauniita rakennuksia. Tykkään siitä, että kotona on siistiä ja harmonista. Kuten tiedetään kauneus on aina katsojan silmässä, mutta minulle se on myös asia, johon kiinnitän usein huomiota.

F niin kuin Fazer

Lasketaan tähän nyt mukaan karkit, sininen suklaa, Kluuvikadun kahvilan brunssi ja Jaffa -keksit. Ei tavitse mennä niinkään kauas kuin Saksaan huomatakseen, että kyllä siellä pohjoismaissa vaan tehdään maailman parhaat karkit. Saksan Haribot ja Katjekset kalpenevat Fasun ja muiden suomalaisten valmistajien herkkujen rinnalla. Jaffa -keksit tai niiden halpisversio ovat myös allekirjoittaneen quilty pleasure. Ja Fasun brunssi on tietty aina jees.

G niin kuin Grey

Eikä mikä tahansa Grey, vaan Lady Grey! Twiningsin Lady Grey eli maailman paras tee, jota en saa enää normiruokakaupasta kuten Suomessa, vaan jonka perässä pitää vaivautua aina Dortmundin English Shoppiin. Jos ajattelit Fifty Shades of Greytä, niin et ole vielä kuullut minua valittamassa miten huono tuo kirja, (siis se ensimmäinen, jonka puoliväliin pääsin) puhumattakaan elokuvasta, mielestäni on.

H niin kuin Helsinki

Jos asuisin Suomessa, niin asuisin Helsingissä. Neljän pohjoisessa vietetyn vuoden (ks. kirjain R) jälkeen Helsinki vei sydämen. Helsinki on kansainvälinen, sopivan iso, mutta kuitenkin sopivan pieni, virkeä ja kaunis. Haaveilen, että vielä joskus voisimme asua Helsingissä, vaikka edes eläkepäivillä.

I niin kuin isä

Vaikka olemme siskoni kanssa molemmat ehkä vähän "äidin tyttöjä" (johtuukohan siitä, että äiti lähti meidän kanssa aina pienenä kaupunkiin "humputtelemaan" eli ostoksille ja karkkihyllyn ääreen, kun isän kanssa sai istua traktorin kopissa tai kierrellä romukauppoja), on isäkin tietysti yhtä tärkeä ja kirjaimensa arvoinen. Isä tekee tarkkaan harkittuja ratkaisuja, isä käyttää rahaa harkiten, isä osaa korjata autot ja hoitaa kaikki talonmiehen hommat. Joskus sitä isän apua vieläkin tarvittaisiin.

J niin kuin juoksu

Pitkäaikaisin harrastukseni, jos juoksua nyt voi kunnon harrastukseksi kutsua. Myönnän, että juoksuharrastukseni on ollut välillä hieman säästä riippuvaista, mutta aina kun itsensä vaan saa sohvan perukoilta ylös, ulos ja lenkille, huomaa kyllä mikä siinä viehättää. Aktiivisimmilla kausillani juoksin kaksi maratonia ja useita puolikkaitakin on takana. Maratonhaave vuodelle 2018 elää jälleen vahvasti.

K niin kuin kissa

Minun ei tarvitse kahta kertaa miettiä olenko enemmän koira- vai kissaihminen. Meillä on lähestulkoon aina ollut kotona kissa. Asiaa ei auta se, että olen allerginen koirille ja sanokaa mitä sanotte, niin valitettava fakta on se, että koirat haisee. Aina saa olla pesemässä käsiä koiraa silitettyään tai haisee koiralta.Viikonloppuaamuisin sängyssä vielä maatessa tulee päivän aloitukseksi usein katsottua kissavideo tai kaksi Youtubesta.

L niin kuin luonto

Olen kotoisin niin syvältä maaseudulta kuin on ehkä mahdollista (meiltä kotoa oli 20 km lähimpään kauppaan), joten luonto on aina ollut lähellä sydäntäni. Varsinkin kaupungissa asuessa huomaa, että välillä sitä vaan kaipaa luonnon keskelle rauhoittumaan ja tuulettamaan ajatuksia. Nytkin harmittaa, että ei voi olla Suomessa poimimassa kaikkia niitä lukemattomia puolukoita, jotka siellä mättäillä odottavat poimijaansa.

M niin kuin Münster

Kotikaupunkini. Enpa osannut aavistaa syksyllä 2011 Münsteriin Erasmus -vaihtoon saapuessani, että löytäisin itseni sieltä vielä viiden vuoden jälkeenkin. Toki välissä on pyörähdetty Suomessa, mutta nykyinen kotini on täällä ja näin on tällä hetkellä hyvä. Tuntuu, että olen löytänyt Münsteristäkin paikkani ja minulla on siellä kotoisa fiilis. Sellainen fiilis, jonka saa, kun tietää kaupungit kadut ulkoa ja törmää kaupungilla tuttuihin naamoihin. Se fiilis, että tuntee kuuluvansa jonnekin.

N niin kuin Nils

Paras ystävä, sielunkumppani ja syy siihen, miksi olen tänä päivänä Saksassa.

O niin kuin oikeustiede

Lakimiehen ammatti oli minulla pienestä pitäen mielessä, mutta lukion jälkeen koko ammattikysymys oli minulle vain suuri kysymysmerkki. Vuoden itseni etsiskelyn jälkeen tuo haave kuitenkin jälleen kristallisoitui ja oikiksen ovet aukesivat. Ehkä aika on kullannut tässä jo muistot, sillä nyt ajateltuna tuntuu, että kaikkien niiden kirjojen pänttääminen ja kavereiden kanssa kahvilla istuminen yliopiston kahvilassa oli vaan aika timanttista aikaa.

P niin kuin perhe

Olen viime vuosina huomannut, että perheitä on monenlaisia. Vaikka oma perheeni on enää harvoin koolla ja voi mennä viikkojakin, että olemme kunnolla yhteyksissä, tiedän silti, että he ovat aina tuolla minua varten, jos apua tarvitsen. Jännittävästi Saksaan muuton jälkeen olemme jopa useammin yhteyksissä kuin ennen sitä! Johtuu ehkä osittain WhatsAppin ja Skypen luomista mahdollisuuksista, jotka helpottavat yhteydenpitoa. Miettikääs sitä aikaa ennen älypuhelinta.. lähetettiin tekstareita??! What!?

