keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Back in business

Näin sinivalkoisissa merkeissä sai viettää hiihtolomaa Suomessa. Ollaan kyllä vielä aika kaukana siitä keväästä, joka Saksassa on jo valloillaan! (Katso kevätkuvat alta!) Kuten jo ennalta arvioinkin, oli Suomen reissu tälläkin kertaa melkoisen liikkuva loma ja ehdittiin lyhyessä ajassa vierailla vähän siellä sun täällä. Niin paljon ehti vajaassa kahdessa viikossa tapahtua, että omistan Tallinnalle ja Porvoolle omat postauksensa ihan jo senkin vuoksi, että molemmat kaupungit ovat omien juttujensa arvoisia. 

Lensimme Suomeen tällä kertaa Arlandan kautta ja jo kentälle laskeutuessamme minulle tuli todella kotoinen olo, sillä ikkunasta avautuva maisema muistutti kovin Suomea. Helsingissä tapasimme ystäviä ja nautiskelimme Helsingin kaunista kaupunkikuvaa. Parin yön jälkeen suuntasimme Länsisatamaan ja hurautimme Tallinnaan yhdeksi yöksi, jonka jälkeen palasimme vielä hetkeksi Helsinkiin. Sain tällä reissulla viimein myös aikaiseksi vaihtaa Suomen kännykkäni liittymän latausliittymäksi, jotta säästyn jatkossa turhilta kuukausimaksuilta - sitä puhelinta kun ei tule juuri käytettyä. Sen verran kiintynyt olen kuitenkin omaan puhelinnumerooni, jonka silloin seiskaluokkalaisena sain, että halusin sen säilyttää, jos sille vaikka joskus olisi vielä enemmän käyttöä.


Helsinki- ja Tallinna -fiiistelyiden jälkeen siirrymme Savoon nauttimaan vielä viimeisen kerran oikeasta talvesta tälle keväälle. Itse olin ihan mielissäni kaikesta lumesta ja kevätauringon paisteesta, mutta saksalaiselle talvi kuulemma sai pikkuhiljaa riittää... Nyt minulla on myös kertoa ensimmäiset pitkän matkan kokemukset Onnibussistakin, sillä Onnibussi kuljetti meidät Itä-Suomeen ja sieltä pois. Olin hieman skeptinen pitkän matkan matkustamisesta bussilla, jossa ei ole ainakaan liikaa jalkatilaa. Täytyy kyllä syödä nyt sanani ja todeta, että olin aivan todella tyytyväinen matkustamiseen Onnibussilla! Kaikki pelasi ja bussit kulkivat ajallaan, toisin kuin VR:n junat useimmiten. Matkantekokin taisi kestää vain puoli tuntia pidempään kuin junalla ja lippujen hinta oli vain neljäsosa junalipuista.

Savossa ehdimme niin vierailla ystävien luona kuin käydä shoppailemassakin ja vain rentoutua sohvalla maaten. Nautin varhaisista aamukahveista aamu-TV:tä katsellen ja kissaa leikittäen. Meille sattui niin hyvät säät tämän vierailun ajalle, että vaadin että lähdetään koko porukka paistamaan makkaraa nuotiolla. Kuumat kaakaot termariin ja nuotion tekoon! Olen ylpeä siitä, että sain nuotion syttymään jopa ensimmäisellä yrityksellä! Ei sitä tuhraan käyty pienenä partiossa ja lämmitetty puusaunaa. Oma nuotsikkaherkkuni eli Hiillos -makkara jäi saksalaisen makkara -ekspertin arvostelussa viimeiselle sijalle, mutta minulle se kyllä maistui.





Savosta suuntasimme vielä viikonlopuksi Porvooseen. Loma hujahti tällä aikataululla nopeasti ohi ja maanantaina laskeuduimme jo taas Saksan maankamaralle. Düsseldorfin kentällä meitä odottikin yllätys, sillä tuttu junamme ei raidetöistä johtuen ajanutkaan kentältä suoraan Münsteriin, vaan junien kanssa joutui hieman säätämään. Onneksi pienellä spurtilla junia vaihtaen ehdimme kuitenkin seuraavaan järkevään junaan kohti kotia. 

Yllättäen kotona ei odottanutkaan aivan jäinen kämppä, vaikka kaikki patterit oli väännetty nollille lähtiessämme. Ehkä ulkolämpötilat ja sisälle paistanut aurinko olivat tehneet tepposiaan meidän poissa olleessamme. Kun Suomessa nautittiin vielä keväthangista, nousi elohopea Saksassa jopa yli 20 asteen. Olin jo ennen lähtöämme uumoillut, että puut olisivat lehdessä kotiin palatessamme. Ja olihan täällä kyllä melkoisen vihreää, mikä ei noilla lämpötiloilla ole kovin suuri ihme. Ilokseni sain huomata, että kotikadullamme nupussa ollut puu osoittautui mangoliaksi, jonka suuria vaaleanpunaisia kukkia olen saanut ihailla nyt jo muutaman päivän. Tämä on ollut minulle oikeastaan ensimmäinen kokonainen kevät Saksassa, sillä vaihtovuotenani suuntasin juuri helmi-huhtikuussa seitsemäksi viikoksi Aasian auringon alle ja jäin paitsi Keski-Euroopan keväästä. Nyt on ollut itsellekin uutta bongailla kevään merkkejä näin Saksassa. Mutta kuten otsikkokin kertoo, olen nyt back in business Saksassa ja kohta startataan kesälukukauteen!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti