sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Reissu Steinfurtiin - Ausflug nach Steinfurt

 Kerrankin jaksoin ERASMUS-sosialisoitua ja lähdin mukaan yhdelle oikiksen pikku exculle viereiseen Steinfurtin kaupungin Burgsteinfurtin kaupunginosaan, joka tunnetaan kauniista, historiallisista rakennuksistaan ja linnastaan. Eräs vanha professorimies on hyvin innokas järjestämään vaihtareille reissuja lähikaupunkeihin ja kertomaan erilaisia tarinoita ja historian juttuja. Tälläkin reissulla viisastuin huomattavasti ja tiedän yhtä sun toista Bentheimin kivestä. Steinfurtin alueella on louhittu "Bentheimin kiveä", josta tyyliin koko kaupunki on rakennettu ja monta rakennusta ympäri maailmaa.

Burgsteinfurtissa sijaitsi Westfalenin alueen vanhin yliopisto, joka toimi jo 1500-luvulla. Yliopisto kuitenkin kuihtui uskontojen vaihtumisen vuoksi pois. Tällä alueella on siis vaihdellut katolilaisuus, kalvinismi ja luterilaisuus. Mun pitäisi oikeasti ottaa enemmän selville uskonnoista Saksassa, koska Suomen "valtionuskonto"-meininkiin tottuneena on jotenkin vaikea hahmottaa tätä uskontojen monimuotoisuutta täällä. No mutta, vierailtiin ainakin kolmessa kirkossa tuolla Burgstainfurtissa, osa oli katolisia ja osa evankelisia. Rakennukset olivat kyllä ihan käsittämättömän vanhoja (jostain 1100-luvulta), mutta eivät säväyttäneet sen suuremmin, kun on kuitenkin tullut vierailtua Sacre Coeurin, Notre Damen ja Iisakinkirkon kaltaisissa lukaaleissa.

Se vanha yliopistorakennus, jonka tornista on tarkkailtu tähtiä ja taivasta

Miten tyhjää voi kaupungilla olla lauantaipäivänä?

Rathaus eli raatihuone


Raatihuoneen sali

Vanhemman puoleinen tori, v. 1241.

Hollantilaistalo

Vanhan korkeakoulurakennuksen ja kirkon lisäksi kävimme tsekkaamassa Burgsteinfurtin raatihuoneen ja kaikkien yllätykseksi Münsterin yliopiston oikiksen dekaani, joka asuu tuolla Burgsteinfurtissa, sattui ikkunastaan huomaamaan meidät kadulla ja pyysi sisään kahville. Otin vapauden laittaa pari kuvaa dekaanin ihanasta talosta ja sen sisustuksesta, koska siellä todellakin silmä lepäsi. Dekaanilla sattui muuten olemaan Iittalan Taika-sarjan astioita ja hän tunnustautuikin Suomi-faniksi. Häntä jututtaessamme kävi ilmi, että hän myös tuntee erään proffan meidän Lapin yliopistosta. Small world!

Dekaanin kahvituokion jälkeen suuntasimme linnalle ja kiersimme sen takana olevassa ihanassa metsässä pienen lenkin. Linnaan sisälle ja sen pihalle emme valitettavasti päässeet, joten oli tyytyminen sen ihailuun vallihaudan toiselta puolelta. Mutta nättiähän siell oli, oikein romanttista! Steinfurt oli ihan kiva paikka vierailla, varsinkin kun sinne pääsee noin 30 minuutissa ilmaiseksi semesterticketillä. Ilma sattui vaan olemaan vähän kylmä (tai sit mulla oli vaan liian vähän vaatetta päällä), että välillä toivoin olevani jo kotona omassa sängyssä peiton alla..:D





Linna sijaitsi taas vallihautojen keskellä


Miten nättejä hääkuvia tollaisella sillalla tulis?



Sellaista siis naapurikaupungissa. Tänään on muuten vaalipäivä Saksassa. Landtagswahl eli nimensä perusteella osavaltioiden vaalit, en ole jaksanut sen enempää tutustua tähän, vaikka vaalimainoksia on ympäri kaupunkia. Siirsin welt.de:n mun nettiselaimen aloitussivuksi, niin saan kyllä varmaan lukea niistä lisää seuraavina päivinä. Toinen tärkeä juttu! Tänään juhlitaan Saksassakin äitienpäivää, joten hyvää sellaista kaikille äideille, etenkin omalleni! :) Tässä vielä ainoa äitienpäivä-laulu, jonka muistan. S'il vous plaît!

 

Seuraava postaus tulenee ensi viikon lopulla, koska torstaina suuntaamme Allun ja Iiriksen kanssa Amsterdamiin pienelle kaupunkilomalle!

3 kommenttia:

  1. Aaarrgh, ei Suomessa ole "valtionkirkkoa". Tanskassa ja Englannissa sellainen on, kun valtiollinen päätöksenteko on sidottu kirkolliseen, ja esim. monarkki on myös kirkon johtaja. Suomessa on "kansankirkko", joka tarkoittaa sitä, että suuri osa kansasta kuuluu tiettyyn kirkkoon. (Ja niitähän on siis Suomessa kaksi, kansakirkkoa siis.)

    VastaaPoista
  2. Mutta siis ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat. Kunhan tartuin termiin :P Uskonnollisen monimuotoisuuden näkeminen vaatii toki paikan, jossa muita uskontoja on. Eikä niitä välttis Rollossa niin hirveästi ole xD. Hesassa on helpompaa, kun tuossa ihan vieressä on p. Henrikin (katolinen) katedraali, ja Uspenskikin on tuolla lähellä, ja monia vapaiden suuntien saleja on lähettyvillä. Anglikaanitkin häärivät Agricolan kirkossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaapuah, mä arvasin, et sun suunnalta saattaa tulla raippaa. Mut kiitos tästä valistuksesta, tiedät varmasti paremmin kuin minä miten nää hommat menee..;)Aika vähän eri uskonnot on kyllä värittäny mun elämää tähän mennessä, mut Rollosa törmää sit lestadiolaisiin..;)

      Poista