R niin kuin Rollo

Rollo, Roi, Rovis, Rolloster, Rovaniemi. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Lukion jälkeen taistelin etelään suuntautuvaa muuttoliikettä vastaan ja muutin kimpsuineni ja kampsuineni pohjoisimpaan  yliopistokaupunkiimme. Ja mitkä neljä vuotta ne olivatkaan! Täällä elettiin opiskelijarientoja, toteutettiin unelmia ja solmittiin koko eliniän kestäviä ystävyyssuhteita. Rovaniemen kuulaat syyspäiväivät ovat ehdottomasti yksi kauneimmista muistoistani Suomesta.

S niin kuin sisko

Niitä on vain yksi, mutta sitäkin rakkaampi! <3

T niin kuin tahto

Varsinkin minulle läheisimmät ihmiset tietävät, että olen melko vahvatahtoinen ihminen. Kun päätän jotain, yleensä myös teen sen ja seison periaatteideni takana. En sano, että tämä on aina hyvä asia, mutta usein se auttaa saavuttamaan unelmia. When there's a will, there's a way.

U niin kuin unelma

Oikiksen pääsykokeisiin lukiessani lohdutteli eräs vanhempi herrasmies minua sanomalla, että jos et tällä kertaa pääsisikään sisään, niin on aina hyvä, että on unelmia, sillä jos aina saisi kaiken, minkä haluaa, ei olisi enää mistä unelmoida. Aika hyvin sanottu! No unelmia on ollut, ne ovat matkan varrella muuttuneet ja monta on jo saavutettukin. Kyllä niitä silti vielä varastossa riittää.

V niin kuin verotus

Aihealue, jonka parissa olen viimeiset vuodet viettänyt paljon aikaani. Oikeasti ihan kivaa, vaikka Saksan verotusjärjestelmä saa minunkin pääni pyörälle!

W niin kuin Weihnachten

Weihnachten eli joulu. Minua ei varsinaisesti haittaa, että jouluhärpäkkeet ilmestyvät kauppoihin jo lokakuussa, koska voin helposti fiilistellä joulua jo pari kuukautta etukäteen. Minun joulun odotukseeni kuuluvat Ronan Keatingin Wintersongs -levy, kynttilät ja glögi sekä Saksassa tietenkin joulumarkkinat. Joulunaika tarkoittaa minulle aina lunta ja pimeää ja sen synkkyyden keskellä kyntilän valoa ja lämmintä tunnelmaa. Siksi ensimmäinen joulu Saksassa olikin suuri järkytys, kun täällä nurmikko viheriöi ja aurinko paistoi täydeltä taivaalta. Joulutunnelma oli siitä jouluaatosta kaukana.

X niin kuin x eli [ks] -äänne

Yleensä vältän tällaista kirjoitetun "teinikielen" käyttöä, mutta usein äitini kanssa viestitellessä kirjoitamme ks:sät x:nä. Ei "tuuks?" vaan "tuux?" eikä "menettekö?" vaan "menettex?". 

Y niin kuin ystävät

Ne parhaimmat jäi valitettavasti Suomeen, mutta onneksi olen täällä Saksassakin onnistunut luomaan jo uusia ytävyyssuhteita. Varsinkin näin toiseen maahan muuttaessa huomaa miten suuri merkitys ystävillä on viihtymiseen, olipa paikka sitten mikä tahansa. Vaikka välimatkaa on, niin tosiystävät säilyvät siitä huolimatta! Pitkäaikaisimman ystäväni olen tavannut ensi kertaa muutaman viikon ikäisenä ja nykyäänkin tavatessa juttu jatkuu siitä, mihin viime kerralla jäätiin - olipa aikaa vierähtänyt sitten vuosi taikka vain viikko.

Ä niin kuin äiti

Niin paljosta olen kiitollinen äidilleni, joka on aina uskonut minuun ja tukenut minua kaikessa. Hän on aina pyyteettömästi laittanut minun tarpeeni omiensa edelle. Kaikkien muiden kauniiden asioiden rinnalla äidin rakkaus pitää kyllä minun listallani kiistatonta kärkisijaa!

Hyvin suurella todennäköisyydellä en eksy enää ennen lomaa kertomaan tänne ajankohtaisia kuulumisia, mutta yritän kirjoitella varastoon jatko-osan saksalaisesta työelämästä ja pistää sen tulemaan ajastuksella loman aikana. Tiedättekin mtä loman jälkeen on sitten tulossa...:)

Ensituntemuksia saksalaisesta työelämästä vol.1

Nyt viiden viikon jälkeen on jo sellainen olo, että olen kotiutunut uuteen työpaikkaani ja ajattelin kertoa teillekin hieman ensituntemuksia tästä loikasta tuntemattomaan. Itsekin sitä välillä pysähtyy miettimään, miten kaikkeen tottuu ja kerran niin jännistä jutuista tulee arkipäivää. Alkaen siitä, että huikkaa aamulla tottuneesti aulan vastaanottovirkailijoille hyvät huomenet ja illalla heipat, kun vasta pari kuukautta sitten kädet hikoillen ilmoitti heille tulleensa työhaastatteluun. Tai siitä, että osaa jo liikkua ja asioida sulavasti kanttiinissa alun haparoivan palloilun jälkeen. Tai että osaa jo työkaveriensa nimet ulkoa eikä tyydy pelkästään tunnistamaan oman osaston tuttuja kasvoja.

Saanen olla kiitollinen, että koko työnhakuprojekti sujui minun kohdallani todella vaivattomasti ja rivakasti. Alusta lähtienhän oli selvää, että pienen totuttautumisjakson jälkeen yritän hakea täältä töitä opiskelujen oheen, koska keräämilläni säästöilläkään ei loppupeileissä pitkälle pötkitä, jos ja kun täällä on nyt tarkoitus pidempäänkin viihtyä. Ja ihan sen jatkonkin kannalta on hyvä saada jalka oven väliin jonnekin ja työkokemusta CV:hen, koska perinteinen saksalaisen kotiäidin ura ei varsinaisesti houkuttele. 

