tiistai 24. tammikuuta 2012

Äänesi on tärkeä - Deine Stimme ist wichtig

Jo ennen vaihtoon lähtöä taisin fiilistellä etukäteen, että kerrankin pääsee äänestämään ulkomailla, kun presidentinvaalit nyt sattuivat sopivasti tälle vuodelle. Münsteriä lähin äänestyspaikka löytyi Düsseldorfista, jonne me lähdettiin porukalla kahden suomalaisvaihtarin kanssa suorittamaan kansalaisvelvollisuutta. Iiris sattuu olemaan vaihdossa tuolla Düsselissä, niin mentiin sit Iiriksen ohjastuksen mukaan äänestämään tuollaiseen Business Centeriin. Düsseldorfissa oli vielä viime vuonna (kunnia?)konsuli, mutta jostain syystä (joko lakkautuksesta tai konsulin kiinnostuksen lopahtamisesta) johtuen ei enää.


No, joka tapauksessa rakennus oli näin kaunis! Tarkkanäköiset saattoivat huomata ikkunasta pilkottavan Suomen lipun. Mentiin äänestämään heti ennakkoäänestyksen ensimmäisenä päivänä vartti äänestysjan alettua, joten äänestyspaikalla olikin jonoa. Ensimmäistä kertaa Saksassa tuntui, että talo oli täynnä suomalaisia! Juttelin odotellessa erään vanhan rouvan kanssa, joka oli asunut 40 vuotta Saksassa. Suomi luisti silti kyllä erittäin hyvin! Hän sanoikin lukeneensa Hesaria netissä, mutta ei kuulemma enää "pärjäis Stadissa".:D


Viime sunnuntaina jännitettiin sitten yhdessä vaalivalvojaisissa. Tehtiin tortilloja, niiden seurana juotiin parit hyvät, saksalaiset bisset ja jälkkäriksi salmiakkia! Kyllä täältäkin ihan kelpoa salmiakkia löytyy, ehkä ei niin vahvaa kuin Suomesta. Vaalivalvojaiset oli kyllä kerrankin kunnon viihdettä ja siinähän melkein jännitti katsellessa. Loppujen lopuksi tulos oli meille kaikille niin mieleinen, että juotiin salmarisnapsit Pekan kunniaksi ja lähdettiin iloisin mielin kotiin. Tämän viikon ohjelmiin tuli sitten oma lisänsä, kun pitää ottaa revanssi tuosta äänestysreissusta perjantaina tai lauantaina. Kyllä humaanimman Suomen puolesta jaksaa nähdä vähän vaivaa..:)


P.S. Mulla oli muuten just eka tentti pari tuntia sitten. Piti saada 20/50 kysymyksistä oikein, että läpäisee ja sieltähän ropsahtanee ruhtinaalliset kolme opintopistettä! Seuraava koitos torstaina, mut tänä iltana annoin itselleni luvan lööbailla, ku on mennyt nyt yötyöksi parina päivänä.

2 kommenttia:

  1. Onneksi mulla on tällä kertaa lyhyempi matka kun pitää mennä vaan Frankfurttiin. :D tosin paikan löytäminen voi olla seikkailu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meetkö yksin? Pakota se Lasse messiin..:D Jospa sieltä sais vaikka kahveet.. Düsselistä ei tosin saanu..:(

      Poista