Minulle oli onnenpotku, että olin jo Suomessa työskennellyt kansainväliseen ketjuun kuuluvassa yrityksessä ja että olin saanut sieltä relevanttia työkokemusta. Hain Saksassa vastaavalle osastolle harjoittelijan paikkaan ja vaikka nyt itse sanonkin, aivan vitsin hyvin kirjoitetulla hakemuksella. Kerrankin oli helppoa kirjoittaa työhakemus, kun ei tarvinnut arpoa mitä kaikkea työnantaja arvostaa, vaan pystyi oman kokemuksen pohjalta nostamaan tärkeimmät asiat esiin. Mietin jo kirjoittaessa, että jos tällä ei irtoa haastattelukutsua, niin se ei ainakaan jää yrityksestä kiinni.

Saksassa työhakemukseen liitettävä kasvokuva on myös oma lukunsa, sillä Suomesta poiketen tämä kuva käydään otattamassa ammattivalokuvaajalla. Jakkupuku päällä, tukka mintissä kameraan luonnollisesti hymyillen (keltä tämä muka onnistuu valokuvaamossa?) ja 30-40 euroa köyhempänä paikan päältä poistuen. Itse en tähän leikkiin ryhtynyt, koska en olisi kuitenkaan ollut tyytyväinen siihen valokuvaamossa otettuun kuvaan, jossa hymyilen väkinäisesti enkä näytä itseltäni, vaan otin kuvani itse ja parin filtterin jälkeen jälki oli melkein valokuvaamokamaa. Se kuva on kuitenkin vain niin pienenä hakemuksen kulmassa, että eipä siitä paljon erota onko sen ottanut allekirjoittanut kännykän kameralla vai ammattilainen studiossa. Kuva kelpasi suuren firman HR-osastolle, joten pidän tätä erävoittona.

Hakemuksen lähettäminen onnistui näppärästi nettiportaalissa ja jo viikon kuluttua pirisi puhelin, johon sydän pamppaillen vastasin. Haastattelukutsua pukkasi. Sitten vaan pänttäämään kaikkia perinteisiä ja ei niin perinteisiä haastattelukysymyksiä Saksaksi ja ostamaan uutta bleiseriä, kun olin sopivasti jättänyt kaikki omani Suomeen. Sitten kun olet opetellut vastaamaan fiksusti näihin kysymyksiin, ei niistä yhtäkään tietenkään kysytä haastattelussa. Haastattelu oli kaikkea muuta kuin ennakkokäsitysteni pohjalta kuvittelin sen olevan. Se oli kuin Suomessa, rentoa keskustelua ja sen lomassa kysymyksiä puolin ja toisin. Ei kuumotusta eikä testausta. Siitä jäi hyvä fiilis. Muistin jopa teititelläkin haastattelijaa koko tunnin session ajan.

Noin viikon päästä haastattelusta sain puhelun esimiehen sihteeriltä, että tarjoaisimme sinulle mielellämme paikan, mikäli olet vielä kiinnostunut. Olinhan minä! Sen jälkeen vielä pari puhelua ja nimet paperiin. Sopparini on mahtava näin opiskelijalle, koska työskentelen niin sanottuna "Werkstudentina". Werkstudentina saan työskennellä lukukausilomien aikana, kuten juuri para-aikaa, täysipäiväisenä ja yliopiston kurssien alkaessa maksimissaan 20 tuntia viikossa. Werkstudentin palkasta ei lähde muita sivukuluja kuin Saksan eläkevakuutusmaksu ja mahdolliset verot. Eläkevakuutusmaksun vuoksi jouduin kuitenkin pudottautumaan pois Kelan piiristä ja hommaamaan saksalaisen sairasvakutuuksen. Nyt kun kuitenkin on tuloja, niin senkin pystyy maksamaan. 

Ensimmäinen palkkakin on jo ehtinyt tilille tipahtaa ja kyllähän se taas lämmittää mieltä! Voin nukkua taas yöni rauhassa, kun eläkettä kertyy - vaikkakin vähän, mutta silti - edes jonnekin. Vaikka en täydellisesti olekaan perillä Saksan sosiaaliturvajärjestelmästä, olen huomannut, että saksalaiset säästävät tunnollisesti yksityisiin eläkevakuutuksiin ja ovat kovia ottamaan vakuutuksia. Meilläkin on vakuutusneuvoja (ei mitenkään erikoista Saksassa), joka auttaa tällaisten kysymysten äärellä. Seuraava etappi Münsteriin kotiuduttuani onkin astella tämän vakuutusneuvojan juttusille ja katsella millaisia työkyvyttömyysvakuutuksia on tarjolla (koska tämä on kuulemma ihan must ja vakuuttaminen pitää aloittaa nuorena, kun on vielä terve). Välillä näiden asioiden hoitaminen tuntuu ylitsepääsemättömältä, koska oma tuntemus asiassa on about nolla. Mutta niin se on monella saksalaisellakin. Kaikkeen sitä vaan joutuu, kun ulkomaille lähtee! 

En nyt päässyt tässä sepostuksessani edes vielä sinne työelämään asti, kuten otsikko nyt harhaanjohtavasti antaisi ymmärtää, mutta koska tästä nyt riittää kirjoitettavaa, niin pätkäisen tämän tekstin tähän ja jatkan ensi kerralla siitä varsinaisesta työelämästä. Onko se niin hierarkkista kuin luullaan? Minun kokemuksia siitä vol.2:ssa, kunhan saan ajatukseni tekstin muotoon.   

Tuli kuvaton postaus, mutta ei mahda mitään! :)

Winner!

Se olisi sitten tältä erää jo viimeinen viikonloppu takana Düsseldorfissa! Aika juoksee niin nopeaan, että kokopäiväistä harjottelua Düsselissä on jäljellä enää vajaat kolme viikkoa, jonka jälkeen päästäänkin ansaitulle lomalle ja sitten taas yliopiston penkille syyslukukauden kimppuun. Viimekertaisen rokotusvuodatukseni jälkeen asiat ovat saaneet jälleen nousujohteisen suunnan, ja itse rokotusasiakin ratkesi, sillä ystävällinen apteekin täti sai tilattua koko Saksasta loppuneen vesikauhurokotteen Hollannista ja ehdin vielä viimeisenä mahdollisena päivänä piikille. Näiltä näkymin Balin apinametsä odottaa siis vierailijaansa syyskuun lopulla. Koputtelen silti kuitenkin vielä puuta, koska kolmessa viikossakin ehtinee tapahtua vielä vaikka mitä...

Mutta siihen viikonloppuun! Siihen mahtui vaikka mitä. Muutto uuteen soluhuoneeseen, ystävien luona vierailua Essenissä, kuplivaa Reinin rannalla, puolimaraton Königsalleella ja kreikkalaista kahvittelua. Jos aloittaisin purkamaan viikonloppua tuosta ensimmäisestä, nimittäin muutosta uuteen kämppään. Periaatteena tässä tilapäisasunnon etsimisessä on ollut löytää mahdollisimman halpa ja hyvien kulkuyhteyksien päässä oleva kämppä, koska kyse on todellakin vain tilapäismajoituksesta ja viikonloputkin olen useimmiten jossakin muualla. Ensimmäisen kämppäni löysin tietämättäni varsinaisesta maahanmuuttajalähiöstä, mutta kyllähän sinne itsekin näin maahanmuuttajana sekaan soluttauduin. Nyt tähän toiseen kämppään muuttaessani huomasin, että naapurissa sijaitsee kolme bordellia, mutta paremman tarkastelun jälkeen voinen todeta, että ilmeisesti nämä ovat jo sulkeneet ovensa, koska seinän lappusissa mainostettiin irtaimiston myyntiä. Kaikkea muutakin kivaa pikkuvikaa löytyy, että kyllä se on vaan totta, että halvalla ei saa hyvää. Ainakaan asuntoa!

Lauantai meni hyvin pitkälti relaillessa ja kello yhteen mennessä suurin saavutuksemme oli se, että olimme käyneet ostamassa leipomosta aamupalasämpylät. Onneksi päivällä ei sen kummempaa agendaa ollutkaan, vaan  päivän kiintotähtenä loisti illanvietto pakastepizzan sriracha -kastikkeella ja The Big Bang Theoryn parissa. Kun päivä tuosta aamupalasta lähti kuitenkin pikkuhiljaa käyntiin, kävimme noutamassa keskustasta juoksunumeroni sunnuntain Kö-Lauf puolimaratonia varten. Koska kaupungille ei muuten ollut oikeastaan asiaa, kuljeskelimme vain Düsselin katuja tutkien ja istahdimme Reinin rannalle kahvilaan lasillisille. 

Aiemmin viime viikolla sain myös huomata, että Düsseldorf ei ole pelkästään Japanin ystävien mekka, vaan kaupungista löytyy myös kattava kreikkalais-skene. Edellisen kämppäni läksiäisillallisella kävimme syömässä Rémvi -nimisessä kreikkalaisessa ravintolassa, jota ei ainakaan noin päälle päin kyllä kreikkalaiseksi erehtyisi luulemaan. Alle kymmenellä eurolla sain ison ja maittavan vasikanliha Souvlaki -annoksen ja vielä jälkiruoan kaupan päälle. Aivan kuin tuo jälkiruoka ei olisi ollut tarpeeksi, kävimme vielä jälkiruolla numero 2 kulman takana sijaitsevassa kreikkalaisessa konditoriassa Byzantiossa. Tänne eksyimme lauantainakin vielä iltapäivän frappéille ja leivoksille. Jos kaipaat Düsselissä kreikkalaista kahvia tai leivoksista notkuvaa tiskiä, niin ota suunnaksesi Byzantio.

Sunnuntaina koitti vihdoin kauan odottamani paluu juoksuradoille. Sää suosi kerrankin tänä kesänä ja saimme nauttia koko päivän auringosta ja sopivista, noin parinkympin pinnassa roikkuvista lämpöasteista. Muutos sohvaperunasta maratoonariksihan ei mennyt taas ihan ohjekirjan mukaan, vaikka suht ahkerasti lenkillä tuli kesän mittaan käytyäkin. Silti kuitenkin pääsin maaliin itselleni ihan normaalilla juoksuvauhdilla ja sain ensitöikseni perisaksalaiseen tapaan kulauttaa kurkustani alas alkoholittoman vehnäoluen. Hyvää palautusjuomaa nääs! 

Tällaisissa tapahtumissa sitä aina muistaa miksi tätä ylipäänsä tekee, koska näissä on vaan niin hyvä fiilis. Ja etenkin se itsensä voittamisen fiilis. Juoksusta jäi hyvä maku ja aion kyllä jatkaa lenkkeilyä tulevan syksyn vesisateita uhmaten. Kova olisi myös halu ilmoittautua ensi vuodelle joko Kölnin tai Amsterdamin maratonille, jos (paino sanalla "jos") tällä kertaa tulisi treenattua kunnolla. Kuka lähtisi mun messiin taittamaan 42 kilometriä? Anyone? No one?

Kertomus saksalaisesta terveydenhuollosta

Minun piti tulla kirjoittelemaan tänne viime viikon kuulumisia ja jakamaan kokemuksia sushin valmistamisesta ja muusta mukavasta, mutta enpä tulekaan. Viikonlopun hyvä fiilis on muisto vain, kun sain tänään tuta sen kuuluisan saksalaisen byrokratian hampaat niskassa oikein olan takaa. Fiilis on sama kuin alla olevan videon Pekalla tahdikkaan reportterin haastattelussa.

Kuten jo jossain välissä mainitsinkin syykuussa edessä häämöttää kauan odotettu matka Balille ja Singaporeen. Rokotusten huolehtiminen kuntoon näille eksoottisempiin maihin suuntautuville reissuille on ollut minulle ihan itsestäänselvä juttu ja Suomessa maksoin itseni aikoinaan tyytyväisenä kipeäksi kaikista mahdollisista rokotteista, vaikka sairastumisen mahdollisuus olisi 1:1 000 000. Sama proseduuri oli siis edessä tälle reissulle ja ensimmäinen aika rokoteneuvontaan Münsterissä olikin jo heinäkuun alussa.

Kerrottakoon aluksi, että Saksassa ei ole samanlaista julkista terveydenhuoltoa kuin Suomessa. Saksassa on pakko kuulua vapaavalintaiseen sairaskassaan, joka terveydenhuollon palveluita käyttäessä korvaa kustannukset. Sairaskassoja on lakisääteisiä ja yksityisiä, joista lakisääteiset ovat avoinna kaikille. Yksityisiin saraskassoihin päästäkseen pitää käsittääkseni ylittää tietty tuloraja. Mikä ero näillä kahdella sitten on? Täytyy myöntää, että en kunnolla edes tiedä, koska en yksityistä ole edes harkinnut, mutta kuulemani mukaan yksityinen sairasvakuutus kattanee enemmän palveluita ja sairaalassa ollessasi saat ehkä astetta paremman sairaala-aterian.  

Koska julkisia terveyskeskuksia ja sairaaloita ei ole (poislukien yliopistolliset sairaalat?), hoituu arkinen sairaanhoito yksityislääkäreiden vastaanottojen kautta. Jokaisella saksalaisella on siis oma Hausartz eli omalääkäri, jonka voi valita aivan vapaasti. Jos omanlääkärin erityisosaaminen ei riitä, hän antaa sinulle lähetteen erikoislääkärille, jonka saat jälleen aivan vapaasti itse valita (lue: kysele kaikki tuttavat läpi, josko he tuntevat hyvän lääkärin tai lue vaihtoehtoisesti sadan eri lääkärin arvostelut netistä). Joidenkin lääkärivastaanottojen asiakaskunta on täysi eivätkä he ota uusia asiakkaita. Soittoa siis seuraavalle lääkärille kehiin. 

Ajoissa alkanut rokotusprosessini tyssäsi Münsterissä siihen, että iski epäselvyys siitä, korvaako suomalainen sairasvakuutukseni Saksassa ottamiani matkarokotteita, jotka Suomessa ollessa tulisi kustantaa omasta pussista. Nyt voin kertoa kaikille samaa pohtiville, että jos omaat E106/S1 -todistuksen Suomesta, niin Suomi korvaa kaiken ulkomailla saadun, tuon maan sairsvakuutuksen korvauspiiriin kuuluvan hoidon, vaikka se ei kotimaassa ollessa kuuluisikaan maksuttomiin hoitoihin. Jotta asia ei olisi liian helppo, monimutkaisti harjoittelupaikan vastaanotto tilannettani, sillä tienaan nyt Saksassa yli tiettyjen rajojen ja maksan palkastani eläkemaksut Saksaan, joten minun tuli vakuuttaa itseni Saksassa.

Opiskelijalle sairasvakuutus maksaa noin 90 euroa kuussa, ellei sitten kuulu vielä perhevakuutuksen piiriin. Työssäkäyvillä sairasvakuutusmaksu peritään kuten Suomessakin suoraan palkasta ja puolet siitä maksaa työnantaja. Tämän koko vakuutusepisodin ajan rokotusprosessi oli tauolla ja uutta sairasvakuutuskorttiani sainkin odottaa seuraavat kolme viikkoa. Tämänkin tilanteen etenemisen varmistaminen vaati puhelinsoiton ja viikko puhelusta kortti tupsahtikin postilaatikkoon. Ilman korttiahan lääkärillekään ei olisi asiaa. Tänä aikana paikkakuntani ehti vaihtua Münsteristä Düsseldorfiksi, ja edessä oli taas uuden lääkärin etsiminen. Heti tuon puhelun jälkeen uskalsin varata ajan hyvät arvostelut saaneelle lääkärille, jonka praktiikka sijaitsi näppärästi työmatkani varrella täällä Düsseldorfissa ja jonka olin etsinyt netistä kaikkien niiden sadan muun lääkärin seasta. Aamuinen käynti vastaanottossa varmisti kuitenkin, että tänne ei olisi asiaa, sillä ensimmäinen vapaa aika löytyi kolmen viikon päästä.

Tässä vaiheessa säikähdin sen verran, että etsin netistä heti toisen lääkärin, joka olisi vielä erikoistunut matkailuun liittyviin sairauksiin ja rokotuksiin. Tälle tohtorille aika irtosikin jo viikon päähän soitosta, ja olin onnellinen, että saisin kuin saisinkin hoidettua rokotukset kunnialla ennen lomaa kuntoon. Jotkut rokotussarjat kuten esimerkiksi kolera ja vesikauhu vaativat useamman rokotuksen jopa nejän viikon aikajaksolla, joten niiden ottamiseen täytyy varata aikaa. Lääkärin löydyttyä Düsseldorfista ja ajan saatuani ehdin hetken olla onnellinen ja huoleton, koska nyt kaiken piti lähteä vihdoin rullaamaan.

No, se kauan odottamani lääkäriaika koitti tänään. Olin varannut ajan iltapäivälle klo. 15, jotta voisin työskennellä tehokkaasti alkupäivän. Lääkärin vastaanotosta kuitenkin soitettiin aamulla klo. 9, että pääsetkö tulemaan tänään ennen klo. 12 tai muuten joudumme varaamaan sinulle uuden ajan. Koska aika alkaa rokotusten kanssa olla jo muutenkin kortilla (5 viikkoa lähtöön), sanoin tulevani klo. 12 ja kaiken piti olla ok. Perille saavuttuani minulle kävi ilmi, että eihän minulla mitään aikaa ollut klo 12, vaan pääsin täyttämään taas pari paperia lisää (jotka olin jo aikaisemmin täyttänyt ja lähettänyt sähköpostilla vastaanoton daamille, kuten hän oli aikaa varatessani puhelimessa pyytänyt) ja istuin odotushuoneeseen jonottamaan muiden asiakkaiden kanssa.   

Praktiikalla lappoi porukkaa sisään ja ulos, osa lääkärin vastaanotolle, osa uusimaan reseptejä tai ottamaan verikokeita ja tekemään kaikkea muuta mahdollista. Istuin kiltisti odottamassa lääkärin vastaanottoa 1h ja 15 minuuttia, kunnes vihdoin sain kutsun lääkärin huoneeseen. Itse rokoteneuvonta oli ohi noin kymmenessä minuutissa eikä siitä jäänyt käteen muuta kuin reseptit rokotteita varten ja kasa rokotetiedotteita, jotka olisi luultavasti itsekin löytänyt netistä. Rouva tohtorin apulainen oli kirjannut aikaisemman rokotehistoriani väärin ja jouduin itse oikomaan nämä tiedot. Matkailulääketieteen erikoislääkärinä tohtori suositteli minulle kahta eri rokotetta, kun taas aiemmin Münsterissä rokotteista perinpohjaisen selostuksen antanut lääkäri oli suositellut neljää eri rokotetta. Kysyin tohtorilta, josko saisin nämä kaksi muutakin rokotetta ja vastaus oli, että "totta kai, minä kirjoitan sinulle kaikki mahdolliset rokotteet, jotka vain haluat".      

Kun olin siis itse antanut itselleni rokoteneuvontaa ja päättänyt, mitkä kaikki rokotteet haluaisin, viiletti tohtori antamaan reseptit vastaanoton leidille ja huoneeseen pyyhälsi toinen nainen, joka pyysi minut nopeasti mukaansa. Sitten mentiinkin vaa'alle mittaamaan paino ja pituus ja lopuksi verenpaine. Sen verran olen elämässäni jo verenpaineita mittaillut ja mittauttanut, että tiedän, että se tilanne missä ja miten nopeasti paineet mitattiin, ei ollut ammattimaista nähnytkään. Epäselväksi myös jäi miten tähdellinen merkitys painolla ja pituudella noin rokotteiden ottamisen suhteen on. Ja se, että minne nämäkin tiedot jäivät matkan varrella, koska olin ne jo aikaisemmin ilmoittanut lomakkeita täyttäessäni.

Kun tämä pikakelauksella vedetty vastaanottoaika oli ohi, palasin vastaanottoleidin tiskille ja sain käsiini reseptit. Nils oli saanut omalta lääkäriltään Münsterissä rokotussuunnitelman, jossa yhdessä sovittiin kaikki rokotuspäivät ja lääkäri varmisti, että rokotusajat ovat oikeat ja että kaikki rokotteet tulevat otetuiksi ajallaan. Kysyin varovasti, että mitenkäs näiden rokotusaikojen kanssa on. Sain käteeni vielä vastaanoton aukioloajat ja kehotuksen tulla vapaasti vastaanottoaikoina rokotettavaksi, kun olin hommannut rokotteet. Minulle jäi siis täysi vastuu siitä, että rokotteet tulee otetuiksi oikeina päivinä, koska minkäänlaista rokotussuunnitelmaa ei tehty. Innolla odotan saanko minkään näköistä ohjeistusta itse rokotepäivinä.

V-käyrän ollessa jo kohtalaisen korkealla marssin kolmetuntisen lääkärikäynnin jälkeen itkua nieleskellen takaisin töihin. Poissaolemani tunnit piti tietysti kompensoida olemalla pidempään töissä, jonka jälkeen lähdin vielä apteekkiin hakemaan vesikauhurokotetta, jotta saisin sen ensimmäisenä pois alta, koska kolmen rokotteen sarjaan aikaa kuluisi yhteensä  neljä viikkoa. Tässä vaiheessa mieleen helähti ajatus, että ei helvetti, se lääkärihän antoi minulle punaiset reseptit, vaikka minun olisi pitänyt saada siniset, koska valitsemani sairaskassa korvaa rokotteet kokonaan eikä minun tulisi joutua maksamaan penniäkään rokotteet noutaessani. No, nyt on punaiset laput kädessä, joten joudun kai maksamaan. Ja koska ollaan Saksassa alkaa tässä vaiheessa päässään käydä seuraavaa ajatuksen juoksua: Paljonkos sitä käteistä olikaan lompakossa ja paljonko milläkin tilillä, jos siellä nyt ylipäänsä pystyy maksamaan pankkikortilla. Käyköhän niille luottokortti, jos tilillä ei olekaan viittäsataa euroa rokotteisiin? Joo, ei voi laskea sen varaan, että käy. Eihän nyt eletä kuin vuotta 2017. Pakko laittaa viestiä poikkikselle, että siirtää tilille valmiiksi rahaa.

Kun iänikuinen käteisrahaongelma taas ratkesi, pystyin vihdoin kävelemään apteekin kassalle sen vääränvärisen reseptin kanssa. Siinä vaiheessa, kun apteekin täti ilmoitti, että tämä rokote on valitettavasti loppu koko maasta eikä uutta erää tule ennen syyskuun alkua, alkoi minun henkinen selkäranka napsahdella poikki ja rehellisesti sanoen melkein purskahdin itkuun siinä apteekin tiskillä. Tilanne parani paranemistaan, kun täti jatkoi, ettei hän tällä reseptillä mitään rokotetta muutenkaan voisi antaa, koska reseptistä puuttuu maininta lääkkeen määrästä tai vaihtoehtoisesti huutomerkki jostain tietystä kohtaa. Samalla täti heilutteli silmieni edessäni muiden asiakkaiden reseptejä ja näytti missä se määrä/huutomerkki pitäisi oikein olla.

Koska en sitä rokotetta olisi muutenkaan voinut tällä hetkellä saada, kaivoin laukusta toisen, jotta nyt edes jonkun lääkkeen saisin käsiini ja rokotukset aloitettua. Toinen resepti kelpasi sellaisenaan ja jouduin maksamaan vain 10% lääkkeen hinnasta. Kuitinkin otin talteen, jotta voisin myöhemmin hakea sairaskassaltani korvausta siitä kymmenestä prosentista, jonka nyt jouduin maksamaan. Myöhemmin istuessani metrossa kotiin iski tajuntaan ajatus, että se apteekin tätihän otti sen reseptin talteen eikä minulla ole nyt esittää sitä sairaskassalle. Vaikka kyse ei olekaan kuin kuudesta eurosta, ottaa tämä kuitenkin kovasti pattiin, kun kuitenkin joudun 90 euroa kuussa kassalle maksamaan. Nyt olen senkin verran viisaampi, että tiedän ottaa reseptistäni kopion ennen kuin noudan lääkkeen, jotta voin lähettää kaikki kuitit ja muut härpäkkeet kirjeitse sairaskassalleni, koska näin nämä asiat vaan toimivat tässä sähköisen asioinnin kivikautisessa maassa.

Tämänpäiväisen jälkeen tuntuu melkein siltä, että olisin mieluummin maksanut viidensadan euron rokotteet omasta pussista ja hoitanut homman smoothisti Suomessa, jossa ei tarvitse miettiä sairaskassoja, ei kopioita eikä huutomerkkejä reseptissä. Suomessa, jossa minun ei tarvitse itse etsiä lääkäriä. Suomessa, jossa varattua lääkäriaikaa ei peruta, koska lääkärillä onkin yllättäen loma tai joku hoitohenkilökunnasta on sairastunut. Suomessa, jossa kortilla on maksettu jo viimeiset kymmenen vuotta. Niin vähäpätöiseltä kuin asia ehkä kuulostaakin, kulminoitui tämä minua monta viikkoa stressannut asia tänään tähän totaaliseen turhautumiseen, kun asiat näyttävät menevän päin mäntyä vaikka kuinka yrittää. Kotiin päästyä piti mennä itkemään lämpimään suihkuun ja kiroamaan Saksa alimpaan helvettiin. Olenhan tässä itsekin osittain syypää kaiken myöhästymiseen eikä sille vesikauhurokotteen loppumiselle nyt vaan mahda mitään. Ja tästä maasta löytyy mahtaviakin lääkäreitä, kuten se, jonka luona kävin alunperin rokotusneuvonnassa. Niiden mahtavien lääkäreiden löytäminen on vaan jo oma työnsä. 

Hatun nosto sinulle, jos jaksoit lukea tämän nillityksen loppuun. Nyt kun sain purettua tämän turhautumisen tekstin muodossa muille, niin v*tuttaakin ehkä jopa vähän vähemmän.

Tämän tarinan opetus? Aloita rokotteiden päivittäminen hyvissä ajoin ennen matkalle lähtöä.

Viikonlopun tunnelmia

Niin sitä on vaan jo ensimmäinen työviikko ja Düsseldorfissa vietetty viikonloppu takana. Viikonloppu meni tietenkin aivan liian nopeasti ja viiden päivän "etäsuhde" alkaa taas. Ensi viikonoppuna minä menenkin vuorostani takaisin kotiin Münsteriin, vaikka ensin oli ajatus viettää ensi viikonloppukin täällä Düsseldorfissa. On se vaan kuitenkin kivempi, kun on oma kämppä ja oma rauha. Olen todennut nykyisen opiskelijakämppäni keittiön lähes käyttökelvottomaksi, joten ruuanlaittokaan täällä ei tule kyseeseen. Lisäksi kämpän siisteystaso ei ihan yllä sinne omalle mukavuustasolleni, joten monia myönnytyksiä jouduin tässäkin suhteessa tekemään. No mutta kuukauden päiväthän sitä nyt menee melkein missä vaan ja vaikka päällään seisten.

Tänä viikonloppuna säiden haltija näytti taas koko repertuaariaan, sillä viikonloppu alkoi lauantaiaamuna harmaan sateisena ja sunnuntaina saimme puolestaan kylpeä auringossa. Harmi sinänsä, että Saksassa kaupat eivät ole auki sunnuntaisin, joten lauantain shoppailut saimme tehdä sateenvarjon kanssa kaupungilla juosten. Mitään suurempaa mukaanhan ei tarttunut (paitsi kauan etsitty hellehattu Balin lomaa varten!), mutta ehkä pohjimmainen ajatus olikin lähinnä katsella Düsselin keskustaa ja makustella kaupungin tunnelmaa. Ehkä tähän tunnelmaan pääsee parhaiten käsiksi Reinin rannan kävelykadulla, Rheinuferpromenadella, vanhan kaupungin perinneravintoloiden äärellä ja Königsalleella eli tutummin Kö:llä. Luksusmerkkien tähdittämä paraatikatu Kö on kieltämättä kaunis, mutta eipä siellä ole näin tavan tallaajalla hirveästi kaupoille asiaa. 

Olin valmistautunut mukavaan kaupunkipäivään etsimällä TripAdvisorista kehutun ravintolan, jonne sitten vatsojemme alkaessa kurnimaan suuntasimme jalkaisin, koska "eihän se nyt ole kaukana". Pettymys oli suuri, kun seisoimme ravintolan edessä nälkäisinä vain huomataksemme, että paikka aukeaa lauantaisin klo. 18. Note to self, ensi kerralla voisi tarkistaa myös ne aukioloajat. Onneksi oli olemassa myös plan b ja c, mutta tiedoksi vaan kaikille, että klo 15-16 ei ole hyvä aika etsiä ruokapaikkaa Düsselistä, koska lounasaika on jo päättynyt tai päättymäisillään ja illallisaika alkaa vasta klo 16 alkaen tai myöhemmin. Tunnin ajan nälkäisinä käveltyämme TripAdvisorin tähtien määrä ei jaksanut paljon enää kiinnostaa, joten kotimatkan varrella sijaitseva Burger King alkoi kuulosta hirveän houkuttelevalta vaihoehdolta.

Düsseldorfista löytyy (ainakin Wikipedian mukaan) Euroopan ainoa Japantown eli japanilaiskaupunginosa. Vaikka Japani ja japanilainen kulttuuri eivät minua millään tavalla kiehdokaan, olen itse jotenkin tykästynyt kovasti tähän kortteliin. Se on vehreä ja rauhallinen ja sieltä löytyy mitä mielenkiintoisempia etnisiä kauppoja ja ravintoloita. Tänne pitää ehdottomasti mennä testaamaan useampikin sushimesta ja korealainen ravintola! Sunnuntain kävelylenkillä maistoin myös japanilaiskorttelissa uteliaisuudestani ensi kertaa elämässäni bubble tea:tä, sellaista kuplateetä tai miksikä sitä nyt voisi kuvailla. Sitä mitä Helsingistäkin saa ainakin rautatieaseman asematunnelista? Jotenkin hyvin hämmentävä konsepti, mutta maistui aivan siltä miltä näyttikin - teeltä.

Koska sunnuntaina sää suosi Düsselissä, teimme pitkän kävelylenkin lähellä sijaitsevaan Volksgarten/Südpark -puistoon, josta on nyt jo viikon sisällä tullut vakkari lenkkimestani. Puistosta löytyy useampi ravintola, joista yhteen pysähdyimmekin perisaksalaiseen tapaan sunnuntaikävelyn lomassa kahvittelemaan. Sitten olikin jo kohta aika sanoa heipat ja saattaa hellu rautatieasemalle. Taas ollaan päästy heittämään hyvästejä niin kuin hyvinä vanhoina aikoina. Ennen ne vaan tapahtuivat lentokentällä, nyt Düsseldorfin rautatieasemalla laiturilla numero yhdeksän. Itse tein vielä illalla toisen visiitin Südparkiin, ja jos juoksu kulkee vielä kolmen viikon kuluttuakin niin kuin se tänään kulki, voi puolimaratonhaaveellani ehkä olla vielä hienon hieno mahdollisuus nähdä päivänvaloa.   

Näin ensituntumalta Düsseldorf ei vaikuta sen hassummalta kaupungilta asua, mutta kuten olen jo itsekin tiedostanut, olen ehdottomasti enemmän pikkukaupunkien ystävä. Suurkaupungeissa - jos Düsseliä nyt voi sellaiseksi tituleerata - on ainakin näin suomalaiselta maaseudulta kotoisin olevalle liikaa ihmisiä ja liikaa liikennettä. Yleinen turvallisuudentunne Düsselissä on negatiivisella tavalla aivan eri luokkaa kuin lintukodossamme Münsterissä. Tykkään siitä, että kaupunki on hallittavissa ja että sen voi oppia tuntemaan läpikotaisin ja että paikasta toiseen pääsee nopeasti ja vaivattomasti. Düsseli tuntuu olevan näihin tarkoituksiin jo hiukkasen liian iso. Jotenkin toivoisin, että meillä olisi Münsterin kanssa vielä monta yhteistä vuotta edessä, mutta senhän tulee luultavasti sanelemaan työpaikkojen tarjonta, joka voi Düsselin seudulla olla Münsteriä parempi. Ainahan sopii silti toivoa! :)

Uutuuden viehätystä

Tervehdys vaan täältä Düsseldorfista! Kuten ensimmäinen kuva jo antaakin ymmärtää, on edellisen postaukseni uhkaus nyt käynyt toteen ja istun tällä hetkellä Düsseldorfissa uudessa WG-huoneessani ja mietin tässä sateen ropistessa ikkunaan, että onpa hyvä, että kaatosade tuli vasta nyt eikä tuntia aikaisemmin, kun olisin ollut matkalla töistä "kotiin". Niin, töistä, joiden löytymisen vaikeutta olin pelännyt ja joiden hakemista olin alitajuntaisesti siirtänyt, koska tiesin, että minua odottaisi töiden löytyessä hyppy mukavuusalueen ulkopuolelle saksankielisessä työelämässä. Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan, pari kuukautta kokopäväisenä traineena ja ehkä vielä sen jälkeen osa-aikaisena.

Takana ovat jo ensimmäiset työpäivät ja alan pikkuhiljaa päästä jälleen työnteon makuun. Mutta täytyy kyllä tunnustaa, että äkkiseltään jälleen toimistossa kahdeksasta viiteen istuminen ja jo pelkästä kielestäkin johtuva alituinen skarppina oleminen imevät minusta aika tehokkaasti mehut ja iltapäivästä kotiin raahustaa aika hiljainen tyttö. :D Eipä ole tarvinnut iltaisin paljon tehdä tuttavuutta kaupunkiin, kun Netflix ja oma sänky ovat houkutelleet viettämään iltaa kanssaan. Pääsääntöisesti kaikki on lähtenyt kuitenkin mukavasti liikkeelle ja kielellisestikin olen mielestäni pärjännyt ihan hyvin. Onneksi työtehtävät ovat kuitenkin tavallaan tuttuja, vaikkakin suomalaisten veroilmoitusten sijaan rustaan nyt saksalaisia vastaavia (mitä ne nyt about viisi kertaa monimutkaisempia ovat kuin suomalaiset).

Sen lisäksi, että työpaikka, työkaverit ja työkieli ovat uusia, uusia ovat myös kaupunki, asunto ja kämppikset. Vuokrasin elokuuksi huoneen Aasiaan reppureissulle lähteneeltä opiskelijalta ja kämpän jaan hänen kolmen kämppiksensä kanssa, joista yhteen en ole vielä noin viikonkaan asumisen jälkeen törmännyt. Lisäksi minä, "vihaan kaikkia kissaa pienempiä kotieläimiä" jaan olohuoneeni Charly -nimisen gerbiilin kanssa. Jep jep. Onneksi voin tyytyä ihailemaan Charlya turvallisen välimatkan päästä. Syyskuun kämppähaku on vielä työn alla, mutta positiivisn mielin olen liikenteessä ja uskon, että Düsseldorfin kokoisesta kaupungista löytyy vapaa huone nyt vielä yliopiston lukukausilomien aikana. 

Tällaista arkea minulla on siis luvassa seuraavat seitsemän viikkoa, jonka jälkeen koittaa vihdoin loman vuoro, kun suuntaamme Nilsin kanssa parin viikon reissulle Balille ja Singaporeen. Onhan siitä viimeisestä kaukolomasta ehtinytkin jo vierähtää kolme vuotta, joten nyt on jo aika tehdä asialle jotain! Seuraavat viikonloput tulen joko pendelöimään Münsteriin tai Nils puolestaan matkustaa tänne Düsseldorfiin, kun meillä nyt on kerta mahdollisuus tutustua kaupunkiin täältä käsin. Toiveikkaana menin myös ilmoittautumaan syyskuun alussa täällä Düsseldorfissa järjestettävään puolimaratoniin, Kö -Laufiin, joten vielä tällainenkin kiintotähti loistaa syksyn kalenterissani. Onhan tässä aikaa vielä reenata, on on...!

Varmasti näiden uusimpien käänteiden myötä innostun myöhemmin kirjoittamaan lisää Düsseldorfista ja saksalaisesta työelämästä, kunhan nyt pääsen ensin tutustumaan molempiin paremmin. Epäsäännöllisen säännöllisesti siis postauksia tulossa jatkossakin!